AI! Toisinaan kyllä sattuu sydämeenkin ajatellessani, mihin ihmiskunta on menossa. Tämän kirjoituksen pohdinnan keskiössä on kuitenkin tekoäly, AI. Tämän kirjoittaminen jännittää. Sillä en ole millään tavalla asiantuntija. Enemmänkin vastustaja, aitouden vaalija. Vähäiselläkin ChatGPT:n käytöllä on kuitenkin helppo luoda skenaarioita siitä, mihin maailma on menossa. Ja sellainen tämä kirjoitus on: huoli yhdestä mahdollisesta kehityssuunnasta ja siitä, miten se muokkaisi erityisesti ajatteluamme ja työskentelyämme. Kun puhuin ajatuksiani ääneen ystävälleni, hän totesi: “Maailmanlopun meininkiä…” Jos ei kuitenkaan. Mutta sellaisenkin saisi kirjoitettua, jos haluaisi.
Kuuntelisitko mieluummin?
Olen ollut jo jonkin aikaa huolissani ajattelukyvystämme. Kyvystämme katsoa asioita eri näkökulmista, ymmärtää ja oivaltaa. Kun siihen laitetaan päälle tunnetaitojen vaillinaisuudet, lukutaidon heikentyminen ja kirjoittamisen vähentyminen, ollaan jo heikolla maaperällä. Kyky analyyttiseen ajatteluun ei synny hetkessä. Samaan lopputulemaan voi päästä monin keinoin. Minulle uteliaisuutta ja halua pähkäillä kysymyksiä on ravinnut erityisesti lukeminen ja aikoinaan myös matemaattinen ajattelu. Jostain syystä lukiossa fysiikan opettajamme halusi haastaa meitä tehtävillä, jotka olivat yliopiston opintojen sisällöistä. Itselläni ei ollut sellaista lahjakkuutta tai osaamista, jotta olisin voinut päästä oikeaan vastaukseen. Mutta päiväkausia kestänyt pähkäily, vaihtoehtojen kokeilu, yrittäminen ja erehtyminen, halu löytää ratkaisu, on jättänyt minuun lähtemättömän vaikutuksen: kyvyn analysoida ja ajatella. Liiaksikin asti, sanoisi varmasti moni ystäväni. Sitä ei kuitenkaan opi, jos vastaukset annetaan valmiina. Niin AI tekee.
Puolessa tunnissa uusi bisnes
Leikin eräs ilta ChatGPT:n kanssa. Osin erään verkkokurssin kehottamana. Syötin ensin listauksen itsetuntemukseen perustuvia ominaisuuksia ja pyysin niistä yhteenvetoa. Jatkoin kysymällä, mitkä mahtaisivat olla ko. henkilön keskeisimmät arvot. Entä millaista coachingpalvelua hän saattaisi tämän perusteella tarjota? Mitkä voisivat olla hänen yrityksensä arvot? “Kiitos, voisinko vielä saada kolme ehdotusta verkkokursseiksi, joita ko. yritys voisi tarjota?” Puolessa tunnissa ChatGPT oli luonut minulle verkkovalmennusbisneksen, joka mitä ilmeisemmin toimisi huomattavasti paremmin kuin se, mitä nyt yritän. Helppoa ja tehokasta. Puhuttelevaa. Epäilemättä koukuttavaa. Yksi monista ajatuksistani oli: “Mihin uravalmentajia kohta enää tarvitaan? Entä yritysmuotoilijoita?”
Mitä enemmän AI:lla leikin, sitä voimakkaammin kysyn? “Miksi siitä ovat eniten innoissaan ne, joiden duunit lähtee ensimmäisenä?” Ylikuormittuneelle, tehoyhteiskunnassa uupuneelle se tuo välittömän avun kuorrutettuna jollain uudella ja jännittävällä. Mutta mitä jää jäljelle, jos tietotyöläiseltä otetaan tieto pois tai asiantuntijalta asia?
Mitä jää jäljelle, jos tietotyöläiseltä otetaan tieto pois ja asiantuntijalta asia?
Olen itse kokenut sen, kun pohja elämältä otetaan pois. Olin kuvitellut tulevani bisnesnaiseksi, kunnes uuvuin. Kaikki se, mihin olin elämäni ja identiteettini rakentanut, mihin uskoin, katosi. Sillä hyvin nopeasti kävi selväksi, että entisen kaltaiseen tahtiin ja touhuun minusta ei enää olisi. Jäljelle jäi vain pohjattomalta tuntunut tyhjyys, jota yritin alkuun täyttää jos jonkinmoisella materiaalilla. Kokemus, jota en soisi kenellekään. Vaikka sittemmin tilalle on tullut paljon hyvää, kuten aiempaa paljon merkityksellisemmältä ja rikkaammalta tuntuva elämä, muistikuva tuosta tyhjyydestä ei katoa kehostani. Se on kipua siitä, kun ei ole mitään. Siitä hetkestä, kun minulta otettiin tieto ja asia pois.
Kuka tai mikä tuottaa uutta?
