Aina välillä nousee fiilis, että tekee mieli aloittaa ihan alusta. Putsata sometilit sisällöstä ja perustaa ne uudelleen. Katsoa, millaiseksi ne toisella kertaa muodostuisivat. Usein näissä hetkissä on kyse jonkinlaisesta tilinpäätöksestä: on havainnut, että se, mitä on tehnyt, ei ole tuottanut niitä tuloksia kuin on toivonut. Tai sitten kaipaa vain jotain ihan uutta, jotain muuta. Ajatus uudelleen aloittamisesta pyyhkisi pois mahdolliseen epäonnistumiseen liittyvän harmituksen, ehkä jopa häpeän. Se sisältää myös uskomuksen siitä, että toisella kertaa ei varmastikaan toimisi enää samoin. Väkisinkin tekisi asioita toisin ja se toisi mukanaan toisen lopputuloksen.
Mutta miksi pitää aloittaa alusta? Miksi suunnan muuttaminen vaivihkaa toisaalle on niin vaikeaa? Tai jonkin toisen polun tuominen rinnalle?
Kuuntelisitko mieluummin?
Oma juttu ja virhepäätelmät
Yleinen uskomus on, että meillä kaikilla pitäisi olla jokin tarkoitus tai tehtävä, purpose. Mielellään vain yksi ja selkeästi ammatiksi määritettävä. Usein jos elämään löytää jotain, joka tuottaa itselle paljon merkitystä ja sisältöä, josta on itse todella innostunut ja asiat sen äärellä tuntuvat edistyvän erityisen helposti, ajatellaan kyseessä olevan itselle tarkoitettu juttu. Se voi tuntua jopa kutsumukselta. Omaani etsiessäni olen alkanut ajatella, että ehkä meillä kaikilla ei todella ole sellaista tai ainakaan yhtä. Ehkä joidenkin tarkoitus on kokea ja katsoa elämää ja maailmaa monelta eri kantilta. Kokeilla hyvin monenlaisia eri asioita jo ihan työkseen. Viettää hetki jonkin asian parissa ja sitten taas vaihtaa polkua. Ehkä tavoitteena silloin onkin lisätä ymmärrystä siitä, mitä kaikkea elämä voi olla ja miten eri tavoin hyvän elämän ajatusta voi toteuttaa.
Odotus oman tarkoituksen ja tehtävän löytämisestä – uskomus siitä, että sen äärellä asiat sujuvat kuin itsestään – tuottaa helposti virhepäätelmiä. Tarkoitan vastoinkäymisistä tehtyjä tulkintoja ja johtopäätöksiä. Sillä sellaisia koemme myös merkityksellisten asioiden äärellä. Jos vaikka kokee uupumuksen työskennellessään itselle ”sen oikean” asian parissa, saattaa alkaa ajatella, ettei se ollutkaan ”oma juttu”. Lähtee ehkä etsimään vastauksia toisaalta vain havaitakseen, ettei mikään muukaan tunnu omalta. Silloin etsiessään saattaa eksyä vain pahemmin. Vaikka alun perin olisi ollut hyvä pysähtyä kysymään, miten ja miksi omaa juttuaan toteuttaa. Eikä niinkään, mitä toteuttaa.
Toisinaan on helpompaa vaihtaa kokonaan toiselle polulle. Aloittaa alusta jollain toisella alalla, jonkin toisen asian parissa. Kuin, että korjaisi kurssiaan tai tekemisensä tapaa. On helpompaa siirtyä toisille pelikentille kuin siivota sotkut aiemmassa. Se kun usein vaatii nöyryyttä, häpeän kohtaamista, haavoittuvuuden näyttämistä ja uskallusta katsoa myös itseään silmiin.
Yhden- ja johdonmukaisuuden vaatimus
Toinen syy, miksi voi tuntua helpommalta aloittaa kokonaan alusta on yhden- ja johdonmukaisuuden odotus. Minusta se tuntuu yhteiskunnassamme jopa vaatimukselta. On helpompaa aloittaa alusta ja sanoa ”nyt minä teen tätä” kuin etsiä siltoja, joiden avulla vaikkapa putkityö yhdistyisi luontevasti taidemaalaukseen. Myös niiden silmissä ja korvissa, jotka palveluja ostavat.
Vaikka harva meistä on enää samassa ammatissa koko työuraansa, silti se tuntuu olevan taustalla elävä ihanne. Markkinoinnissa pärjäävät ne, jotka jaksavat toitottaa samaa yksinkertaistettua sanomaa päivästä toiseen. Sometili menestyy, kun sillä on selkeä yksi aihe, jonka ympärille se rakentuu. Siksi moni multiosaaja päätyy rakentamaan useampaa tiliä, joiden tasa-arvoinen ylläpito on paitsi vaativaa myös uuvuttavaa.
