Kuulen elämässäni nyt paljon yhtä viestiä ja sanomaa. Tuntuu, että se tulee vastaan kaikkialla. Minne vain menenkin, minkä kirjan avaankin. Meditaatiossakin keskustellessani vanhemman ja viisaamman minäni kanssa. Mieleeni piirtyy kuva, jossa hän nojaa Välimeren rannalla talonsa terassin kaiteeseen upean värikäs silkkikaftaani päällään ja hymyilee mystisen merkityksellistä hymyä. Kysyn: ”Mistä rahani tulevat?” Hän vastaa: ”Kirjoittamisesta. Aidosta sinusta.” Myös kun nostan kortteja luotto-oraakkelipakasta, joka on ollut käytössäni jo kauan. Minua muistutetaan kahden kortin voimalla (joita en ole ennen nähnyt) siitä, että antamalla itseni näkyä, tuon valoa tähän maailmaan. Että minun pitäisi astua esiin aitona omana itsenäni. Jopa avatessani Harper´s Bazaarin, silmiini osuu ensimmäisenä nosto, jossa mainitaan kaiken mahdollistuneen, kun avautui sille, kuka aidoimmillaan on.


Kuuntelisitko mieluummin?


Siinä samassa Brené Brownin kirja Epätäydellisyyden lahjat alkoi jälleen kutsua minua nimeltä. Tai ei, se ei kutsunut. Se huusi! Olen lukenut sen ainakin 2,5 kertaa. Sen avaaminen tuntuu aina siltä, kun valelisi kehoaan ja sisintään jollain lämpimällä ja pehmeällä. Kirja, joka yhdistää tieteen ja henkisen kasvun. Jota lukiessani tunnen aina uudestaan, että minussa liikahtaa mannerlaattojen kokoisia palasia. Se kehottaa rakastamaan itseä epätäydellisyydestä huolimatta (tai juuri siksi). Näyttämään haavoittuvuutensa ja ottamaan oma tarina haltuun. Miten ihmeessä se tehdään?

Jokin minussa myös vähän hämmentyneenä kysyy: ”Enkö ole tehnyt näin jo? Mitä vielä vaaditaan?”

Mitä voin tehdä?

Niin, mitä voin tehdä? Minkä suorituksen voisin suorittaa, jotta pääsisin eteenpäin? Millaisia toimenkuvia ja toimia elämääni mahduttaa, jotta täyttäisin tehtävääni? Kovasti olemme tekemässä ja aina vaan lisää. Kun elämä tuntuu ravistelevan, on jo kiire keksiä uusia tekoja ellei sitten yritä vaan lujemmin jo jotain, mihin on syntynyt rutiini.

Kun vastaus voikin enemmän löytyä hidastamisesta ja yhteyden etsimisestä ensin itseen ja sitten muihin. Moni asia tuntuu helpommalta ja kevyemmältä, kun sen toteuttaa ilosta ja merkityksestä käsin. Haluan myös uskoa siihen, että sellainen sisältö puhuttelee ihan kaikkia enemmän kuin tekemisen pakosta ulkomaailmaan pyrkivä. Silti myös minä haksahdan päivittäin siihen, että täytyisi tehdä asioita johdonmukaisemmin, yhdenmukaisemmin, säännönmukaisemmin ja määrätietoisemmin, jotta mistään tulisi yhtään mitään…

Elämää täydellä sydämellä

Brené Brown puhuu elämisestä täydellä sydämellä. Se tuntuu jo pelkkänä ajatuksenakin kutkuttavalta, kiehtovalta. Sisimpäni alkaa heti tuottaa maistiaisia, miltä sellainen tuntuisi. Kyllä kiitos, mistä voin tilata? Täydeltä tuntuvaa, kaikkia aisteja puhuttelevaa ilon ja merkityksellisyyden kuhinaa. Haluan myös, että elämästäni 80 % on sellaista, jos täysi sata ei tässä yhteiskunnassa ole mahdollinen. Ei niin, että illalla toteutan sitä 20 minuuttia, jos muistan – tai ehdin. Vaikka kaikki on kotiin päin. Voinko sellaisen valinnan tehdä?

Saanko niin tehdä?

Mutta että aitona oma itsenäni.. Niin suuri toive, niin kaunis ajatus. Tahdon, ehdottomasti tahdon. Tunnen olevani valmis. Mutta miksi se on niin haastavaa?

Kommentointi on suljettu,