Café Pause -podcastin viides jakso pureutuu inhimillisyyden pohdintaan. Vaadimmeko me jo itseltämme ja toisiltamme liikaa? Ovatko masennus ja uupumus merkkejä siitä, että ihmisen valtava sopeutumis- ja muutoskyky on tullut tiensä päähän? Huomioimmeko riittävästi kehittäessämme yhteiskuntaa, työelämää, ja itseämme psykologisia ja biologisia lainalaisuuksia vai yritämmekö koko ajan ylittää ne? Mm. tällaisia pohdin tässä jaksossa, jossa on ehkä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.…

Kevään 2023 toisessa Café Pausen podcastjaksossa puhun rajoista. Olen pitkään halunnut niin tehdä. Tuoda hyvin yksilökeskeiseen keskusteluun hieman toisenlaisia näkökulmia. Sillä aiemmin huomasin helposti triggeröityväni rajat-puheesta ja nykyisin ymmärrän miksi. Henkilökohtaiset rajat ovat erittäin tärkeät. Niiden tärkein tehtävä on suojata meitä, sisimpäämme ja voimavarojamme. Mutta ne vaikuttavat myös vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan toisten ihmisten kanssa. Jopa mahdollisuuksiin päästä aitoon yhteyteen toisten…

Café Pause -podcast palaa pitkältä tauolta tällä kevään 2023 ensimmäisellä jaksolla. Aiheena on omanarvontunto, sen eheytyminen ja vahvistuminen. Mistä oikein on kyse ja miten olen havainnut sen muuttaneen elämääni hyvin lyhyessä ajassa? Jaksossa myös kerron, mitä Café Pause tulee tällä uudella kaudella oikein pitämään sisällään. Koska käsittelen omanarvontuntoa omasta kokemuksestani käsin, haluan myös tarjota jonkin kontekstin sille. Siksi kerron myös…

Voiko jokin paikka tuntua kodilta, vaikka se ei sitä olisi? Omalta ainakin. Sellaista mietin tällä kertaa kulkiessani Pariisin katuja. Vanhan rakkauden, jonka pelkäsin jo menettäneen viehätyksensä. Että olisin kasvanut siitä yli ja ohi. Mitä vielä. Tuntui, että kävellessäni tuttuja ja vieraita katuja, katsellessani koristeellisia parvekkeita ja kuunnellessani kieltä, jota en osaa, valahdin askel askeleelta syvemmin taas tuon kaupungin charmiin. Ehkä…

Aina välillä nousee fiilis, että tekee mieli aloittaa ihan alusta. Putsata sometilit sisällöstä ja perustaa ne uudelleen. Katsoa, millaiseksi ne toisella kertaa muodostuisivat. Usein näissä hetkissä on kyse jonkinlaisesta tilinpäätöksestä: on havainnut, että se, mitä on tehnyt, ei ole tuottanut niitä tuloksia kuin on toivonut. Tai sitten kaipaa vain jotain ihan uutta, jotain muuta. Ajatus uudelleen aloittamisesta pyyhkisi pois mahdolliseen…

Vuodenvaihde. Olen mutustellut ajatusta, josko siitä tulisi minun juhlani. Se juhla näistä kaikista, jota viettäisin isosti ja näyttävästi. Paljon valoa ja kimallusta, naurua ja yhteyden kokemista. Maagista taikaa. Uusi vuosi on aina uuden alku, vaikka kuinka vaikuttaisi, että sama harmaus jatkuu. Tällä kertaa odotan niin uteliaana tulevaa vuotta, että en ajattelut edes tekeväni yhteenvetoa tästä päättyvästä. Mutta koska innostunut mielentilani…

Kun on jo parin vuosikymmenen ajan koko elämänsä suunnitellut ja rakentanut sen mukaan, ettei härnäisi masennusta eikä enää uupuisi, ei oikein enää osaa haaveilla edes muusta. Kun on jaloilleen päästyäänkin säikähtänyt jokaista itkuaan, että joko taas vajoaminen mustan harson taakse alkaa, on vaikea kuvitella elämää täysin ilman harsoa. Kun kaikessa ihan ensimmäinen asia on ollut uupumuksien ehkäisy ja vasta sitten…

Rakas Maarit, Kirjoitan sinulle täältä 16 vuoden päästä. Lohduttaakseni ja voimistaakseni sinua. Kertoakseni jotain, mitä olisin halunnut tietää siinä tilanteessa ja hetkessä, jossa nyt olet. Sanoja sinulle, uupuneelle ja masentuneelle 29-vuotiaalle minälleni. Elämäsi tuntuu menettäneen pohjan. Kaikki se, mihin olet uskonut, on menettänyt merkityksensä. Se, minkä varaan olet identiteettisi ja elämäsi rakentanut, tuntuu murtuneen. Etkä edes ole tuijottamassa tyhjää seinää…

Aloitan jo neljännen kerran kirjoittamisen alusta samasta aiheesta. Tunnen selvästi olevani haavoittuvainen kirjoittaessani haavoittuvaisuudesta. Tunteesta, joka on tiedostamattakin läsnä jokaisessa sosiaalisessa kohtaamisessa, vaikka arjen tunnesanakirjan top10:n se terminä tuskin mahtuu. Sillä tämäkin kirjoittamisprosessi on sosiaalinen tilanne. En kirjoita tätä flirttaillakseni algoritmien kanssa. Kirjoitan sinulle, joka tätä luet. Jos se auttaisi jälleen jossain itsesi kanssa meneillään olevassa, josta en edes tiedä.…

KAIPUU VIRTAAVAAN JA KEVEÄÄN KIRJOITTAMISEEN Minulla on ikävä Leideilyä. Blogiani, jota kirjoitin pitkään täysin fiilispohjalta. Sitä keveyttä ja paineettomuutta, jota tunsin. Kirjoitin näin tänään aamusivuille* ja minut valtasi valtava kaipuu. Elämään, jossa kaikki ei ole niin raskasta ja vakavaa. Jossa kaikella ei välttämättä ole tarkoitusta, jokin asia voi tapahtua vaan. Ja jossa asiat tuntuvat virtaavan juuri niin, kuin itselle tuntuu sopivaksi. Leideilyä…