”Millä elämän osa-alueella pitäisi ensin tehdä muutos, jotta se vaikuttaisi positiivisesti mahdollisimman moneen muuhun asiaan?” Sitä usein valmennuksissa mietitään. Ja myös: ”Mikä on pienin mahdollinen teko, jolla saadaan aikaan laajimmat hyvät vaikutukset?” Se onkin usein haastavampaa. Sillä tietoinen mieli ei useinkaan salli etsiä ratkaisuvaihtoehtoja kuin sellaisen mahdollisuuksien joukosta, jotka ovat jo tuttuja. Vaikka kuinka laittaisi mielikuvituksenkin töihin. Toisaalta tietoisen mielen vaihtoehdot ovat usein jo kokeiltuja. Siksi tuota pienintä mahdollista muutosagenttia etsiessä tarvitaan myös muita tiedonlähteitä, kuten intuitiota. Sehän usein kertoo siitä, mitä alitajunta tai sisimpämme olisi mieltä. Vaikka vihjaten, että aamukävely on juuri se, mitä tarvitset nyt muuttaaksesi elämäsi.
Kuuntelisitko mieluummin?
Aamukävely ja sen romantisoitunut idea
Minulla on jo vuosia ollut hieman romantisoitunut ajatus ja tunne siitä, että haluaisin käydä aamuisin kävelyllä. Se vahvistuu aina kesäisin, eikä ihme. Kun laitan silmät kiinni, saan mielihyvähormonit hyrräämään kuvitellessani, miten ihanaa olisi kävellä merenrantaa auringon vähitellen noustessa korkeuksiinsa. Kun on lämmin, muttei vielä kuuma. Kun ruohikot ja niityt ympärillä helmeilevät vielä yön kosteutta. Kun puiden lehdet keskustelevat keskenään lempeän vienossa tuulessa ja kukat availevat terälehtiään yön jälkeen uuteen kukoistukseen.
Minulla on myös syvä uskomus siitä, että olen erityisen huono aamuihminen. Että tarvitsen ainakin pari kuppia kahvia ennen kuin minussa käynnistyy oikein mikään. Senkin jälkeen voi mennä tunteja kunnes aivoni hyrähtävät käyntiin. Pahalla päällä ainakin olen. Varsinkin, jos on yhtään kiire. Ajatus siitä, että aamulla painelisin melkein heti herättyäni ulos ovesta, on tuntunut todella väärältä. Siksikin kotoa käsin työskenteleminen on valikoitunut elämääni: saan aloittaa päivät omaan tahtiini. Toisaalta olen hieman ironisen-lohduttavasti ajatellut, että ehkä tästä samaisesta syystä elämäntilanteeni on muodostunut sellaiseksi kuin se on: minulla ei ole painetta huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestäni. Ehkä niin on syystä tarkoitettu.
Kokeile niin tiedät
Romantisoituneen mielikuvan – jonka nyt ymmärrän vahvasti intuition ja sisimpäni ääneksi – toimivuutta käytännössä ei voi tietää, jollei sitä kokeile. Niinpä eräänä kauniina ja lämpimänä elokuisena aamuina vain päätin lähteä kävelylle. Ennen kuin ajatus ehti päästäni haihtua, puin tennishameen ja topin päälleni, kävelylenkkarit jalkaani ja lähdin ulos ovesta. Kello oli 8.30. Toistin moisen tempun seuraavana aamuna ja sitäkin seuraavana. Tätä kirjoittaessani olen tehnyt niin jo 50 kertaa. Tennishame on jo vaihtunut legginsseihin ja topin päälle on tullut monia lämpimämpiä kerroksia.
Jos 21 toistolla jostain tulee tapa ja 90 toistolla elämäntapa, vahvasti ollaan jo sillä tiellä. Vain muutaman kerran aamukävely on aloitukseni jälkeen jäänyt välistä. Kerran, kun oli lähdettävä junaan klo 6.30 ja toisen, kun kollega odotti hotelliaamiaiselle klo 7.30. Myös flunssassa jätin kävelyn väliin. Monena aamuna on ollut tunne, että tänään en jaksaisi. Vielä en ole harmitellut kotiutuessani, että lähdin.
Tarkoitus ei ole tehdä hikilenkkiä vaan herätellä kehoa ja mieltä. Koska asun saarella, suuntaan aina merenrantaan, minulle rakkaimman ja tärkeimmän luontoelementin luo. Luulen, että sillä on iso merkitys tässä kokonaisuudessa. 10-20 minuuttia riittää. Hyvin harvoin kävelen pidempään kuin 30 minuuttia. Sen myötä reittivalinnat eivät ehkä vaihtele ihan niin paljoa kuin voisivat. Tässäkin harjoitan intuitiotani: kysyn sisimmältäni aina eteisessä lähtiessäni, että mihin suuntaisimme.
