Hyväksyminen prosessina

Tämä Café Pause -podcastin jakso käsittelee hyväksymistä tietoisena prosessina ja voimavarana. Kyse on siis siitä, että pyrkii hyväksymään itsensä, toiset ihmiset, elämän ja maailman sekä sen tapahtumat eli asiantilat sellaisina kuin ne tapahtuvat ja ovat. Kyse ei ole siitä, että hyväksyisi varsinaisesti asiaa tai sen sisältöä. Enemmänkin kyse on itse tapahtuman ja tilanteen huomaamisesta ja toteamisesta. Sen hyväksymisestä, että jotain on tapahtunut, joka mahdollistaa sen objektiivisen tutkailun sekä erityisesti sen arvioinnin, että mihin voi itse vaikuttaa.

Tulin itse tietoiseksi hyväksymisen prosessista, kun valitsin tuon sanan – hyväksyminen – itselleni vuoden sanaksi. Silloin elettiin koronan alkuaikoja ja oltiin jälleen yhden muutoksen hyväksynnän edessä: maailma ympärillämme ei ollut sama kuin mikä se hetki sitten oli ollut. Tällaista resilienssitaitoa on meiltä ihmisiltä kysytty sittemmin myös sodan syttymisen aikoihin. Oman tutkailuni tavoitteena oli kuitenkin ensin oppia hyväksymään oma menneisyyteni, jotta voisin päästää siitä irti. Samalla halusin oppia myös hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen, huonoine puolineni kaikkineni. Huomasin pian, että voin tietoisesti aktivoida erityisen hyväksymisen prosessin. Karkeasti ottaen se on myös samanlainen riippumatta siitä, puhutaanko oman menneisyyden tapahtumista, tulevasta ikääntymisestä vai maailman tilan ja sen asetuksien muutoksista. Hyväksymisen sijaan voisi myös puhua sallimisesta tai tilanteelle antautumisesta.

Haastavin ja syvin hyväksymisen prosessi omassa elämässäni on liittynyt uupumukseen ja masennukseen. Niiden myötä olen oppinut, että myös hyväksyminen voi tapahtua kerroksittain. Etenkin sellaisten tapahtumien, jotka ovat vaikuttaneet omaan identiteettiin ja uskomuksiin elämän rakennuspalikoista, hyväksyminen voi siten viedä jopa vuosia. Kun tietoisuus laajenee ja ymmärrys jostain tapahtuneesta syvenee, pääsee myös käsiksi uudella tavalla siihen liittyneisiin ajatuksiin ja tunteisiin.

Mitä hyväksymisen prosessi on?

Se hyväksymisen prosessi, josta tässä jaksossa puhun, ei siis ole oikein-väärin -arvoasteikon käyttöä. Tämä ero on tärkeää ymmärtää. Enemmänkin se on tahtoa ja kykyä nähdä asia asianana, objektiivisesti, sellaisena kuin se tällä hetkellä näyttäytyy. Siihen sisältyy erilaisten näkökulmien tunnistamista. Toisaalta kyse ei myöskään ole siitä, että asiantilan hyväksyminen lukitsisi sen vallitsevaan tilanteeseen. Se ei ole yhtä kuin ’approved’. Enemmänkin ajattelen, että se aloittaa muutoksen.

Se mahdollistaa sen arvioinnin, mihin itse voi vaikuttaa ja vapauttaa energiaa myös toimia. Sellaisena se on myös irtipäästämisen väline: kun hyväksyy esimerkiksi menneisyydessään jonkin tapahtuman tapahtuneeksi – vaikka se olisi ikäväkin – suhtautuminen siihen muuttuu neutraalimmaksi, jolloin siihen ei sitoudu samalla tavalla energiaa. Sen myötä ei kiellä jotain asiantilaa tai tunnetta. Ei yritä painaa sitä jonnekin ”pois silmistä ja pois mielestä”, eikä myöskään väkisin unohtaa.

Hyväksymisen prosessin eteneminen

Tunnistan hyväksymisen prosessissani kuusi osiota. Ne eivät välttämättä aina seuraa toisiaan samassa järjestyksessä. Ne voivat toteutua myös yhtä aikaa vaikuttaen toisiinsa. Nuo osiot ovat:

Ilmiön, tapahtuneet tai asiantilan tunnistaminen ja nimeäminen.
Siihen liittyvien ja sen herättämien tunteiden tunnistaminen, huomioiminen ja niiden viestin kuuntelu – tätä voi tapahtua monessa eri vaiheessa ja myös kerroksittain, kun saa uutta tietoa
Oman selityksen muodostaminen eli mitä ja miksi jotain on tapahtunut – tässä vaiheessa todennäköisesti käyttää ulkopuolisiakin lähteitä oman näkemyksen punnitsemiseen. Tärkeää on, ettei vello selitysten pyröteissä.
Puhu, kirjoita, peilaa ja sanoita omia tuntemuksia, näkemyksiä ja selityksiä, kunnes niihin liittyy aina vain vähemmän tunnekuohuja.
Mihin voin vaikuttaa?
Toimiminen eli energian ja tekojen suuntaaminen siihen, mihin voi vaikuttaa.

Hyväksyminen vaikuttaa hyvinvointiin

Nykyisin voin tietoisesti aloittaa hyväksymisen prosessin. Voin aktivoida sen käyttööni. Siksi koen, että se on myös voimavara. Sellaisena se on vaikuttanut laaja-alaisesti ja kokonaisvaltaisesti hyvinvointiini. En enää kuohahtele maailman tapahtumien edessä samalla tavalla. Tunnen enemmänkin mielenrauhaa myös ajatellessani tulevaisuutta. Pyrin katsomaan asioita objektiivisesti ja ymmärtämään niiden taustalla vaikuttavia asioita. Se on auttanut minua myös suhtautumaan toisiin ihmisiin myötätuntoisemmin ja sallivammin: olen sisäistänyt ja hyväksynyt, että emme katso maailmaa samalla tavalla ja myös, että se mikä minulle on totta ja toimivaa ei välttämättä ole sitä kaikille.

Uteliaisuuteni on lisääntynyt. Saan vapautettua energiaa vellomisesta uutta rakentavaan. Oikeastaan kaikki positiivinen ja ilo ovat toisella tavalla läsnä. Elämä saattaa joskus päästä jopa yllättämään. Yksi asia saattaa tätä kaikkea kuitenkin horjuttaa: väsyminen. Siksi minun on huolehdittava, että en päästä itseäni kuormittumaan ja että elämässäni on riittävästi aikaa ja tilaa palautua – sekä nukkua.