Vietin vähän aikaa sitten ystäväni kanssa ihanan päivän… shoppaillen. Ei siinä tavallaan ole mitään erikoista. En vain muista, milloin viimeksi niin on tapahtunut. Että kuluttaa koko päivän kierrellen kaupoissa tarjoillen itselle inspiraatiota ja pukeutumisideoita. Aina välillä pysähdyimme johonkin syömään tai kahville. Liikkeestä toiseen siirtyessämme askeleita kertyi ja maailma parani. Ystäväni etsi asua omiin 40-vuotisjuhliinsa. Minä etsin yhä ajatuksia ja näkökulmia omaan tyyliini. Kummankaan ei ollut pakko löytää mitään. Sellainen on shoppailua parhaimmillaan. Silloin myös tekee ne upeimmat löydöt, kun mieli on avoin ja vapaa odotuksista. Molemmat sovittelimme paljon sellaista, mitä ei ehkä ensin olisi tullut edes ajatelleeksi. Yllätimme itsemmekin. Päivän lopuksi skoolasimme kuohuviinilasillisilla. Samalla juhlistimme loputtomalta tuntuvan tammikuun kääntymistä helmikuuksi.

Siis ihan niin kuin ennen vanhaan! Ah, ihanaa!


Kuuntelisitko mieluummin?


Vaatteita sovitellessamme tajusin, kuinka ikävä minulla on sitä, että pukeudumme. Johonkin muuhunkin kuin villapaitaan, farkkuihin, mustaan toppatakkiin ja muhkupipoon. Että leikittelemme vaatteilla ja ilmaisemme niillä itseämme. Legginssien ja jonkin näköisen tunikan yhdistelmästä on tullut itselleni jopa uniformu viettäessäni niin paljon aikaa kotona. Onhan se mukavaa ja käytännöllistä. Mutta miten paljon erilaiset leikittelevät leikkaukset ja muodot piristävätkään? Ei ole ihme, että tämän kierroksen jälkeen mieleni on tuottanut jälleen liudan ideoita ommeltavista vaatteista.

Samppanjaa, midiä ja yhtä väriä

Tyylikriisini, joka sai minut pakkaamaan viime kesänä kaikki mekot Ikea-kassiin, on lieventynyt, mutta ei täysin poistunut. Jos minun nyt täytyisi jotain tämän hetkisestä tyylistäni kertoa, sanoisin, että samppanjanvärillä tulee olemaan siinä iso rooli. Ylipäänsä vaaleat sävyt puhuttelevat. Se tuntuu oudolta ja uudelta, koska musta on ollut päävärini niin kauan kuin muistan. Toisaalta midi-mittaiset hameet tuntuvat sukeltaneen kaappiini kuin varkain. Kiitos sen, että vihdoin onnistuin kaavoittamaan itselleni täydellisen sellaisen. Bias cut eli vinoon leikaten, tottakai. Se on kaikkein imartelevin. Kangaskin laskeutuu silloin niin kauniisti ja valo taittuu sen poimuihin. Ongelmana vain on, ettei minulla ole niiden kanssa näin talvella sopivaa takkia käytettäväksi. Se puolestaan tarkoittaa, että on levitettävä jälleen uusi takkikangas leikkuupöydälle…

Kolmas juttu, joka kiehtoo juuri nyt, ovat asukokonaisuudet, joissa on pukeuduttu päästä varpaisiin yhteen väriin/sävyyn. Jo joulun aikaan valmistautuessani huomasin etsimällä etsiväni oikeanväristä merinovillaneulosta, jotta saan punaisen asukokonaisuuden luotua. Viihdyin siinä oikein hyvin. Toiveissani on luoda vastaava juurikin samppanjan värisenä. Sen toteuttamista hidastaa, etten ole löytänyt siihen sopivaa viskoosipohjaista satiinikangasta. Kestotilaus on kuitenkin ilmoille lähetetty ja uskon sellaisen vielä päätyvän käsiini ennen kuin kevät alkaa tuottaa puihin lehtiä. Tuollainen ”koko asu samaa väriä” (tai saman värin eri sävyjä) saa meidät muuten näyttämään pidemmältä ja ryhdikkäämmältä. Siksi se on niin toimiva. Eleganttikin siinä samalla.

Joka keväinen juttu

Muutenkin pukeutuminen ja asut vetävät nyt puoleensa. Minusta on kiehtovaa luoda mielessäni erilaisia asukokonaisuuksia ja miettiä, millaisia vaatteita kaappiini tällä hetkellä haluaisin. Kaupungilla ollessani yhä useammin kuljen jonkin vaatekaupan tai -osaston läpi vain nähdäkseni jotain, joka inspiroisi. Muotilehdet ovat taas löytäneet tiensä olohuoneeni pöydälle. Pinterestin avaan usein vain nähdäkseni kauniita vaatteita. Yritän opettaa jopa Instagramin algoritmia, jotta se tarjoilisi minulle kiinnostavia kokonaisuuksia. Ei ole muuten niin koulutettava.

Tuon shoppailukierroksen jälkeen jatkoin heränneen inspiraation ruokkimista viettäen kokonaisen päivän katsellen muotiaiheisia leffoja (kauan eläköön Paholainen pukeutuu Pradaan!) ja kevättä jo lupaavia julkaisuja. Itseni tuntien tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Enemmänkin sanoisin, että olen aikataulussa. Helmikuu on itselleni usein se aika, kun inspiroidun jälleen pukeutumisesta. Siihen liittyvä ilo ja mielihyvä ovat palanneet. Ja se tuntuu siltä, kuin olisin saanut osan itsestäni takaisin. Eheytymisen merkki.

Mutta ettäkö vaatteiden shoppailu ja sovittelu olisi tylsää? Kaikkea muuta! Enemmänkin iloa tuottavaa, nauruhermoja kutkuttavaa.

Kommentointi on suljettu,