Sanovat, että suunnittelu tulee jäämään meille ihmisille. Että jonkunhan täytyy sisältö AI:lle tuottaa, jotta se voi sieltä sopivia vastauksia poimia. Jos minun pitäisi veikata, laittaisin panokseni nyt siihen, että ei mene kauaakaan, jos hetkeäkään, kun tekoäly kykenee luomaan 1+1=3 tyyppisiä yhdistelmiä. Tuottamaan siis uutta. Nuo ChatGPT:n yritykselleni luomat verkkokurssit ovat jo olemassa. Tai ne ovat yhdistelmä monesta. Lopulta minä ja persoonani, uniikki taitoyhdistelmäni ja ajatteluni luovat niihin sisällön, joka erottaisi ne muista. Se tapa, jolla olen, puhun ja kirjoitan. Katson ja jaan tätä maailmaa.
Vai erottaako? Onko niin, että lopulta kaikki on jo keksitty ja AI vain auttaa meitä luomaan yhdistelmiä, joiden keksimiseen ja oivaltamiseen menisi itseltä liian kauan?
Niin. Liian kauan. Vauhti ja tehohan on juuri se, mitä tähän yhteiskuntaan vielä lisää kaipaamme. Vaiko ehkä sittenkin jotain muuta?
Siinä samalla mietin, miksi maksaisin kenellekään ajatteluni kätilöinnistä 2000 euroa, jos tekoäly voi tehdä sen minulle ilmaiseksi? Ihmisten välisestä empatiasta ja kemiastako? Tätä ei ehkä pitäisi ääneen sanoa, mutta nautin siitä, että en mistään silmäkulmasta tai pään asennosta voinut tulkita vastapuoleni eli ChatGPT:n todellisia tunteita tai ajatuksia sen kanssa viestiessäni. Eihän sillä ole tunteita. Mutta kaikki luonnehdinnat, joita se minusta teki, herättävät minussa tuntemuksia. Se tuntuu melkein siltä, kun silläkin olisi.
Tekoäly pelastaa meidät itseltämme?
Toisaalta olen toiveikkaana ajatellut, että ehkä tekoäly tulee ja pelastaa meidät itseltämme. Että sen myötä me viimein löydämme tien itsemme ja toistemme luo. Kun asia ja tieto viedään pois, jäljelle jää tunteminen ja käsillä tekeminen. Ihmisyyden perusasioita molemmat. Jälkimmäiseenkin on tarjolla jos jonkinmoista konetta ja robottia. Mutta ehkä yhä tulemme tuntemaan ylpeyttä poimiessamme täydellisiä viinirypäleterttuja homeisten keskeltä. Tai kasvattaessamme kukkia. Ehkä AI auttaa ainakin alkuun meitä samaan enemmän vapaa-aikaa, jotta voimme viettää sitä rakkaiden kanssa ja jotta meillä on aikaa nähdä kaikki kaunis ympärillämme. Löytää jälleen sen, mikä oikeasti on mekityksellistä. Samalla se voi auttaa ylivirittyneitä aivojamme hidastumaan takaisin siihen tahtiin, johon ne ovat tehtykin.
Miksi kirjoitan tämän? Jotta alkaisimme ajatella. Myös sen helppouden tunteen tuoman euforian keskellä, että mitä tekoälyn yleistyminen voi pahimmillaan tuoda mukana. Mitä se tekee nimenomaan meille ihmisille ja onko se kaikki vaan hyvää? Entä miten oma elämä voi muuttua sen myötä? Löytyisikö siitä syitä hieman hidastaa tahtia? Muistuttaa myös itseä ajattelemisen, oivaltamisen ja luomisen ihanuudesta. Aitouden vaikuttavuudesta ja kauneudesta.
Uskon ihmisen viisauteen
Tämä on vain yksi skenaario. Uskon aina ihmisen viisauteen ja sopeutumiskykyyn. Silloinkin, kun siitä ei ole viitteitä. Että löydämme sellaisen tavan olla ja elää, joka ottaa uusista asioista ne parhaimmat palat ja riittävän ajoissa ymmärtää kiertää vaarat. AI auttaa, ihan varmasti. Mutta ei se ongelmatonta ole. Toistaiseksi voi myös valita, onko mukana kehityksessä vai antaako asian vielä odottaa. Itse olen varmuuden vuoksi alkanut jo miettiä, miten kahvia voisi viljellä Euroopassa, kun ilmastonmuutoksen takia pensaat siirtyvät toisille ilmastovyöhykkeille. Sisustanut mielessäni parikin kahvilaa (tai mitä niissä sitten tarjotaankaan), kun meillä on entistä enemmän aikaa istua ja kohdata toisiamme. Täällä myös olen jo nyt ottamassa vastaan ja tukemassa heitä, joilta elämä vie pohjan nykyidentiteetiltä (myötätuntoa yhä tarvitaan). Eikä se ikuinen ‘plan G’ lammasfarmistakaan ole kovin kaukaa haettu…
Kommentointi on suljettu,