https://maaritjantunen.fi/wp-content/uploads/2022/05/Nain_kasittelen_triggereita.mp3

Sisimmässäni kiehuu. Hengitys on pinnallista mutta raskasta. Kyyneleet pyrkivät silmiin, kurkussa on pala. Kaikki energia menee itsensä pitämiseen aisoissa niin, että saa suustaan ulos edes jossain määrin rakentavia sanoja. Mieli tuottaa ajatuksia, jotka kiihdyttävät tilaa. Ne vellovat. Silmät etsivät syyllistä olotilaan, käsi valmistautuu koko mitallaan osoittamaan sitä. Samaan aikaan tahdon pois tilanteesta, lähteä karkuun. Jotta oloni voisi helpottua, keho ja mieli rauhoittua. Olen kohdannut triggereitä. Olen triggeröitynyt. Tällä kertaa reagoin niihin suuttumuksella, tuohtumuksella ja pettymyksen tunteilla.

Triggeröitymisen olotila, tuo se oikeastaan minkä tahansa tunteen mukanaan, ei ole millään tavalla mukava. Koska se ottaa niin kokonaisvaltaisesti haltuunsa. Hetkeen ei tunnu näkevän eikä kuulevan muuta. Mikään järkipuhe – oma tai toisten – ei siihen tepsi. Yhtä aikaa tuntee olevansa heikko ja äärimmäisen vahva. On sekä halu paeta että taistella.

Olen opetellut pitämään näitä tilanteita ystävinä, vaikka ne siinä hetkessä tuntuvat äärimmäisen raskailta. Sillä parhaimmillaan ne kantavat viestiä siitä, mitä tarvitsen ja toisaalta, mikä aiemmin on mahdollisesti minua satuttanut. Sillä kun triggereiden äärelle pysähtyy, niistä usein löytää samankaltaisuuksia. Taustalla on jokin kokemus, täyttymätön tarve, kaltoin kohtelu tai käsittelemätön tunne, joka pyrkii näkyväksi. Siten ne saattavat tarjota suoran tien trauman äärelle.

Triggereitä voi käsitellä

Triggeröidyn kunnolla nykyisin harvoin. Mutta kun niin käy, se tuntuu pyörremyrskyltä sisimmässä. Jos en huomioi ja käsittele sitä, saatan elää tunteen vallassa päiviä. Sillä pienikin ajatuksen poikanen, muisto tai syytös, saa tunteiden vauhtipyörän käyntiin. Sellainen on kuluttavaa. Sen keskellä ei todennäköisesti saa mitään aikaan. Paitsi ehkä uuden ennätyksen juoksumatkalla ja kodin siistiksi, kiitos adrenaliinin.

Olen opetellut tietyn kaavan, jolla triggereitä käsitellen. En siksi, että elämäni olisi tasaista suvantoa vaan siksi, että ajattelen niiden kantavan mukanaan tärkeitä viestejä itsestäni ja alitajunnastani, aiemmista kokemuksistani. Näin se etenee:

Tilanteen tiedostaminen

”Mikä on tämä herännyt tunne? Mitä kaikkea tunnen?” Prosessi alkaa tunteiden huomioimisesta. Koska tunnekuohussa kaikki analyysi on turhaa, pelkkä tunnistaminen alkuun riittää. Kun tunteiden tietoista huomiointia on harrastanut jo jonkin aikaa, prosessi käynnistyy automaationa. Ensin huomaa tunteen tai tunteet. Hetken päästä ehkä osaa ne jo nimetä. Usein tunne alkaa laantua jo siinä vaiheessa, kun sen huomaa. Kuin siten kuittaisi saapuneen viestin vastaanotetuksi.

”Se oli triggeri, triggeröidyin.” Kaikki tunteet taitavat olla jonkin asian aiheuttamia, triggeröimiä. Myös ilo, innostus ja jopa rakkaus. Itse käytän tuota termiä ”triggeröityminen” silloin, kun jokin tunne on paitsi epämukava ja valtaansa ottava, niin se myös saattaa aiheuttaa käytöstä, josta en jälkikäteen olisi niin ylpeä. Tunne ei ole silloin millään tavalla itseni hallittavissa. Siksi se kannattaa ensin tuntea loppuun ja analysoida vasta sitten. Näissä tilanteissa tunteen aiheuttaja ei myöskään aina ole suoraan tunnistettavissa. Enemmänkin taustalla voi olla piileviä merkityksiä, joiden lähempi tarkastelu saattaa auttaa omassa henkilökohtaisessa kasvussa ja eheytymisessä. Se, että määritän tilanteen triggeröitymiseksi on kuin korvamerkitsisin sen tärkeäksi tarkastella.

”Mikä triggerin käynnisti? Mitä tapahtui?” Tällä kysymyksellä tarkastelen tilannetta päällisin puolin. Tarkoitus ei ole vielä sännätä syvemmälle. Se auttaa tunnistamaan erilaisia tilannetekijöitä, jotka saattavat olla tuttuja tai siten uusia. Ne samat tekijät voivat jatkossa toimia jo ennalta hälytysmerkkeinä.

 

 

Vertailu jo tiedettyyn

”Onko tilanne tuttu?” Tästä käynnistyy varsinainen analyysi. Silloin tunnekuohun on hyvä olla jo laantunut, jotta kykenee objektiiviseen tarkasteluun. Kun sanoittaa tapahtunutta, mieli automaattisesti tekee vertailuja siihen, onko tilanne jollain tavalla tuttu. ”Olenko kokenut aiemmin jotain samaa? Vastaavissa tilanteissa? Miksi aina käy näin? Miksi aina olen tässä samassa tilanteessa?” ovat kysymyksiä, jotka vihjaavat siitä, että tilanteessa saattaisi olla enemmänkin informaatioarvoa kuin ensisilmäyksellä näyttää. Näille tilanteille on myös ominaista, että ei tavallaan edes kykene käyttäytymään toisin, vaikka kuinka tietoisesti niin päättäisi. Koska kyse on syvemmästä täyttymättömästä tarpeesta, joka ohjaa omaa toimintaa.

