Kun on jo parin vuosikymmenen ajan koko elämänsä suunnitellut ja rakentanut sen mukaan, ettei härnäisi masennusta eikä enää uupuisi, ei oikein enää osaa haaveilla edes muusta. Kun on jaloilleen päästyäänkin säikähtänyt jokaista itkuaan, että joko taas vajoaminen mustan harson taakse alkaa, on vaikea kuvitella elämää täysin ilman harsoa. Kun kaikessa ihan ensimmäinen asia on ollut uupumuksien ehkäisy ja vasta sitten on päästy puhumaan toiveista ja tavoitteista, ei enää osaa pyytää elämää ilman kulkua rajoittavaa pelkoa. Ja silti jossain sisimmässä on säilynyt pieni toivo siitä, että jonain päivänä ymmärrän kaikki masennukseni ja uupumuksieni perimmäiset syyt. Pitkään luulin, että pelkkä tietoisuus niistä riittäisi. Vasta tutustuttuani syvemmin emotionaalisiin traumoihin ja varjotyöskentelyyn ymmärsin, että nuo syyt asuvat kehossani. Ja ne pitävät minua paikoillani. Silmänliiketerapia eli EMDR on nyt vapauttamassa minua niistä, eheyttämässä minua. Pysyvästi, toivon.
Kuuntelisitko mieluummin?
Jäljet kehossa
Luin keväällä Bessel Van Der Kolkin kirjan Jäljet kehossa. Myönnän, että olen pitkään ajatellut, että kunhan vain opin pelaamaan oman mieleni ja tunteideni kanssa, voin hyvin. Koska elämä ei kaikista yrityksistäni huolimatta muuttunut, etsin lisää ymmärrystä, jotta voisin paremmin. Jäljet kehossa -kirjaan olin törmännyt jo moneen kertaan. Kun vihdoin aloin sitä lukemaan, kokemus oli järisyttävä. Liikutuin kaikkien heidän puolestaan, jotka olivat kirjoittajan ja hänen tiiminsä avulla saaneet oman elämänsä ja itsensä takaisin, eheytyneet traumastaan. Lukiessani mietin, miksi Suomessa ei ole traumojen hoitoon ja tutkimukseen keskittyvää keskusta. Sillä Van Der Kolkin tiimin käyttämät menetelmät kuulostivat siltä, että ne voisivat pelastaa meidät monelta.
Kirjan lopussa Van Der Kolk esittelee joitain tuloksekkaasti käyttämiään menetelmiä. Useimmat niistä olivat jo minulle tuttuja. Esim. joogaa olen moneen otteeseen kokeillut ja usein turhautuneena kyyneleet silmissä todennut, ettei se ole minulle. Kaikki ei sovi kaikille. Sisäisen perheen systeemiä (Internal Family Systems) olin jo vuosia tietämättäni harjoittanut ja saanut siitä apuakin. Mutta erityisesti silmänliiketerapian eli EMDR:n kohdalla pysähdyin. Se oli minulle uusi juttu ja ihmettelin, miksi en ole ennen sitä kohdannut. Ja myös, että jos on olemassa ilmeisen tehokas menetelmä myös emotionaalisten traumojen eheyttämiseen, miksi meillä ei lähes joka kadunkulmassa ole sitä tarjoavaa tahoa.
Tarvittiin kuitenkin vielä yksi kesäinen romahdus. Muistutus siitä, että elän mukavaa elämää vain niin kauan, kun masennus pysyy poissa. Että pienikin vastoinkäyminen voi suistaa minut pois tasapainosta. En kuitenkaan halunnut enää pitkää terapiaa. Oikeastaan en enää oikein uskonut omalla kohdallani terapiaan: se vain rauhoittaisi minut, palauttaisi ylläpitotilaan, mutta ei parantaisi. Halusin jotain, joka käsittelee myös kehomuistiani. Etsin terapeutin, joka tekee silmänliiketerapiaa. Hänen sanat tutustumiskäynnillä jäivät mieleeni: ”Opit kyllä elämään niin, että vältät kaikkia triggeröitymistä aiheuttavia asioita, mutta se on tosi raskasta. Kun voisit päästä 5-10 käynnillä niistä eroon.”
Olin oppinut elämään mm. ihmissuhteisiin varauksella suhtautuen. Siihen olin saanut paljon apuja ja työkaluja. Myös siihen, että vältän tekemästä asioita, jotka saattaisivat laukaista uupumusta. Enää en tiennyt, että oliko se hyvää ja vapaata elämää.
EMDR neutralisoi ikäviin muistoihin liittyviä tunteita
EMDR:ssä eli silmänliiketerapiassa käsitellään ikäviä ja häiritseviä muistoja palaamalla niihin ja neutralisoimalla niihin liittyviä tunteita. Sen jälkeen vakiinnutetaan positiivinen käsitys itsestä, joka tilanteeseen liittyy. Eli muutetaan myös uskomuksia siitä, millainen on. Apuna käytetään silmänliikettä, joka väsyttää työmuistia. Tavallaan siis väsyttää yhtä aivojen tahoa, joka estää ja hidastaa meitä pääsemästä alitajuntaan ja muistoihin käsiksi. Vieläkään ei täysin tiedetä, mihin silmänliiketerapian teho perustuu. Analysointiin ja vatvomiseen ei ainakaan, koska sitä ei tehdä. Koska terapiassa kohdataan ikäviä muistoja, se kuluttaa voimavaroja. Siksi muun elämän olisi hyvä olla suht tasapainossa, jottei lisätä kuormitusta. Noin muuten, taitavan terapeutin toteuttamana, EMDR:llä ei juuri ole haittavaikutuksia.
