Jos olet seurannut minua pidempään, tiedät ehkä jo, että pukeutuminen, tyyli ja muoti ovat yksi elämäni iso intohimo ja kiinnostuksen kohde. Vaikka ne eivät enää täysin määritäkään arkeani ja työni sisältöä, niiden ääreltä löydän usein inspiraationi. Muotikuvia ja -näytösvideoita katsellen palaudun. Ne ovat myös suuri mielihyvän ja nautinnon lähde. Usein, kun tunnen olevani täynnä draivia, se näkyy ensimmäisenä pukeutumisessani. Kun tarvitsen voimaa, teen sen myös vaatteiden avustuksella. Tarve olla luova näyttäytyy tavallisimmin tahtona ommella taas. Tämä on minulle niin luonnollista, etten sitä itsekään aina huomaa. Etenkin, kun viime vuosina olen tahtonut enemmänkin laittaa muoti-innostukseni hyllylle kuin valjastaa elämäni voimavaraksi.
Muoti on myös taidetta
Kulutan muotikuvia ja muotinäytösvideoita kuin taidetta. Sitäkin ne minulle edustavat, monen muun merkityksen lisäksi. Etenkin kaikki haute coutureen liittyvät. Siis tuohon muodin maailmaan, jossa upeita asuja ja pukuja tehdään erityisin haute couture -tekniikoin eli (pääosin yhä) käsityönä. Videot, jotka näyttävät, miten pitsejä pukuja varten valmistetaan ja miten helmikirjailut syntyvät saavat minut uppoutumaan täysin. Voisin katsella niitä tunteja… Nyt en siis puhu arkipukeutumisen peruselementeistä eli farkuista, neuleista ja harmaista takeista tai streetmuodista. Vaan erilaisista luomuksista, joita perinteikkäät muotitalot ja niiden nimekkäät suunnittelijat tuottavat. Niistä, joista joskus Helsingin katuja kulkiessaan miettii, missä niitä oikein käytetään. Kiitos somen niitä voi tänä päivänä katsella kuin taidetta: Ihailla kokonaisuutta, tutkia yksityiskohtia ja nauttia kauneuden tuottamasta mielihyvästä, ja siirtyä sitten seuraavaan teokseen. Enää ei tarvitse odottaa muotilehtien ilmestymistä niitä nähdäkseen. Ennen vain harvojen ja valittujen kokemat isojen muotitalojen näytöksetkin striimataan suorana. Ne ovatkin nykyisin melkoisia elämyksellisiä spektaakkeleja. Melkein voi kuvitella istuvansa eturivissä.
Kun noin vuosi sitten Valentino esitteli vaikuttavassa näytöksessään Pink PP mallistonsa, inspiroiduin siitä niin, että olin heti seuraavana päivänä kangaskaupassa kyselemässä tuota väriä. Vain muistaakseni taas, että jos syksyn mallisto esitellään keväällä, sen mukaisia kankaita tuskin vielä pitkään aikaan on Suomen kaupoissa. Pinkki on voimavärini. Fuksia varsinkin. Mutta se on niin huomiota herättävä, että minäkin olen sen poistanut kaapistani tällä välin, kun se ei ole ollut niin trendikäs. Valentino tavallaan antoi minulle luvan innostua taas. Sen jälkeen olenkin hamunnut jokaisen kankaanpalasen, jonka olen löytänyt kyseistä väriä – ja lopulta parhaat palat löytänyt omasta laatikostani. Ehkä luova prosessini tuottaa niistä myös vähitellen vaatteita. Käyttömuotiin kun tuo voimakas pinkki ja fuksia ovat vasta tulossa.
Mitä näen muotikuvissa?
Sillä, mitä näen muotinäytöksissä ja -kuvissa on siis minulle merkitystä. Katselen niitä hyvin monin eri tavoin. Yleisen tunnelman ja vaikutelman, heräävän fiiliksen lisäksi kiinnitän paljon huomiota vaatteiden muotoihin ja kankaiden kuoseihin. Otan vinkkejä siitä, miten eri materiaaleja on yhdistelty ja miten vaatteet on asustettu. Ne vaikuttavat myös siihen, millaisia vaatteita itselleni seuraavaksi haluan ommella ja mitä hankintoja kaappiini tehdä. Kuljen paljon – jopa pääosin – itse tekemissäni vaatteissa. Siksi usein myös zoomaan saumoihin päätelläkseni, miten vaatteet ovat kaavoitettu.
Parasta on, että kun muoti ja tyyli ovat jälleen enemmän osa vapaa-aikaa kuin työtä – jos niitä voi edes elämässäni erottaa – voin itse täysin valita, millaista muotikuvastoa katselen. Siksi hakeudun vain sellaisen sisällön luo, joka puhuttelee omaa tyylitajuani ja hivelee kauneuskäsitystäni. En edes yritä ymmärtää muotia, jota en voisi kuvitella laittavani päälleni. Huomaan sen vähitellen vaikuttavan myös esim. siihen, mitä muotilehtiä ostan itseäni inspiroimaan. Liian kokeellisia ja tyylisilmääni ravistelevia kuvia tarjoavat lehdet saavat jäädä hyllyyn, vaikka ne kuinka olisivat muodin huipulta. Persoonani ja oman naisellisuuteni kanssa resonoivat kuvat puolestaan ovat jälleen suuria nautinnon lähteitä. Tahdon niiden äärellä erityisesti huokaista ja päästää irti arjesta. Haaveilla ja kuvitella, miltä tuntuisi pukea noita asuja päälleen. Viipyillä hetken jos toisen vaatteiden luoman kauneuden pahkahduttavassa tunteessa ja tuntea voimavarojeni täydentyvän. Aiemmin elämässäni paljon käytössä ollut rentoutumiskeino – sohva, lasi viiniä ja muotilehti – tuntuukin nykyisin taas mitä parhaimmalta ajatukselta.
Oikeat asiat palaavat
Minulla on fiilis että muoti, tyyli ja pukeutuminen ovat nostamassa jälleen päätään elämässäni ja sen myötä ne näyttäytyvät kaikessa tekemisessäni toisin. Olen sanonut sen jo moneen kertaan, mutta sanon taas. Kuin toivottaakseni sen tervetulleeksi ja pyytääkseni sitä osoittamaan itselleni tien. Osoitus siitä, että meille oikeat asiat palaavat elämäämme, vaikka joskus työntäisimme niitä pois. Ne ottavat asemansa, kiusoittelevat ja yrittävät varastaa huomiomme, kunnes niille jälleen avautuu. Nähtävästi näin tapahtuu minulla aina joka kevät, sillä kun kerron ystävilleni, että ”muoti kutkuttelee”, he usein vain toteavat: ”Taitaa olla kevättä rinnassa.” Entäs jos nyt kyse jostain suuremmasta, jonka muoto näyttäytyy vasta myöhemmin. Sitä odotellessa jatkan kauniiden ja minuun vaikuttavien muotikuvien selaamista.
Viimeiset kuvat on Vivienne Westwoodin jo päättyneestä näyttelystä Tampereen Museo Milavidasta. Westwood ei suunnittelijana ole suosikkini, en koe olevani kohderyhmää. Mutta hänen tarinansa on kiehtova. Sitäkin vaatteet kertovat, kuten myös meidän yhteistä tarinaa, ajan kuvaa. Museo Milavida puolestaan oli jo itsessään miljöönä inspiroiva.
Kansikuva puolestaan on napattu Le Bon Marché -tavaratalon somistuksista Pariisissa.
Kommentointi on suljettu,