Viime syksyisen ihmeen jälkeen olen tavallista enemmän kuullut kommentteja myös ulkoisesta olemuksestani. Kuinka olen kuulema seesteisen näköinen. Sellaiselta minusta myös tuntuu. Sen myötä olen yhä vakuuttuneempi siitä, että mielenrauha ja itsearvostus ovat mitä parhaimpia pukijoita. Enää ei tarvitsekaan ostaa itselleen itsevarmuutta eikä luoda jotain tiettyä piirrettä, kuten naisellisuutta, pukeutumalla. Eikä varsinkaan tarvitse peittää omaa epävarmuuttaan kaapujen alle. On avautumassa jälleen uusi näkökulma siihen, miten vaatteilla ja asusteilla voi tuoda esiin omaa persoonaansa. Se on laittanut minut kysymään, miten tässä hetkessä tahdon pukeutua. Kyllä, seesteisyys ja tyylikriisi voivat siis olla totta yhtä aikaa!

Kuuntelisitko mieluummin?

Mekoista housuihin

Olen ollut mekkoihminen niin kauan kuin muistan. Se on ollut vain niin helppoa. Valita mekko kaapista ja sujauttaa se päälle. Ei kysymyksiä siitä, että sopivatko kuosit ja värit yhteen. Tuntuuko yläosa liian pitkältä tai lyhyeltä? Minkä alaosan valitsisin? Kun vielä olen pitkään pukeutunut itse tekemiini mekkoihin, ei huolta juuri ole ollut. Aamulla itseltään tiedustelee vain, mikä olisi päivän väri (usein musta) ja valitsee sen mukaan kaapistaan sopivan.

Viime aikoina mekot ovat kuitenkin pölyttyneet henkareissaan. Yhä useammin huomaan nimittäin ottavani viereisestä kaapista yhdet niistä muutamista housuista, joita omistan. Leveälahkeisia, jolleivät ole legginssit. Etsiväni niiden kaveriksi hyvältä tuntuvan ja näyttävän viskoosi-, merinovilla- tai kashmirneuleen. Sellaisen, jossa on jotain jujua. Korostaen pituussiluettia, jossa kaikki mittasuhteet ovat tasapainossa ja jossa selkä tuntuu suoristuvan kuin itsestään. Väkisinkin mieleni karkaa siihen aikaan, kun leveät suorat housut ja neule olivat viimeksi uniformuni. Aikaan, jonka olen noin muuten halunnut unohtaa. Kieltämättä, tunnen jotain samaa vahvuutta kuin silloin. Nyt minun ei vain tarvitse sitä ostaa vaatteilla tai muilla kommervenkeillä, vaan se kumpuaa jostain sisimmästäni.

Pukeutuminen mukailee sisäistä kokemusta

Pukeutumistyyli on yksi tapa kertoa jotain siitä, kuka on. Kun elämä muuttuu ja itsestään tulee tietoisemmaksi, myös pukeutuminen voi muuttua. Sen lisäksi, että ympäristön tyyli- ja muotitarjonta vaikuttavat siihen, millaiset asukokonaisuudet näyttävät omasta mielestä hyvältä.

Koska rakastan vaatteita ja olen pitkään ollut tietoinen siitä, kuinka ne mukailevat persoonaani ja sisäistä kokemusta itsestäni, isot elämänmuutokset ovat usein itselleni jopa tyylikriisejä: aiempi tyyli ei enää resonoi sisäisen maailmani kanssa, uusi ei vielä ole muotoutunut. Joskus jopa tunnistan olevani keskellä isoa muutosta siitä, etten enää löydä kaapista mieluista päälle pantavaa.

Tunnistaessani kaipuun johonkin uuteen, alan selailla tiiviimmin muotijulkaisuja ja Pinterestiä. Poistan vaatekaapistani kaiken sen, mikä ei ainakaan enää puhuttele luoden samalla tilaa uudelle. Vierailen vaateliikkeissä ja -osastoilla saadakseni edes jonkin vihjeen siitä, mitä uusi tyylini voisi olla. Yritän olla mahdollisimman avoin ja välttää tarttumasta vaatekappaleisiin vain tottumuksesta. Aiemmin usein soveltamani ”ota sovituskoppiin 5 vaatetta, joita et ainakaan laittaisi päällesi” -metodi toimii itsenikin yllättäen. Persoonani ja ulkoinen tarjonta käyvät selvästi vuoropuhelua, jonka lopputulos selviää minulle usein innostuksena jotain tiettyä tyyliä tai vaatekappaletta kohtaan. Liutana ideoita ja mielikuvina asukokonaisuuksista. Joskus pakottavana tarpeena saada jokin tietty vaate.

Juuri nyt vihjeenä muutoksesta toimii halu pukea housut useammin kuin ennen. Tai hameen ja neuleen yhdistelmä. Kapeampiakin linjoja tahtoisin, vähemmän kukkia. Aikuismaisempaa fiilistä, mitä lie tarkoittaa. Itsekin mielenkiinnolla odotan, mihin tämä vie. Yhden asian kuitenkin tiedän: farkut eivät vieläkään ole juttuni. Ja toisaalta, yhtä sisimmästäni kumpuavaa reaktiota kannattaa seurata: ”Oi, tuo on ihana!”


Kuvien takki ja neulepaita omasta ateljesta, housut Zarasta.

Kiitos kuvausavusta Anni, Mimii Creative <3

Kommentointi on suljettu,