Maailman moninaisuus ja hajanaisuus pakottaa yksinkertaistamaan ja etsimään malleja, jotka tekevät tästä kaikesta edes jotenkin hallittavampaa. Mutta kun yritämme yksinkertaistaa itseämme tai toisiamme antamalla mahdollisuuden olla aina vain yhtä (mitä kukaan meistä ei ole), jää paljon osaamista ja viisautta näkemättä, taitoja käyttämättä. Aitona omana itsenä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeen täyttymättömyys on monien kokema emotionaalinen trauma, joka vaikuttaa laajasti elämän kokemukseen ja valintoihin. Niiden eheyttämisen voisimme yhdessä aloittaa hieman höllentämällä johdonmukaisuuden odotustamme. Jos haluamme lisää aitoutta vaikka someen, on sallittava rönsyily, vaihtelu ja ihmisen monien eri puolien esittely.
Oikeat asiat palaavat
Viime aikoina olen omaksunut ajatuksen, että ne asiat, joiden on todella tarkoitus olla osa elämääni, palaavat siihen, vaikka olisin itse siirtänyt ne syrjään esimerkiksi jonkin ikävän kokemuksen ja siitä tehdyn (väärän) johtopäätöksen takia. Tämän ajatus tuo itselleni rauhaa sen suhteen, että vaikka herkästikin aloitan alusta ja hyppään uusille poluille, en voi ohittaa asioita, jotka ovat minulle oikeita. Ne tulevat vastaan aina vain uudestaan, ehkä toisenlaisessa roolissa tai muodossa. Oveen kolkuttaessaan saattavat aiheuttaa ”joko taas, etkö voinut pysyä vain poissa”-reaktion. Joskus tuntuu siltä, että niiden myötä palaa elämässään taaksepäin ja sellainen vaatii aina ripauksen nöyryyttä. Sillä edistymäänhän tänne olemme tulleet eikä taakse jätettyä saa enää takaisin, niinhän me kerromme. Mutta jos näiden palaavien asioiden äärelle pysähtyy ja antaa niille luvan tulla ja olla, saattaa löytää niiden kantaman syvemmän merkityksen. Silloin ymmärtää, että itselle oikeiden asioiden tarkoitus ei ole vain viihdyttää ja tuottaa iloa, vaan myös kasvattaa ja eheyttää.
Ajatus, että oikeat asiat tulevat elämään uudestaan ja uudestaan, on uskomus. Minua se auttaa hyväksymään, että jokainen tekemäni valinta menneisyydessäni on ollut oikea. Jokainen niistä ei kuitenkaan ole tuonut menestystä mukanaan. Niiden tarkoitus on ollut jokin paljon suurempi ja syvempi: kasvattaa minusta se, kuka olen ja kuljettaa siihen, missä nyt olen. Tämä puolestaan tuo mukanaan luottamuksen elämään ja sen kantavuuteen. Että jatkossakin teen vain oikeita valintoja, joita voin muuttaa tekemällä jälleen uusia oikeita valintoja. Sillä me aina valitsemme kyseisellä hetkellä oikein, siinä tilanteessa ja sen tiedon valossa, mikä meillä aina on käytettävissä.
Uuden äärellä
Olen elämässäni jonkin uuden alun äärellä. Joku sanoisi, että taas. Itse moiselle vain hymyilen. Vielä en tosin ole päässyt edes starttiviivalle, ehkä enemmänkin harjoitteluareenalle. Tiedän jo, tunnen sen sisimmässäni, että joidenkin teemojen ja asioiden, jotka ovat määrittäneet minua ja elämääni viimeiset vuodet, on tarkoitus hieman hiljentyä. Jotain muuta virtaa tilalle. Voisin vastustaa tätä sisimmästäni kumpuavaa muutosta. Muistuttaa itseäni siitä, että sitkeys on hyve ja että menestyminen jossain vaatii juurikin yhden- ja johdonmukaisuutta. Jos niin tekisin, en olisi oppinut elämästä mitään. En myöskään aio aloittaa täysin alusta, tyhjentää sometilejäni ja blogiarkistoani, vaikka algoritmien mielestä se olisi ainoa järkevä teko. Sillä se kaikki, mistä olen puhunut ja kirjoittanut, on yhä osa minua. Se tulee vaikuttamaan siihen johonkin uuteen, jonka konkreettista muotoa en vielä tiedä, vaikka yhdistävä silta aluksi tuntuisi näkymättömältä.
Aion astua vihdoin elämän virtaan ja katsoa minne se vie, mitä se tuo. Se tulee vaikuttamaan myös somekanaviini ja palveluntarjontaani. Sen myötä en voi (enkä halua) luvata oikein mitään. Muuta kuin, että jatkossakin tahdon elää etsien kauneutta, iloa ja pyrkien ymmärtämään tätä elämää ja maailmaa aina vain syvemmin. Toivottavasti pysyt matkassani mukana. Olisin siitä todella iloinen ja kiitollinen.
Kommentointi on suljettu,