Blogi

Voiko aikuinen nainen pukeutua tylliin ja julkaista siitä vielä kuvankin? Itsestään heittämässä lunta kuin lapsi, iloitsemassa ja hassuttelemassa. Toteuttaa mielessään syntynyttä kuvaa itsestä Liisana talven ihmemaassa riemuitsemassa lumesta. En pääse ajatusta loppuun kun jo hymähdän. Sitähän me aikuiset välillä tarvitsisimme. Että päästäisimme silloin tällöin irti kontrollista, heittäytyisimme sisäisen lapsemme vietäväksi....

Kun on jo parin vuosikymmenen ajan koko elämänsä suunnitellut ja rakentanut sen mukaan, ettei härnäisi masennusta eikä enää uupuisi, ei oikein enää osaa haaveilla edes muusta. Kun on jaloilleen päästyäänkin säikähtänyt jokaista itkuaan, että joko taas vajoaminen mustan harson taakse alkaa, on vaikea kuvitella elämää täysin ilman harsoa. Kun kaikessa...

Rakas Maarit, Kirjoitan sinulle täältä 16 vuoden päästä. Lohduttaakseni ja voimistaakseni sinua. Kertoakseni jotain, mitä olisin halunnut tietää siinä tilanteessa ja hetkessä, jossa nyt olet. Sanoja sinulle, uupuneelle ja masentuneelle 29-vuotiaalle minälleni. Elämäsi tuntuu menettäneen pohjan. Kaikki se, mihin olet uskonut, on menettänyt merkityksensä. Se, minkä varaan olet identiteettisi ja elämäsi...

Aloitan jo neljännen kerran kirjoittamisen alusta samasta aiheesta. Tunnen selvästi olevani haavoittuvainen kirjoittaessani haavoittuvaisuudesta. Tunteesta, joka on tiedostamattakin läsnä jokaisessa sosiaalisessa kohtaamisessa, vaikka arjen tunnesanakirjan top10:n se terminä tuskin mahtuu. Sillä tämäkin kirjoittamisprosessi on sosiaalinen tilanne. En kirjoita tätä flirttaillakseni algoritmien kanssa. Kirjoitan sinulle, joka tätä luet. Jos se auttaisi...

KAIPUU VIRTAAVAAN JA KEVEÄÄN KIRJOITTAMISEEN Minulla on ikävä Leideilyä. Blogiani, jota kirjoitin pitkään täysin fiilispohjalta. Sitä keveyttä ja paineettomuutta, jota tunsin. Kirjoitin näin tänään aamusivuille* ja minut valtasi valtava kaipuu. Elämään, jossa kaikki ei ole niin raskasta ja vakavaa. Jossa kaikella ei välttämättä ole tarkoitusta, jokin asia voi tapahtua vaan. Ja jossa asiat tuntuvat...

Nuorena aikuisena olin omaksunut ajatuksen, että kaikki mitä tahdon, on mahdollista saavuttaa. Se näkyi mm. yliopistoon hakiessani asenteessani: en pyrkinyt mihinkään, menin ja tein. Toteutuminen saattoi vain ottaa hieman aikaa. Olin myös omasta mielestäni kunnianhimoinen ja määrätietoinen, nopeasti oppiva. Halusin johtajaksi. Olin valmis tekemään paljon töitä edetäkseni ja saavuttaakseni niitä...

Sisimmässäni kiehuu. Hengitys on pinnallista mutta raskasta. Kyyneleet pyrkivät silmiin, kurkussa on pala. Kaikki energia menee itsensä pitämiseen aisoissa niin, että saa suustaan ulos edes jossain määrin rakentavia sanoja. Mieli tuottaa ajatuksia, jotka kiihdyttävät tilaa. Ne vellovat. Silmät etsivät syyllistä olotilaan, käsi valmistautuu koko mitallaan osoittamaan sitä. Samaan aikaan tahdon...

Tunne, kun elämä ei etene. Kun ei oikein tiedä, minne olisi menossa ja mitä tavoittelisi. Itselleni niin tuttu. Mieli ja keho kaipaavat useinkin pysähtymistä, jolloin omaa suuntaa on mahdollisuus tarkistaa. Samalla tulee käytyä läpi resurssit ja retkieväät. Mutta kun ajatusta tai ideaa uusista kohteista elämässä ei ilmaannukaan kirkkaana mieleen, alkaa...

Täytän tänään 45 vuotta. Ja mietin, mihin pari vuotta elämästäni katosi. Siitä ei millään voi olla jo viisi vuotta, kun kilistelin samppanjalaseja nelikymppisilläni. Julistin silloin ilon vuosikymmenen elämässäni alkaneeksi. Erotuksesi siitä edellisestä, jota kamppailu masennuksen kanssa väritti. Paljonpa tiesin. Siltikin, omista kuiluistani ja maailman myllerryksistä huolimatta - tai ehkä...

Minulla on usein tarve olla kirjoittamalla luova, mutta mieleni on hiljaa. Jostain tuntemattomasta syystä se ei tällä hetkellä tuota valmiita tekstejä, jotka voisin vain syöttää sormieni kautta koneelle, niin kuin ennen. En ole huolissani. Tiedän sen joskus palaavan. Niin kuin moni muukin asia elämässäni palaa. Kun ovat ensin ottaneet etäisyyttä....