Älä tule huono päivä, tule hyvä päivä. Sitä aina toivoo. Että olisi energinen, toimelias ja vastaanottavainen. Tai mitä ikinä sen kokemiseen tarvitseekaan. Tunnistan muutaman asian, jotka vaikuttavat merkittävästi siihen, että päivästäni tulee hyvä. Silloin olen paitsi hyvällä tuulella myös luova ja tuottoisa, utelias ja myötätuntoinen, rakastava. Olen siis todennäköisemmin sellainen, kun haluankin olla. Hyvällä kahvilla on varmasti myös merkityksensä, mutta ei se koko päivää pelasta, jos heti aamusta lähdetään väärille raiteille.


Kuuntelisitko mieluummin?


Hidas herääminen ja hyvä päivä

Aamu ja sen kiireettömyys on hyvän päivän elementeistä se ensimmäinen. Herään useimmiten klo 7.30. Se on itselleni luontevin. Arkisin minut herättää sarastusvalo, joka aloittaa kirkastumisensa n. puolta tuntia aiemmin. Kun on heräämisen aika, radio pärähtää päälle. Hiljaisena, mutta elämän ja arjen ääniin kutsuvana. Tämäkin olisi jo lempeä tapa aloittaa aamu, mutta sitä seuraa päivän merkityksellisin hetki: että on aikaa herätä rauhassa, ettei sängystä tarvitse nousta heti. Pienille lapsille usein sanotaan, että ”herää ihan rauhassa”, kun he nousevat uniltaan. Huomaan tarvitsevani sitä itse. Sillä, että pakotan itseni nousemaan heti ja kiirehtimään, saan vain pahalta tuntuvan adrenaliiniryöpyn aikaan. Tämä on niin tärkeää, että vaikka minulla olisi aikainen lähtö lentokentälle, jätän aikaa sille, että voin herätä rauhassa. 10 minuuttiakin on parempi kuin ”piti olla jo”.

Enkö muka ota heti puhelinta käteeni? Otan. Valitettavasti. Haluan tietää, ovatko rakkaani yhä elossa ja onko maailma vielä olemassa. Jostain syystä osaan kuitenkin kaikkeen näkemääni ja lukemaani suhtautua rauhallisesti. Hyvin harvoin jokin uutinen saa minut pois tolaltaan. Joskus tässä päivän ensimmäisessä hetkessä myös syntyy jokin somepostaus. Tykättyjäkin ovat olleet. Kumpuavat suoraan sisimmästä, kun alitajunta on vielä unen jälkeen auki. Tätä yritän kyllä hieman rajoittaa. Kuten sitäkin, kuinka kauan sängyssä voi heräämisen jälkeen pyöriä. Joskus tuntuu, että loputtomasti…

Mitä minulle kuuluu?

Toinen hyvän päivän elementti on järjestää hetki oman mielen ja sisimmän kanssa keskusteluun. Pyrin päivittäin kysymään itseltäni, mitä minulle kuuluu, millainen tunnetila minulla on, mitä tarvitsen ja mikä minua kutsuu. Eli otan yhteyttä itseeni. Kun on hyvä päivä, tämä tapahtuu heti aamupalan jälkeen. Keinoina käytän aamusivuja, meditaatiota ja taidepäiväkirjaa tai näiden yhdistelmiä. Jos sisimmässä velloo, saatan ottaa käyttööni koko repertuaarin ja nostaa siihen oheen vielä korttejakin avaamaan uusia näkökulmia. Silloinkaan ei ole tarkoitus turruttaa tunteita vaan enemmänkin kysyä, mitä ne viestivät.

Aina en ehdi tätä tehdä. Kuten silloin, kun on työkeikka jossain kauempana kotona. Tunnen sen kyllä olossani. Siinä, miten olen läsnä ja kuinka rauhallisesti suhtaudun eteen tuleviin kysymyksiin. Jos en ole ehtinyt ottamaan yhteyttä itseeni, olen myös eri tavalla toisten tunteiden ja ajatusten vietävissä. On mielenkiintoista, että vaikka vietän paljon aikaa yksin ja voisi ajatella, että olen koko ajan siten yhteydessä itseeni – keheen muuhun – silti erillinen, tietoinen hetki on se, joka tuon yhteyden aina uudelleen luo.

Eihän tuollaista voi tehdä kiireisenä aamuna, joku varmasti ajattelee. Ei voikaan. Tästä olen kiitollinen omassa elämässäni, että se on mahdollista. Enkä ole kovin helposti luopumassa. Niin paljon hyvää se minulle tuo.

