Kevään 2023 toisessa Café Pausen podcastjaksossa puhun rajoista. Olen pitkään halunnut niin tehdä. Tuoda hyvin yksilökeskeiseen keskusteluun hieman toisenlaisia näkökulmia. Sillä aiemmin huomasin helposti triggeröityväni rajat-puheesta ja nykyisin ymmärrän miksi. Henkilökohtaiset rajat ovat erittäin tärkeät. Niiden tärkein tehtävä on suojata meitä, sisimpäämme ja voimavarojamme. Mutta ne vaikuttavat myös vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan toisten ihmisten kanssa. Jopa mahdollisuuksiin päästä aitoon yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Mm. tätä näkökulmaa pohdin tässä jaksossa.
Rajat ja vuorovaikutus
Nykyisin ajattelen, että meillä kaikilla on luontaiset rajat. Ne ovat luonteeltaan sopivalla tavalla joustavat – tilanteesta ja ihmisistä riippuen. Ne myös ovat luontaisesti näkyvillä ja toisaalta, ne ovat läpinäkyvät niin, että vuorovaikutus niiden läpi mahdollistuu. Myös minulle rajojen asettaminen ja näkyväksi tekeminen on aiemmin ollut haastavaa. Omanarvontunnon eheytymisen myötä – josta kerroin 1. jaksossa – suhtautumiseni henkilökohtaisiin rajoihini on muuttunut. Tavallaan niistä on tullut itsestäänselvyys, joita haluaa kunnioittaa ja joita myös toisten ihmisten olettaa kunnioittavan.
Kuten kaikissa muissakin ilmiöissä, myös henkilökohtaisten rajojen kanssa voidaan mennä äärimmäisyyksiin. Voi olla, että ne ovat hyvin paksut, jämäkät, joustamattomat ja taipumattomat, vahvasti maahan paikoilleen paalutetut muurit. Toisessa ääripäässä rajoja ei oikein ole ollenkaan. Molemmissa tapauksissa vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa saattaa vaikeutua, eri syistä. Itse olen enemmän kohdannut hyvin paksuja ja joustamattomia muureja. Niiden edessä olen kokenut, ettei oikein tule kuulluksi ja nähdyksi. Toisaalta on tuntenut oikeudenmukaisuuden puutetta, kun on itse joutunut sopeuttamaan käytöstään, jotta vuorovaikutus on ollut mahdollista. Se on saanut minut miettimään, että onko jotain muita keinoja tuottaa itselle turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa luottamusta toisiin ihmisiin, jotta muureja voisi hieman höllentää. Silloin aito yhteys toisiin ihmisiin tulee mahdolliseksi. Tässä yhteydessä puhun myös haavoittuvaisuudesta ja rohkeudesta sekä turvallisista ihmissuhteista. Mikä niistä oikein tulee ensin?
Toisten ihmisten asettamat rajat eli boksit
Mutta myös toiset ihmiset asettavat meille rajoja ja niin tapahtuu etenkin lapsuudessa. Kutsun tällaisia rajoja bokseiksi. Ne vaikuttavat mm. siihen, mistä ajattelemme hyvän ja oikeanlaisen elämän koostuvan. Kyse ei ole vain siitä, kuinka paksuja tai ohuita, joustavia tai paikallaan pysyviä noiden boksien seinät ovat. Vaan myös siitä, miten ympärillä oleva aines arvotetaan. Pidetäänkö kaikkea muuta yhteiskunnassa vallitsevaa mielenkiintoisena vaihtoehtona vai ehkä häpeällisenä, vääränä tai jopa syntisenä? Sillä on vaikutusta mm. siihen, miten aikuisuudessa erilaisuuteen ja eriäviin mielipiteisiin suhtautuu, omaan turvallisuuden tunteeseen ja sitä myötä rajoihin sekä siihen, kuinka joustavaksi mieli kehittyy.
Minä olen elänyt melko tiukassa boksissa ja koetellut sen rajoja varsin myöhään. Oikeastaan vasta ensimmäisten uupumuksien ja masennukseen sairastumisen myötä. Sittemmin olen löytänyt itsestäni hyvin uteliaan tyypin, joka haluaisi ymmärtää ympäröivän yhteiskunnan kaikkia eri tasoja ja sävyjä. Nykyisin en oikein haluaisi laittaa itseäni mihinkään boksiin. Aiemmin rajoitettua elämää elänyt sielu tahtoisi olla hyvin vapaa. Se näkyy myös suhtautumisessani henkilökohtaisiin rajoihin: ne ovat väljemmät kuin monella muulla, mutta ne silti ovat.
Lopulta meidän jokaisen on luotava ja määritettävä suhtautumisemme rajoihin itse. Sillä ne todella ovat henkilökohtaiset. Toinen ihminen voi vain kysyä: “Onhan sulla rajat? Missä ne ovat?”
Jakson sisältöön vaikuttaa kaikki se puhe henkilökohtaisista rajoista, jota olen kuunnellut. Se käsittää kirjat, omat pohdinnat yksin ja terapioissa sekä somessa käytävän keskustelun. Tarkastelussa lähden liikkeelle omista ajatuksistani, miten koen henkilökohtaiset rajat nyt ja kuinka olen suhtautunut niihin aiemmin.
Tuon jaksossa esiin idolini Brené Brownin. Hänen ansiotaan on, että nykyisin ylpeydellä mainitsen olevani alunperin sosiologi. Hänen elämäntyötään on häpeän tutkiminen ja ymmärtäminen. Hän puhuu paljon haavoittuvuudesta ja sen kytköksestä rohkeuteen sekä turvallisista ihmissuhteista, joissa tulemme nähdyksi ja kuulluksi aitona omana itsenä. En halua mainita mitää kirjaa erityisesti. Kehoitan lukemaan koko teosten sarjan alkaen Epätäydellisyyden lahjat -kirjasta.
Kommentointi on suljettu,