Jo ensimmäinen terapiakäynti toi isoja muutoksia omaan olotilaani. Ymmärsin, kuinka yksin olen elämässäni ollut ajatuksieni ja tunteideni kanssa. Vaikka sen olin tiennyt jo aiemmin, kanava sisimpään asti ulottuvalle itsemyötätunnolle oli nyt auki. Uteliaisuus palasi elämääni. Huomasin usein tutkailevani, pitäisiköhän minun lopettaa yrittäjyys ja mennä johonkin töihin – asia, joka ei ole uupumuksien jälkeen ollut minkäänlainen vaihtoehto. Huomasin myös, että voin lopettaa kapinoinnin. Sen, että en edes yritä tykätä asioista, joihin on liittynyt satuttavia muistoja. Sen sijaan voin lähestyä niitäkin uteliaisuudella, omannäköistä tapaa etsien. Tämän myötä suhtaudun mm. ennen niin ahdistavaan jouluun uudella tavalla.
Läpimurto omanarvontunnossa
Käsittelimme silmänliiketerapian keinoin myös luovuuttani. Sitä, kuinka pieneen boksiin olen ollut ahdettuna ja kuinka vähän olen saanut valita, mistä tykätä. Huomasin saavani paljon itsevarmuutta ja voimaa sanoa, että enää en aio itseäni määrittää vain yhdeksi esim. yritykseni toimialan osalta, koska sellainen en ole. Ihan sama, vaikka kuka markkinoinnin guru sanoisi mitä sanoman kiteyttämisestä.
Suurin läpimurto, isoimmat oivallukset ja muutokset tapahtuivat kuitenkin omanarvontunnon kanssa. Siis sen tunteen kanssa, että olen arvokas omana itsenäni riippumatta siitä, mitä teen tai mitä tapahtuu. Sen laaja-alaisista vaikutuksista haluan puhua ja kirjoittaa enemmänkin. Jälleen yksi niistä asioista, joita on kyllä tietoisen mielen tasolla jankannut. Mutta jos sitä ei sisimmässään oikeaksi usko, sen on vaikea toteutua. Yhtäkkiä tuntui, ettei minun tarvitse enää tietoisesti määrittää ja asettaa rajoja, ne ovat olemassa itsestään. Minun ei myöskään tarvitse erikseen olla miettimättä, mitä muut minusta ajattelevat. Sillä yksinkertaisesti en koe sellaiselle enää tarvetta. Vain minulle merkityksellisten ihmisten sanoilla on enää merkitystä. Eivätkä niilläkään siihen, miten arvokkaana itseäni pidän.
Uusi vaihe elämässäni alkaa
Tarvitsimme viisi tapaamista. Sen jälkeen minusta tuntui, että olin valmis. EMDR:n äärelle on myös helppo myöhemmin palata, jos jokin triggeröivä muisto vielä nousee. Tapaamistemme lopuksi sain myös kokea, miten samaa tekniikkaa käytetään valmennuksellisesti voimavarojen vahvistamiseen. Se oli kiinnostavaa, vaikka seuraavaksi palaankin minulle tutumpien valmennusmenetelmien eli keskustelun äärelle.
Kaikki ei sovi kaikille. Usein sen oikean apua tuottavan keinon löytäminen on myös itsestä kiinni. Tällä hetkellä olen kiitollinen sitkeydestäni, jonka ansiosta olen jaksanut etsiä ja kokeilla. En ole luovuttanut, vaikka mieli on sitäkin usein tarjonnut ratkaisuksi. Enkä ole halunnut hyväksyä sitä, että elän loppuelämäni masennuksen ehdoilla.
En halua luvata, että jokainen hyötyisi EMDR:stä. Mutta ihan liian vähän ja varoen siitä puhutaan. Uupumuksien ja masennuksen yleistyessä meillä on käsissä niin laajasti yhteiskuntaan vaikuttava ongelma, että luulisi kaikkien keinojen olevan käytössä. Etenkin sellaisten, joilla on potentiaali auttaa nopeasti.
Sitä emme toki saa koskaan tietää, miten olisin reagoinut, jos silmänliiketerapiaa olisi minulle kokeiltu jo ensimmäisen masennuskierroksen aikana. Kun itsetuntemukseni ei ollut vielä niin laajaa ja syvää. Kun en vielä ollut meditaatioissa vieraillut sisäisen lapseni luona katsomassa silmiin haavojani. Kun en ymmärtänyt kehon ja mielen yhteyttä. Nyt kykenimme vain täsmäsukeltamaan tiettyihin muistoihin, jotka kaipasivat eniten eheytymistä. Ja se tuotti tulosta.
EMDR aloitti aivan uuden vaiheen elämässäni. En ole enää pitkään aikaan uskonut sellaisen olevan mahdollista. Minä en juuri usko ihmeisiin, mutta tämä kaikki tuntuu sellaiselta. Eheytyminen tuo nyt mukanaan niin paljon energiaa ja iloa, ettei niitä tarvitse enää erikseen generoida. ”Miksei kukaan kertonut, että elämä voi olla kivaa?” kysyn. Kyllä kertoi. Sisimpäni haavat vain estivät aidosti uskomaan siihen. On aika alkaa rakentaa uutta. Enkä pysty sanoin kuvailemaan, miten hyvältä se tuntuu.
Kuin olisin vihdoin vapautunut elämään.
Potrettikuva: Petra Veikkola
Fiiliskuvat omasta kamerasta
Kommentointi on suljettu,