Pääsiäisen aika. Monelle se tarkoittaa hetken hengähdystä kevään korvilla. Joillekin hiljentymistä. Toisille mahdollisuutta kokea vapautta. Heitäkin on paljon, joiden elämässä se ei juuri näy. Useimmat heistä mahdollistavat toisille lomailun. He pitävät yhteiskuntaa pystyssä nämäkin päivät, kiitos siitä. Vaikka olen jo vuosia elänyt ihan omassa rytmissäni, jossa ei aina erota, onko viikonloppu vai tiistai, juhlapyhä vai arki, tunnen näinä päivinä aivan tietynlaista vapautta. Kuin saisi luvan olla edistämättä mitään, ajattelematta mitä seuraavaksi tekisi. Elää juuri sellaista tarvelähtöistä preesenselämää, kuin tahdon. Minulla se usein näyttäytyy toisaalta tahtona olla vain ja toisaalta luovuuspuuskina, jotka eivät jätä rauhaan. Kuin se, että luovun yrittämästä – edes hetkeksi – sallisi kaiken virtaavan vapaasti. Ja ei, sitä en tahdo estää enkä rajoittaa. Onneksi ei ole pääsiäissuunnitelmia, jotka pakottaisivat niin tekemään.

Kuuntelisitko mieluummin?

https://maaritjantunen.fi/wp-content/uploads/2023/04/Tarvelahtoista-preesenselamaa.mp3

Preesenselämään

Hetkessä elämisestä, preesenelämästä, tuli uupumuksien ja masennuksen myötä minulle selviytymiskeino. Opetellessani eroon ”sit kun” -elämästä opettelin kiinnittymään tähän hetkeen ja lähitulevaisuuteen niin, että toisinaan olen pelännyt, etten enää koskaan tavoittele tai edistä mitään. Sillä niin hyvä on tässä hetkessä olla. Vähitellen siitä on tainnut tulla minulle hyvin luontainen tapa elää. Myös lähimmät ystävät taitavat tietää tämän: parhaiten tapaamisten järjestäminen kanssani onnistuu ex-tempore. ”Nähdäänkö iltapäivällä?” Nähdään. Niin harvoin varailen etukäteen päivämääriä kalenteriini, että ystävänikin taisi pudota tuoliltaan, kun tiedustelin jo talvella kummipoikani tulevan konfirmaation päivämäärää. Se koittaa vasta syksyllä.

Myönnän, että tänäkin päivänä kurkkuani kuristaa, jos joku kyselee kesälomasuunnitelmiani jo huhtikuussa. Työkeikat laitan kalenteriin kyllä silloin, kun ne varmistuvat, mutta sen jälkeen ne tehokkaasti unohdan, kunnes on niiden aika. Matkasuunnitelmatkin tekisin mieluiten vain n. viikon varoitusajalla. Sillä en voi tietää tammikuussa, vieläkö Pariisi minua toukokuussa kutsuu. Hotellien päivittäin nousevat hinnat kannustavat toimimaan toisin. Kuten koko muu ympärillä oleva yhteiskunta: se on rakennettu suunnitelmien, tavoitteiden, viikkoaikataulujen ja päivärytmin ihanteeseen, joka ei tunnu koskettavan minua. Sellainen luo ennustettavuutta. Tavoitteellinen tekeminenkin on taidettu todistaa tehokkaaksi keinoksi saada itsensä aamulla liikkeelle. Jos saisin itse päättää, elämäni vain soljuisi ja virtaisi vapaasti. Tarttuisin aina siihen, mikä itseäni kutsuu. Toisille se näyttäytyy päämäärättömältä haahuilulta. Itse tiedän jo, että sillä tavalla olen kaikkein tuotteliain. Siitä viime hetken paniikki viimeistään pitää huolen. (Viime hetken paniikista, inspiraatiosta, motivaatiosta ja flowsta puhun myös podcastissani, jota pääset kuuntelemaan täältä.)

Minut saa parhaiten aamulla ylös sängystä, kun tunnen mahdollisuuden tehdä jotain luovaa ja vaikuttavaa. Kun tekeminen itsessään kutsuu. Kun saan elää tarvelähtöistä preesenelämää.