Rakastumista ja muita vaikutuksia
Miten kaunista täällä aamuisin onkaan! Jopa silloin, kun sataa. Ja tunnelmaltaan, näkymältään vaihtelevaa. Tuntuu, että olen rakastunut kotisaareeni vaivihkaa uudestaan. Ainakin näen sen uudessa valossa. Konkreettisesti: iltakävelyillä aurinko paistaa toisesta suunnasta.
Mutta aamukävely on tuonut mukanaan monia muitakin pieniä vaikutuksia. Koska juuri mikään muu elämässäni ei ole muuttunut, niiden havainnointi ja tunnistaminen on mahdollista. Tämä tapa – saanko jo niin sanoa– on juuri tuollainen pienin mahdollinen tekijä, jolla on mahdollisimman laajat vaikutukset. Useimpia niistä en osannut odottaa. Kaikki ei ole vielä näyttäytynyt, tunnen sen. Minä kun ajattelin vain käyväni kävelyllä. Mutta tällaisia olen mm. huomannut:
- Olen kävelyn jälkeen huomattavasti virkeämpi ja valmiimpi toimintaan. Se herättää paitsi kehon myös mielen. Olen paremmalla tuulella ja kaikin tavoin jotenkin avoimempi.
- Itsestä ja omasta hyvästä olosta huolehtimisesta on tullut vielä vahvemmin osa aamua. Laittaudun ja valmistaudun eri tavalla kuin ennen. Varsinkin koronavuosina kävi helposti niin, etten juuri vaihtanut päivävaatteita päälle. Niin meinaa tapahtua nytkin varsinkin sellaisina päivinä, kun en ole kenenkään kanssa vuorovaikutuksessa edes videon välityksellä. Kävelyn jälkeen on niin luonnollista peseytyä ja pukeutua, että siitä saa oman lisäenergiabuustin. Sellaisinakin päivinä, kun työskentelee kotona. Minä, jos joku tiedä, mikä merkitys esim. vaatteilla on mielialaan. Nyt taidan taas myös elää niin kuin opetan.
- Entisestä lämpimässä suihkussa nautiskelijasta on tullut viileämmän ja tehokkaamman suihkun ystävä. Jopa niinä aamuina, kun ulkolämpömittari on näyttänyt vain muutamaa astetta, olen kävelyn jälkeen kaivannut enemmänkin viileää ja virkeyttä ylläpitävää kuin liian rentouttavaa ja lämmintä suihkua. Energiavarannot kiittävät.
- Koska kävelyn jälkeen laittaudun, olen valmis lähtemään oikeastaan koska vain mihin vain. Sen myötä tulee myös herkemmin hakeuduttua työskentelemään kahvilaan tai Oodiin – tai vain hakemaan inspiraatiota jostain. Niin, kuten tapaan sanoa: Hyviä asioita tapahtuu, kun lähtee pois kotoa… 😉
Hyvinvointivaikutuksia
- Minulla on koko ajan vähän nälkä ja jano. Se kertoo siitä, että aineenvaihdunta on hyrähtänyt käyntiin. Tämä on myös asia, joka seuraavaksi vaatii huomiotani. Yksi muutos kerrallaan. Huomaan, että haluan syödä enemmän, mutta terveellisemmin ja tietoisemmin. Huomaan myös, että luonnostaan nälkä alkaa kolkutella niihin aikoihin, kun täydellisen ateriarytmin mukaan olisi hyväksi. Se on pitkään ollut kompastuskiveni. Usein kävelyn jälkeen valmistan smoothien tai syön vähän leipää. Hieman liian niukka aamupalani täydentyy. Mielenkiintoista myös on, että jos minun ennen piti koko ajan muistuttaa itseäni veden juonnin tärkeydestä, nyt hakeudun vesihanan äärelle ihan itsestään.
- Pelkäsin, että aamukävely vaikuttaisi muuhun aktiivisuuteeni niin, etten juuri muuten liikkuisi. Näyttääkin, että päinvastainen on totta. Päivittäin ottamieni askelien määrä on lisääntynyt keskimääräisellä aamukävelyn askelien määrällä eli n. 2000-3000 askeleella. Samalla viikottainen liikuntamääräni ajallisesti on lisääntynyt lähes kolmella tunnilla. Ainoastaan juokseminen on saanut kävelyjen myötä jäädä, mutta siihen on muitakin syitä. Enkä usko, että se on lopulta pysyvää. Kun ensimmäisen kerran kävelylle lähdin, sanoin itselleni, ettei tämä saa vaikuttaa muuhun liikuntaan. Taisin kerrankin myös uskoa omia sanojani.
Tuntuu,
että minun ei tarvitse tehdä niin paljoa töitä
tehdäkseni töitä.
