Tag

muutos

Browsing

Vielä kerran Café Pause -podcast palaa ääneen bonusjakson muodossa. Siinä pohdin yhdessä ystäväni Leena Salmen kanssa, mitä maailma oikein tarvitsee. Hän on myös Human Designin mukaan Reflektori. Se on myös asia, joka on tuonut meidät toistemme elämään ja nyt myös saman mikrofonin äärelle. Äänitysongelmien myötä se tapahtui ihan konkreettisesti: puhuimme samaan mikrofoniin. Alussa puhumme muutamalla sanalla reflektoriudesta, mutta muuten jakso…

Viime syksyisen ihmeen jälkeen olen tavallista enemmän kuullut kommentteja myös ulkoisesta olemuksestani. Kuinka olen kuulema seesteisen näköinen. Sellaiselta minusta myös tuntuu. Sen myötä olen yhä vakuuttuneempi siitä, että mielenrauha ja itsearvostus ovat mitä parhaimpia pukijoita. Enää ei tarvitsekaan ostaa itselleen itsevarmuutta eikä luoda jotain tiettyä piirrettä, kuten naisellisuutta, pukeutumalla. Eikä varsinkaan tarvitse peittää omaa epävarmuuttaan kaapujen alle. On avautumassa jälleen…

Aina välillä nousee fiilis, että tekee mieli aloittaa ihan alusta. Putsata sometilit sisällöstä ja perustaa ne uudelleen. Katsoa, millaiseksi ne toisella kertaa muodostuisivat. Usein näissä hetkissä on kyse jonkinlaisesta tilinpäätöksestä: on havainnut, että se, mitä on tehnyt, ei ole tuottanut niitä tuloksia kuin on toivonut. Tai sitten kaipaa vain jotain ihan uutta, jotain muuta. Ajatus uudelleen aloittamisesta pyyhkisi pois mahdolliseen…

Tässä Irti masennuksesta -kirjoitussarjan kolmannessa osassa pohdin sitä, miten merkityksellistä on se, millaisiin asioihin elämässä huomio kohdistuu. Esittelen yhden ajatusrakennelman ja metaforan, jonka oivaltaminen osoittautui itselleni kääntöpisteeksi. Todelliseksi breaking pointiksi. Kirjoitussarjan aiemmat osat ovat apu sekä arki ja syy. Yksi masennuksen tärkeimmistä opeistani on ollut se, miten yksinkertaisia lopulta moni avun tuonut asia on. Niissä ei luoda maapalloa uusiksi (vaikka…

Tämä vuosi on omalla kohdallani se vuosi, jolloin olen tullut tietoiseksi kehoni viesteistä. Tuntuu oudolta, että vasta nyt, sillä todellisuudessa olen tietämättäni kuunnellut kehoani jo pitkään. Erityisesti silloin, kun joitain vuosia sitten treenasin (amatöörinä) maratonille. Kun joka päivä muuttuvat tuntemukset kehossa muodostivat ohjenuoran harjoittelulle ja koko elämälle: niiden mukaan mieli tulkitsi, millaista treeniä milloinkin tarvittiin vai olisiko ollut levon paikka.…

Havahdun ajatukseen, kun jälleen olen ajautumassa huonoille teille ruokailujeni suhteen: “Tämän on pakko muuttua”. Kyse on toimintatavastani. Jossain mieleni sopukassa on ajatus paremmasta. Ja myös ymmärrys siitä, että tämän hetkisestä ikävästä tunteesta huolimatta mitään ei tule tapahtumaan. Tiedän sen. Ei ole tapahtunut aiemminkaan. Jaksan päättäväisyydelläni ylläpitää muuttunutta ruokailutapaa hetken. Sitten vanha tottumus palaa takaisin. Tulen jollain mittarilla huonolla toimintatavallani liian…

Mietin usein, miksi toivotun muutoksen toteutus on niin vaikeaa. Siitä huolimatta, että meillä on erilaisia tekniikoita ja metodeita apuna enemmän kuin koskaan. Lausahdus “mikään ei ole pysyvää paitsi muutos” alkaa olla yleisesti hyväksytty totuus maailman tilasta. Yritykset käyttävät yllättävän paljon voimavarojaan muutoksen hallintaan ja läpivientiin. Yksityishenkilöinä lupaamme joka maanantai, että nyt alkaa uusi elämä. Elämäntapamuutoksen onnistuneesti toteuttanutta juhlitaan sankarina samalla,…

Valmennus on uusi musta. Siitä puhutaan, sellaista suositellaan kaikille. Sitä on myös tarjolla paljon. Lähes joka aihepiiriin liittyen. Saamme valmennuksesta hyötyä erityisesti ongelmaratkaisutilanteissa. Aina ei tarvitse heti tietää, mitä elämän osa-aluetta haluaa seuraavaksi vahvistaa. Silloin itsensä kehittämiseen ja vahvistamiseen, elämäntaitoon sekä muutostavoitteisiin keskittyvä valmennus nousee merkitykselliseksi. Me kaikki hyötyisimme valmennuksesta, joka auttaa ensin ymmärtämään vallitsevaa tilannetta, sitten tekemään oivalluksia ja…