Mikä minua kutsuu?

Kun elää sen mukaan, mikä milloinkin itseään kutsuu, päätyy kuuntelemaan ja täyttämään tarpeitaan hyvin tietoisella tavalla. Nälkä johdattaa keittiöön. Tarve käydä sisimmän kanssa keskustelua joko aamusivujen tai nykyään myös toisinaan taidepäiväkirjan pariin. Toive siitä, että saisi tuuletettua päätään ja ajatuksiaan, johdattaa usein kävelylle. Tarve ilmaista itseä ja vaikuttaa saattelee tietä tänne blogiin tai mikrofonin äärelle, jolleivät somestoorit sitä jo täytä. Halu luoda jotain kaunista ja kokea flowta puolestaan saa minut kurvaamaan kukkakaupan kautta ja tarttumaan kameraan, jollen ota kaavapapereita ja kankaita esille. Tarve lukea on myös usein vahva. Silloin saatan mielitekojani hieman ohjata niin, että arkipäivinä ainakin luetaan tietokirjallisuutta, josta voin oppia. Mutta en niitä viikonloppunakaan itseltäni kiellä.

Kaikki tekeminen, joka lähtee tarpeesta, sisäisestä motivaatiosta, tuntuu myös tuottavan onnistumisia. Se sujuu hyvin, ilman vastoinkäymisiä. Usein jopa yllättäen. Sillä on tunne, että itse on aina juuri oikeanlaisessa mielentilassa ja energiassa tekemiseen nähden. Toisin kuin silloin, kun on pakotettava itseä johonkin.

Toisin sanoen, kysymys siitä, että ”mitä tänään pitäisi tehdä” on vaihtunut tunnusteluun siitä, ”mikä minua kutsuu” tai ”mitä tarvitsisin”. Onnea on, että ne useinmiten liittyvät myös siihen, mistä elantoni tulee. Sillä se on kaikkein haastavinta: minulla ei nimittäin juurikaan ole sisäistä tarvetta myydä tai oikein edes markkinoida. Ne ovat kuitenkin yrittäjäelämän arkea. Sitä osaa, johon joskus täytyy etsimällä etsiä motivaatiota ja inspiraatiota. Tuollaisten elämän realiteettien paine on se, joka vapauttaa otteestaan myös minut silloin, kun suurin osa ihmisistä lomailee. Kuten näin pääsiäisenä. Silloin se jossain alitajunnassa alati soiva ääni, että eihän näin voi elää eikä ainakaan elättää itseään, hiljenee edes hetkeksi. Se on vapautta puhtaimmillaan.

Omannäköinen elämä

Olen onnekas, että voin elää elämääni tarpeitani kuunnellen. Siitä olen kuitenkin aikonani maksanut kovan hinnan enkä enää tunne siitä huonoa omaatuntoa. Se, että minulla ei ole omaa perhettä, ei ole minulle iloinen asia. Mutta olen oppinut sen hyväksymään. Enää en juokse sen unelman perässä vaan olen keskittynyt rakentamaan niin hyvän omannäköisen elämän itsenäni kuin voin. Kaikille tällainen elämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Eikä se aina ole minullekaan. Omassa merkitysasteikossani mieleni hyvinvointi menee esim. talouden edelle. Tosin olen huomannut, että tasapainoinen mieli usein näkyy positiivisesti myös rahapussissa. Tiedän myös, että minussa on paljon sisäistä tarvetta auttaa toisia ja olla hyödyksi tälle yhteiskunnalle. Se estää jämähtämästä omaan kuplaan, jossa vain itsellä olisi väliä.

Vaikka tarvelähtöinen preesenelämä tuntuisi kaukaiselta ajatukselta, sen myötä toivon, että kaikki oppisivat kuuntelemaan tarpeitaan ja täyttämään niitä siinä elämän tilanteessa ja niissä rajoissa, kun voi. Joskus kyse on priorisoinnista. Joskus luovista ratkaisuista asioiden järjestämiseksi toisin.

Kommentointi on suljettu,