Kategoria

Ilmiöt

Kategoria

Pohdintojen keskiössä ilmiöt ja asiat, jotka koskettavat meitä kaikkia. Niin yhteiskunnallisella ja yhteisön kuin yksilöllisellä tasolla. Täältä löytyy myös valmennuksellisia tekstejä.

Kirjoitin aiemmin tietoisuudesta, sen kehittymisestä aikuisuudessa ja siitä miten sen itse tällä hetkellä käsitän. Integraaliteoria, johon muun muassa tukeudun, tunnistaa aikuisilla olevan jopa 9 kehitysvaihetta. Itse olen jakanut aikuisuuteni kolmeen isoon vaiheeseen: odotusten mukaiseen elämään, itsetuntemuksen maailmaan ja yhteyden vaiheeseen. Tässä postauksessa kerron kahdesta ensimmäisestä. Kuuntelisitko mieluummin? Lyhyesti määritellen tietoisuus on sitä, että tunnistaa ja ymmärtää yhä paremmin omia tunteitaan,…

Heinäkuun alussa päätin elää ainakin kuukauden niin, että menisin ja tekisin mahdollisimman paljon asioita hetken mielijohteesta. Sen mukaan, mikä minua aina kutsuu. Suunnittelematta, etukäteen valmistelematta. Ajattelen sellaisen olevan elämän virtaan astumista. Olen jo aiemmin mm. Human Designin kannustamana tehnyt lyhyitä kokeiluja. Niiden aikana olen huomannut, että mitä enemmän suunnittelen, sitä ahdistuneempi olen. Jos vain pysyttelen hetkessä, kaikki tuntuu olevan hyvin.…

Tietoisuus tietoisuudesta ei ole itsestään selvä asia. Vaikka välillä tuntuukin, että siitä puhutaan kuin se olisi jotain, jonka voi vain ottaa hyllystä ja pukea päälleen. Tiettyjä ajattelumalleja voi oppia, omaa ajatteluaan ja suhtautumistaan asioihin haastaa pyrkimällä katsomaan maailmaa avoimin mielin ja sydämin, erilaisista näkökulmista. Mutta tietoisuus kehittyy vähitellen ja se vie aikaa…koko elämän. Se on juuri niin näkymätöntä kuin hitaan…

Vielä kerran Café Pause -podcast palaa ääneen bonusjakson muodossa. Siinä pohdin yhdessä ystäväni Leena Salmen kanssa, mitä maailma oikein tarvitsee. Hän on myös Human Designin mukaan Reflektori. Se on myös asia, joka on tuonut meidät toistemme elämään ja nyt myös saman mikrofonin äärelle. Äänitysongelmien myötä se tapahtui ihan konkreettisesti: puhuimme samaan mikrofoniin. Alussa puhumme muutamalla sanalla reflektoriudesta, mutta muuten jakso…

Tämän kevään 2023 viimeisen varsinaisen jakson aihe on itsetuntemus ja Human Design. Tuon sen esiin yhtenä itsetuntemusta lisäävänä työkaluna. Päädyin lopulta jakamaan jakson kahteen osaan, sillä halusin pureutua myös siihen, mitä se, että olen Human Designin mukaan reflektori oikein tarkoittaa. Tuo toinen osa julkaistaan vielä myöhemmin. Itsetuntemus on voimavaroista kaikkein tärkein. Se myös liittyy kaikkiin muihin: tietoisuus omista voimavaroista vaatii…

Taidepäiväkirja – siis minulleko? Enhän minä osaa piirtää tai maalata! Kuitenkin, kun ystäväni löysi taidepäiväkirjan lumoavaan maailmaan ja kertoi siitä innoissaan minulle ja pian ihan kaikille, se jäi ajatuksena kutkuttamaan. Olisiko siinä keino etsiä ja koetella omaa tapaa olla luova? Saada korvaavia kokemuksia kuvataiteen parissa syntyneille haavoille? Yhteisen kesäisen puutarhassa toteuttamamme taidepäiväkirjahetken jälkeen ostin kaappiini liudan akryylimaaleja ja kauniita siveltimiä…

(Sosiaalisessa) mediassa käydään paljon keskustelua siitä, kenen vika työuupumus oikein on. Sen kokevan yksilön vai yrityksen/työnantajan, jolle hän uupumuksen tapahtuessa työskentelee. Vuosien aikana, kun olen omia uupumuksiani työstänyt, myös näkemykseni on vaihdellut. Vaikka olen ollut taipuvainen syyttämään ensisijaisesti itseäni, eivät ne työyhteisöt, joissa olen aina toiminut, ole olleet ongelmattomia.Tietoisuuden laajentuessa ja tunnetilojen vaihdellessa, kun on kyennyt katsomaan tapahtunutta eri näkökulmista,…

Tämä Café Pause -podcastin jakso käsittelee hyväksymistä tietoisena prosessina ja voimavarana. Kyse on siis siitä, että pyrkii hyväksymään itsensä, toiset ihmiset, elämän ja maailman sekä sen tapahtumat eli asiantilat sellaisina kuin ne tapahtuvat ja ovat. Kyse ei ole siitä, että hyväksyisi varsinaisesti asiaa tai sen sisältöä. Enemmänkin kyse on itse tapahtuman ja tilanteen huomaamisesta ja toteamisesta. Sen hyväksymisestä, että jotain…

Tämä jakso ja sen aihe nousivat tunteesta, että haluan juuri nyt äänittää podcastin. Mielessäni ei kuitenkaan ollut mitään erityistä aihetta, monta aihiota kyllä. Päätin kuitenkin seurata tuota mikrofoniin puhumisen tarvetta itsessäni, sillä pyrin muutenkin elämään tällä hetkellä niin, että seuraan päivittäin sitä, mikä minua milloinkin kutsuu. Meditaation ja aamusivujen aikana mieleeni alkoi pulpahdella lauseita ja ajatuksia, jotka liittyivät kaikki tämän…

Viime syksyisen ihmeen jälkeen olen tavallista enemmän kuullut kommentteja myös ulkoisesta olemuksestani. Kuinka olen kuulema seesteisen näköinen. Sellaiselta minusta myös tuntuu. Sen myötä olen yhä vakuuttuneempi siitä, että mielenrauha ja itsearvostus ovat mitä parhaimpia pukijoita. Enää ei tarvitsekaan ostaa itselleen itsevarmuutta eikä luoda jotain tiettyä piirrettä, kuten naisellisuutta, pukeutumalla. Eikä varsinkaan tarvitse peittää omaa epävarmuuttaan kaapujen alle. On avautumassa jälleen…