”Voinko vaikuttaa? Mihin voin vaikuttaa?” Yksittäisistä kysymyksistä tämä on ehkä eniten tuottanut itselleni mielenrauhaa. Siihen, että en enää samalla tavalla triggeröidy asioista, joihin en voi vaikuttaa. Tätä kysymystä pohtiessa on hyvä muistaa, että vaikutusmahdollisuutemme toisten ihmisten käyttäytymiseen on rajallinen. Kehitysehdotuksien ääneen lausuminen on usein ainoa keino. Rakentavaa palautettakin antaessa on toisinaan odotettava, että kuulija on valmis ottamaan sitä vastaan. Siksi usein tulee lähdettyä vain pois. Nielaistua ja sopeuduttua. Se pitää yllä omia triggereitä. Ei ole edes mahdollisuutta, että lopputulos olisi toinen.

Omaan ajatteluun ja käyttäytymiseen kuitenkin voi aina vaikuttaa. Varjoja ja traumoja – triggereitä – käsittelemällä voi tulla tietoiseksi niistä asioista, jotka tunnekuohuja aiheuttavat. Jos ei tarkemmin analysoi, mikä reaktion todellisuudessa aiheutti, niille saattaa antaa liikaakin valtaa. Välttelee myös niitä asioita, jotka toisin toteutettuna, toisissa olosuhteissa olisivatkin itselle se oikea juttu. Sanoo ei jollekin, joka olisikin onnen lähde.

Sukella syvälle

”Mikä on todellinen triggerin aiheuttaja?” Tässä vaiheessa on lupa mennä syvälle. Itse teen sen usein ajattelemalla samalla kun teen jotain käsilläni. Mielessäni pohdin ja tutkailen, ihmettelen. Joskus tartun kynään ja kirjoitan tajunnan virtaa. Toisinaan meditoin. Tai pohdin asiaa ystävälleni ääneen (aiemmin myös terapeutille). Usein isoimmat oivallukset kuitenkin nousevat arjen keskellä samalla, kun laittaa ruokaa tai taittelee pyykkejä. Kun antaa ajatuksen vain virrata. Tässä analyysivaiheessa kuuntelen kyllä sisimmästäni nousevia erilaisia ääniä ja niiden viestejä. Tunnistan todennäköisesti sen, joka tahtoisi syyttää kaikesta kaikkia muita. Ja sen, joka lietsoo itsessäni tiettyä tunnetilaa. Kuulen ne, mutta pyrin suhtautumaan niihin objektiivisesti. Kuin minulla itsellä olisi kuitenkin lopulta päätäntävalta tulkinnoista. Siten pidän myös vellontaan taipuvaiset tunteeni aisoissa. Tämä prosessi voi olla pitkäkin. Voi olla, että seuraava triggeröitymiskokemus muokkaa lopputulosta, johon on jo kertaalleen päässyt, tuoden mukanaan täydentävää tietämystä.

Kokemuksen muuttaminen

”Mitä olisi pitänyt tapahtua, jotta tarpeet tilanteessa olisivat tulleet täytetyiksi? Tehdään se!” Tämä on mielenkiintoinen vaihe ja myönnän, etten ole vielä asiantuntija, vaikka jonkin aikaa treenannut jo olenkin. Kyse on korvaavasta kokemuksesta, joka voidaan luoda myös omissa mielikuvissa. Siihen esim. varjotyöskentely tarjoaa työkaluja. Mutta toki tehokkaampaa on, jos ulkoisessa maailmassa voi luoda itselleen kokemuksia, joissa kaikki sujuukin toisin, paremmin. Siihen tarvitaan turvalliset olosuhteet, joiden pariin hakeutumista saattaa estää monenlaiset pelot.

Siksi on hyvä, että eheyttäviä kokemuksia voi tarjoilla itselle ensin alitajunnan kanssa keskustelemalla. Sillä mieli ei tiedä, mikä kokemus on todellinen ja mikä kuviteltu. Voi olla, että järkevänä mutta tuntevana aikuisena käyt rauhoittelemassa sisäistä lastasi. Tai luomasi ihannevanhemmat tulevat puolustamaan sinua. Ehkä korkeampi minäsi (higher self) nostattaa itseluottamustasi. Tämä tapahtuu parhaiten syvämeditaatiossa tai kirjoittaen. Myös toistoja tarvitaan. Itselläni tämä tapahtuu yhä useammin luomalla tietoisesti yhteys sisimpääni esim. kävelyllä ollessa. Silloin ajattelen (ja tunnen myös) puhuvani sisäiselle lapselleni tai korkeammalle minälleni. Joskus jopa triggerin nostattaneelle taholle huolehtien siitä, etten päästä syyttäjää itsessäni ääneen vaan paremman tulevaisuuden rakentajan.

”Olet rakas, näen sinut, olet turvassa, sinä riität.” Aina ei ole voimia tai mahdollisuutta tutkia triggereitä tarkemmin. Silloinkin on hyvä tunteiden tunnistamisen jälkeen muistuttaa siitä, että todellisuudessa tässä hetkessä kaikki on hyvin. Että on rakastettu. Parasta on, jos toiset ihmiset ympärillä vahvistavat tämän kokemuksen itselle. Mutta siitä on hyvä aloittaa, että sanoo niin itse itselleen. Se on tärkeää. Myös ilman triggeröitymisiä.

 

 

Kommentointi on suljettu,