Parhaat ajat työskennellä

Kolmas elementti on työskentelyn ajoittaminen hetkiin, kun olen parhammillani. Ei niin, että yrittäisin ajoittaa ja parantaa suorituskykyäni joihinkin hetkiin vaan toisin päin: yritän tehdä hommia silloin, kun se on energiatasojeni kannalta luontevinta. Nuorempana luulin, että olisin luovimmillani iltaisin. Iän karttuessa on ymmärrys myös tästä lisääntynyt, kuten on aikaistunut se hetki, kun aivot täyttyvät sumulla. Tiedän olevani tuotteliain aamupäivällä. Silloin yleensä tätä blogiakin kirjoitan ja luon somesisältöä. Varsinkin sellaiset tehtävät, jotka todella tuntuvat vaativan aivojen raksutusta, on hyvä toteuttaa ennen lounasta. Sen syön melko myöhään, vasta klo 14. Toinen hyvä jakso työskennellä on heti sen jälkeen, muutama tunti. Mutta silloin kaipaan jo melko rutiinimaista, suorittavaa tehtävää. Sillä en enää välttämättä kykene liikuttamaan taivaankappaleita ajattelullani. Toisaalta sisimmästä voi tällöin nousta kiinnostavia ideoita, kun ei ole voimia vastustaa ja pysyä keskittyneenä. Tässä piilee kuitenkin kaksi kiinnostavaa muttaa.

Kun teen tietotyötä, 4-5h päivässä keskittyneesti on ihan maksimi. Olen sen jälkeen niin väsynyt, etten juuri kykene kauppalistaa kirjoittamaan. Ajattelen myös uupumuksieni vaikuttaneen siihen, miten aivoni nykyisin toimivat: ne asettavat rajat kuormitukselleen, jotka tulevat vastaan huomattavasti aiemmin kuin ennen uupumuksia. Sen sijaan, kun teen käsilläni jotain eli vaikkapa somistan tai ompelen, voin työskennellä lähes 10h melkein putkeen tuntematta väsymystä. Rajat silloin asettaa enemmänkin jalat ja selkä kuin pää. Orastavasta turhautumisesta tiedän, kun ne alkavat lähestyä. Mielenkiintoista on, että vaikka tuohon käsillä tekemiseen sisältyisi vaikeitakin pulmia ratkottavaksi – eli olisi kuin tietotyötä – aivot eivät tunnu kuormittuvan samalla tavalla kuin silloin, jos työskentelen vaikkapa koneella. Luulen, että kehon mukana ololla on siinä oma osuutensa.

Ihmiset antavat ja ottavat

Toinen mutta liittyy ihmisten kohtaamiseen. Vietän niin paljon aikaa itsekseni, että arvostan todella hetkiä, kun saan kohdata jonkun kanssa. Haluan olla silloin hyvin läsnä (aina ei toki onnistu). Usein niistä muodostuu hyvin intensiivisiä tilanteita, jotka antavat – ja ottavat – paljon. Ajattelen sen johtuvan juurikin siitä, että syvennyn ja uppoudun keskusteluun ja toisen ihmisen kuunteluun. Hermostollakin on varmasti vaikutuksensa, sillä onhan se aina vähän jännittävää kohdata toisen ihmisen tunteet ja ajatukset, vaikka olisikin tutusta ja turvallisesta ystävästä kyse. Jos olen sopinut tapaamisen aamupäivälle, en todennäköisesti saa iltapäivällä enää mitään aikaan. Olen vain niin väsynyt – ja onnellinen. Mutta jos ensin aamupäivän työskentelen yöunien antamalla energialla ja iltapäivälle sovin tapaamisia, energiani riittää paljon pidempään. Sillä saan sitä myös ihmisistä.


Hyvä päivä pitää varmasti sisällään paljon muitakin elementtejä. Itselleni sopii myös se, että päivät eivät ole toistensa kaltaisia. Haluan olla joustava ja heittäytyä elämän ja ajan virtaan silloin, kun se kutsuu. En myöskään ajattele, että tämä olisi sopiva tapa rakentaa päivää juuri kenellekään muulle kuin itselleni. Ehkä se kannustaa sinua havainnoimaan omaa päivääsi ja sitä, mitä tarvitsisit – ja milloin olet luontaisesti tuottelias? Käytän tällaista tietoa hyväksi silloin, kun haluan olla parhaimmillani ja haluan, että asiat sujuvat melko helposti. En sano asioille ei siksi, että minun täytyy orjallisesti omaa rytmiäni noudattaa tai saada aamulla meditoitua. Mutta jos jo puolen päivän aikaan olen stressistä ahdistunut, voin vain katsoa taaksepäin aamuuni, miten se on mennyt ja onko minulla ollut riittävästi aikaa herätä. Yllättävän usein joudun toteamaan: ei ollut.

Kommentointi on suljettu,