Mielen virkistystä ja meditaatiota
- Koska myös mieleni tai aivoni virkistyvät kävellessä, huomaan olevani tuotteliaampi ja tehokkaampi. Ainakin aamupäivän. Saan ideoita, inspiroidun. En samalla tavalla viivyttele ja väistele asioita kuin ennen. Jokin ei niin mukava asia saattaa tulla hoidettua vähän huomaamattakin, pois alta. Tuntuu, että minun ei tarvitse tehdä niin paljoa töitä tehdäkseni töitä. Koska sellaiset asiat lisääntyvät, joihin kiinnität huomiotasi, niin kivaa pientä pöhinää onkin ollut ilmassa… Aktivoituminen aamulla on näyttäytynyt aktiivisempana elämänä kokonaisuudessaan. Se on enemmän kuin tervetullutta!
- Aiemmin kävely oli se, joka laukaisi mieleni märehtimään ja murehtimaan. Kävelylenkit ovatkin olleet hetkiä, jolloin ratkon paitsi omia niin myös maailman ongelmia. Siksi en ole aina niistä nauttinut. Voi olla, että aamuisin mieleni on sen verran vielä unenpöpperössä, ettei se jaksa tehdä moista. Kiitän siitä ja nautin sen rauhallisesta ja melko hiljaisesta meiningistä. Ehtii sitä myöhemminkin ajatella. Muun meditaation tarve on tämän myötä vähentynyt. Aamusivuistakin täytyy usein itseään muistuttaa – ja se on ehkä kävelyjen huonoin puoli.
- Jo nyt olen jutellut useamman tuntemattoman kanssa ja vielä useamman kanssa vaihtanut hymyjä kuin koko sinä aikana, minkä olen tällä saarella asunut. Moni aamukävelijä tervehtii toisiaan ja sen tuntuu aika hauskalta. Sen lisäksi, että koskaan et voit tietää, kehen törmäät – kuten kauempana asuvaan ystävääsi – ja saatkin kävelyn lisäksi ison rutistuksen kaupan päälle. Sanoinko jo, että hyviä asioita tapahtuu, kun lähdet pois kotoa…
- Sen ajan, mikä kävelyyn menee, olen ottanut yleisestä haahuilusta. En herää aiemmin. Uni menee yhä tärkeysjärjestyksessä ohi. Toisaalta en ole havainnut, että aloittaisin työskentelyäkään myöhemmin kuin ennen. Ehkä jopa päinvastoin. Toisinaan huomaan, että mieleni yrittää luoda kiireen tuntua. Tai nostattaa huonoa omaatuntoa siitä, etten kävelyn sijaan istahda aiemmin töiden äärelle. Toistaiseksi on riittänyt, että olen itselleni sanonut: ”Ei kun näin on todella hyvä. Täydellistä.”
Intuitiota kuunnellen
Moni näistä tässä luettelemistani vaikutuksista ovat sellaisia, että olen niitä yrittänyt tietoisesti elämääni sovittaa ja istuttaa. Vieden läpi muutosprosesseja. Edennyt askel kerrallaan, toisinaan yrittänyt jopa runnoa. Turhaan. Joidenkin, kuten ateriarytmin muuttamisen suhteen, olen jo luopunut toivosta. En olisi millään osannut aavistaa, että kuunnellessani vihdoin tuota sisäistä ääntä – kaipuun ääntä – joka halusi lähteä merenrantaan aamuisin (niinkin tämän voi tulkita), ratkaisun ikkuna alkaisi avata luukkujaan kuin itsestään.
Laitan kuitenkin jäitä hattuun: jäämyrsky- ja räntäsadeaamut ovat vasta edessäpäin. Armollinen ja inhimillinen aion olla. Mutta nyt jo huomaan, 50 aamun jälkeen, etten oikeastaan edes ajattele vetäessäni aamun ensimmäisen kahvin jälkeen takkia päälleni. Ehkä se on tässä kohdin myös voittava strategia: jos liikaa mukavuudenhaluaan kuuntelee, voi olla, että sisäinen ääni, joka kertoo todellisen tarpeen, jää jälleen toiseksi.
Olisinko tietoisesti osannut ajatella, että juuri aamukävelystä tulee nyt elämääni muuttava voima?
En.
Ja se on tämän postauksen pointti. En halua sanoa, että ”menkää kaikki aamukävelyille.” Se mikä sopii itselle, ei sovi välttämättä toiselle. Mutta oman elämän muutostekijöitä etsiessä on hyvä kuunnella intuitiota. Kaipuuta ja kateutta, jopa ihannointia. Sillä joskus ne kuljettavat sellaisten avaimien luo, joita ei muuten olisi osannut edes etsiä.
Kommentointi on suljettu,