Café Pausen kevään 2023 kolmannessa jaksossa pohdin sitä, kuinka lopulta lapsuutemme ennustaa melko vähän sitä, millaisia aikuisia meistä tulee. Olen otsikoinut sen ”kömpelöstä lapsesta luovaksi aikuiseksi” ja viittaan sillä puhtaasti itseeni ja omaan tarinaani. Kerronkin sitä jaksossa kolmen esimerkin voimin. Ne kaikki liittyvät ehkä enemmän perinteiseen luovuuskäsitykseen, mutta niistä on poimittavissa tietty kaava. Miten minulle on käynyt piirtämisen tai värittämisen, liikunnan ja ompelemisen kanssa? Miten olen kasvanut luovaksi aikuiseksi?

Lahjakkuus ja luovuus
Omat esimerkkini kuljettavat minut pohtimaan lahjakkuutta ja toisaalta pitkäjänteisyyttä ja sisukkuutta, grittiä. Sen olen itsekin havainnut ja sitä myös tutkimustulokset (Esim. Duckwort) tukevat, että lahjakkuus ei yksin riitä menestykseen. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja tahtoa, oikeanlaista tukea ja ohjausta sekä paljon paljon treeniä. Loppujen lopuksi innokkuudella ja lujalla tahdolla voidaan päästä samoilla eväillä eli pitkäjänteisyydellä, ohjauksella ja harjoittelulla aivan yhtä pitkälle ellei pidemmällekin. Oma pohdintani liittyy siihen, että tulevatko lahjamme ja kiinnostuksen kohteemme lapsuudessa huomatuksi niin, että niissä kehittymistä voidaan tukea. Entä voiko kasvaa luovaksi, vaikka kukaan lähellä oleva aikuinen ei sitä ajatusta tukisi?
Onneksi luovuuden käsitys on laajentunut ja muuttunut. Nykyisin siihen sisällytetään paljon muutakin kuin sen, osaako piirtää, maalata tai tehdä käsitöitä. Luovuus ei ole synonyymi taiteellisuudelle. Enemmänkin se käsittää kaikenlaisen uuden luomisen ja sen myötä myös mm. ongelmanratkaisukyvyn ja johtajuuden. Ajattelen, että me kaikki olemme omalla tavallamme luovia.
Oikeat asiat tulevat
Ajattelen, että ne asiat, jotka elämäämme kuuluvat, ne siihen tulevatkin. Voi olla, että ne tulevat eteemme hyvin eri tavoin. Jokin ryminällä, toinen vähitellen elämäämme soluttautuen. Voi olla, että se oma juttu on ollut aina elämässämme läsnä. Silloin voi olla vaikea havaita, että se on itsellemme erityisen merkityksellistä. Nykyisin ajattelen myös, että itsellemme oikeat asiat eivät myöskään jätä rauhaan, vaikka ne jostain syystä itse hylkäisi tai torjuisi. Enemmänkin ne palaavat kerta toisensa jälkeen kummittelemaan ja kiusoittelemaan – ja hyvä niin.
Moni tuntemani aikuinen miettii, mitä ihmettä he tekisivät isona. Itsekin olen miettinyt ja tavallaan mietin yhä. Mutta tiedän kyllä, mikä minua kiinnostaa ja innostaa, mikä saa silmäni sähkymään ja mikä tarjoaa itselleni flow-tiloja. Sen jonkin äärellä tunnen olevani minä. Luulen, että useimmat tiedostavat ne asiat, jotka saavat kokemaan jotain samaa: innostusta ja uppoutumista. Enemmänkin kysymys voi olla, kuulemmeko kutsun kaiken hälinän keskellä ja antaudummeko sille vai turvaudummeko kuitenkin järjen ääneen. Annammeko itsemme kasvaa luovaksi aikuiseksi? Kaikesta ei tarvitse tulla työtä, mutta silti ”oma juttu” voi tuoda elämään paljon sisältöä ja merkitystä.
Aikuisuudessa onkin parasta, että voimme halutessamme kokeilla melkein mitä vain, mikä meitä kiinnostaa. Keneltäkään ei tarvitse pyytää siihen lupaa. Usein meitä estää kuitenkin pelko pettymyksestä ja epäonnistumisesta. Aloittajan asemaan heittäytyminen aikuisena vaatii tiettyä nöyryyttä, leikkimielisyyttä ja kykyä päästä yli epäonnistumisista, joita uutta harjoiteltaessa väistämättä koetaan. Onneksi nyky-yhteiskunnassa voi myös kokeilla useimpia asioita melko pienin kustannuksin, kuten lainaamalla alan kirjallisuutta tai vuokraamalla välineitä ennen kuin tietää, viekö uusi juttu mukanaan.
Viesti opiskeluvalintoja tekeville
Kaikken kaikkiaan tätä jaksoa äänittäessä mietin paljon nuoria, jotka ovat juuri nyt tekemässä opiskeluvalintojaan. Haluan lähettää heille paljon myötätuntoa, mutta myös viestin siitä, että elämässä ei tarvitse olla täysin varma siitä, mihin on menossa. Joskus se selviää, kunhan lähtee liikkeelle. Suuntaakin voi elämässä muuttaa, useampaankin kertaa. Tärkeää olisi oppia tuntemaan itsensä ja kuulemaan sen sisäisen äänen, joka kutsuu eri asioiden äärelle. Luottamaan siihen, että elämä kantaa. Lopulta se oma juttu – ehkä jopa ”purpose” – voikin löytyä, kun yhdistelee luovalla tavalla omia kiinnostuksen kohteitaan.
Jaksossa mainitut kirjat ja muut lähteet:
- Angela Duckworth: Grit, 2017.
- Leikkisyyden vaikutuksesta hyvään elämään ja onnen kokemiseen mainitaan monissa yhteyksissä mm. Martin Seligmanin Authentic Happiness. Leikkisyys sisältyy Huumori-luonteenvahvuuden kuvaukseen. Googlettamalla ”playfulness and happiness” saadaan 4,7 milj. hakutulosta. Meidän pitäisi leikkiä enemmän.
- VIA-luonteenvahvuustesti https://www.viacharacter.org/
- 80-vuotiaiden harrastuksista: Taekwondossa musta vyö & baletti
Kommentointi on suljettu,