Café Pausen kevään 2023 kolmannessa jaksossa pohdin sitä, kuinka lopulta lapsuutemme ennustaa melko vähän sitä, millaisia aikuisia meistä tulee. Olen otsikoinut sen ”kömpelöstä lapsesta luovaksi aikuiseksi” ja viittaan sillä puhtaasti itseeni ja omaan tarinaani. Kerronkin sitä jaksossa kolmen esimerkin voimin. Ne kaikki liittyvät ehkä enemmän perinteiseen luovuuskäsitykseen, mutta niistä on poimittavissa tietty kaava. Miten minulle on käynyt piirtämisen tai värittämisen,…

Kevään 2023 toisessa Café Pausen podcastjaksossa puhun rajoista. Olen pitkään halunnut niin tehdä. Tuoda hyvin yksilökeskeiseen keskusteluun hieman toisenlaisia näkökulmia. Sillä aiemmin huomasin helposti triggeröityväni rajat-puheesta ja nykyisin ymmärrän miksi. Henkilökohtaiset rajat ovat erittäin tärkeät. Niiden tärkein tehtävä on suojata meitä, sisimpäämme ja voimavarojamme. Mutta ne vaikuttavat myös vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan toisten ihmisten kanssa. Jopa mahdollisuuksiin päästä aitoon yhteyteen toisten…

Jos olet seurannut minua pidempään, tiedät ehkä jo, että pukeutuminen, tyyli ja muoti ovat yksi elämäni iso intohimo ja kiinnostuksen kohde. Vaikka ne eivät enää täysin määritäkään arkeani ja työni sisältöä, niiden ääreltä löydän usein inspiraationi. Muotikuvia ja -näytösvideoita katsellen palaudun. Ne ovat myös suuri mielihyvän ja nautinnon lähde. Usein, kun tunnen olevani täynnä draivia, se näkyy ensimmäisenä pukeutumisessani. Kun…

Café Pause -podcast palaa pitkältä tauolta tällä kevään 2023 ensimmäisellä jaksolla. Aiheena on omanarvontunto, sen eheytyminen ja vahvistuminen. Mistä oikein on kyse ja miten olen havainnut sen muuttaneen elämääni hyvin lyhyessä ajassa? Jaksossa myös kerron, mitä Café Pause tulee tällä uudella kaudella oikein pitämään sisällään. Koska käsittelen omanarvontuntoa omasta kokemuksestani käsin, haluan myös tarjota jonkin kontekstin sille. Siksi kerron myös…

Voiko jokin paikka tuntua kodilta, vaikka se ei sitä olisi? Omalta ainakin. Sellaista mietin tällä kertaa kulkiessani Pariisin katuja. Vanhan rakkauden, jonka pelkäsin jo menettäneen viehätyksensä. Että olisin kasvanut siitä yli ja ohi. Mitä vielä. Tuntui, että kävellessäni tuttuja ja vieraita katuja, katsellessani koristeellisia parvekkeita ja kuunnellessani kieltä, jota en osaa, valahdin askel askeleelta syvemmin taas tuon kaupungin charmiin. Ehkä…

Aina välillä nousee fiilis, että tekee mieli aloittaa ihan alusta. Putsata sometilit sisällöstä ja perustaa ne uudelleen. Katsoa, millaiseksi ne toisella kertaa muodostuisivat. Usein näissä hetkissä on kyse jonkinlaisesta tilinpäätöksestä: on havainnut, että se, mitä on tehnyt, ei ole tuottanut niitä tuloksia kuin on toivonut. Tai sitten kaipaa vain jotain ihan uutta, jotain muuta. Ajatus uudelleen aloittamisesta pyyhkisi pois mahdolliseen…

Vuodenvaihde. Olen mutustellut ajatusta, josko siitä tulisi minun juhlani. Se juhla näistä kaikista, jota viettäisin isosti ja näyttävästi. Paljon valoa ja kimallusta, naurua ja yhteyden kokemista. Maagista taikaa. Uusi vuosi on aina uuden alku, vaikka kuinka vaikuttaisi, että sama harmaus jatkuu. Tällä kertaa odotan niin uteliaana tulevaa vuotta, että en ajattelut edes tekeväni yhteenvetoa tästä päättyvästä. Mutta koska innostunut mielentilani…

Voiko aikuinen nainen pukeutua tylliin ja julkaista siitä vielä kuvankin? Itsestään heittämässä lunta kuin lapsi, iloitsemassa ja hassuttelemassa. Toteuttaa mielessään syntynyttä kuvaa itsestä Liisana talven ihmemaassa riemuitsemassa lumesta. En pääse ajatusta loppuun kun jo hymähdän. Sitähän me aikuiset välillä tarvitsisimme. Että päästäisimme silloin tällöin irti kontrollista, heittäytyisimme sisäisen lapsemme vietäväksi. Sen osan itsessämme, joka haluaa leikkiä ja laulaa, juosta kilpaa…

Kun on jo parin vuosikymmenen ajan koko elämänsä suunnitellut ja rakentanut sen mukaan, ettei härnäisi masennusta eikä enää uupuisi, ei oikein enää osaa haaveilla edes muusta. Kun on jaloilleen päästyäänkin säikähtänyt jokaista itkuaan, että joko taas vajoaminen mustan harson taakse alkaa, on vaikea kuvitella elämää täysin ilman harsoa. Kun kaikessa ihan ensimmäinen asia on ollut uupumuksien ehkäisy ja vasta sitten…

Rakas Maarit, Kirjoitan sinulle täältä 16 vuoden päästä. Lohduttaakseni ja voimistaakseni sinua. Kertoakseni jotain, mitä olisin halunnut tietää siinä tilanteessa ja hetkessä, jossa nyt olet. Sanoja sinulle, uupuneelle ja masentuneelle 29-vuotiaalle minälleni. Elämäsi tuntuu menettäneen pohjan. Kaikki se, mihin olet uskonut, on menettänyt merkityksensä. Se, minkä varaan olet identiteettisi ja elämäsi rakentanut, tuntuu murtuneen. Etkä edes ole tuijottamassa tyhjää seinää…