Oletko jumissa eli suuntaa vailla? Näin voimistat toimijuuden tunnetta

Tunne, kun elämä ei etene. Kun ei oikein tiedä, minne olisi menossa ja mitä tavoittelisi. Itselleni niin tuttu. Mieli ja keho kaipaavat useinkin pysähtymistä, jolloin omaa suuntaa on mahdollisuus tarkistaa. Samalla tulee käytyä läpi resurssit ja retkieväät. Mutta kun ajatusta tai ideaa uusista kohteista elämässä ei ilmaannukaan kirkkaana mieleen, alkaa turhauttaa. ”Odota, kyllä se sieltä tulee”, toiset sanovat ja jatkavat iloisina omaa matkaansa. Tuntuu, että kukaan ei kuule eikä näe. Eikä varsinkaan ymmärrä. Sillä kyllähän niillä taidoilla, mitä itsellä on, minkä tahansa pitäisi olla mahdollista. Mutta kun ei ole. Ihmeitäkään ei tunnu tapahtuvan. Olen jumissa, taas.

Jumissa olemisen korkeakoulu

Voisin perustaa koulutusohjelman jumissa olemisesta. Sen verran siitä on kertynyt itselleni kokemusta. Siinä voitaisiin käydä läpi kaikki tällä hetkellä tunnetut keinot jumista irtautumiseen. Kurssilaiset lopettaisivat koulutuksen kesken yksi toisensa jälkeen, koska heidän seuraava määränpää avautuisi. Sen mukaan, mikä keino kenellekin toimii. Sillä kyllähän ne toimivat. Eivät vain jokainen kaikille. Ja mitä enemmän jumissa olosta on itsellä kokemusta, sitä vähäisemmäksi käyvät ne keinot, joita ei ole kokeillut.

Joskus lupasin, että kun keksin täysin vedenpitävän keinon selvittää, mitä haluaa, kirjoitan sen kirjaksi. Menetelmän, joka toimii varmasti kaikille. Self-help-opusten suosiosta päätellen, sellaista teoriaa ja menetelmää ei vielä ole laadittu. Sen sijaan oppaita siihen, miten haluamansa voi saavuttaa, on vinot pinot. Myös omassa kirjahyllyssäni. Ongelmani on jo pitkään ollut, etten vain tiedä, mitä kohden niiden tarjoamia oppeja hyödyntämällä kulkisin.

Sillä niin paljon kun maailma jo julistaakin monitaitureiden tarvetta, todellisuus pyytää profiloitumaan vain yhteen, kiteyttämään osaamisensa muutamaan sanaan. Ja se on meille multipurpose- ja -passionate -ihmisille toisinaan hieman haastavaa.

Unelmat kertovat, mikä on tärkeää

Omaa suunnattomuuttani ei varsinaisesti helpota se, että olen tavallaan yhden ison unelman jo elänyt. Kuluttanut sen loppuun. Se liittyi pukeutumiseen ja vaatemaailmaan. Iso rakkauteni, joka on myös tuonut mukanaan suuret pettymykset. Jossain vaiheessa oli vain päätettävä, että ei anna sen kulua niin loppuun, etteikö se itselleni voisi vielä tuottaa iloa. Työ, yritykseni perusta, palasi harrastukseksi. Sitä edelsi sen hyväksyminen, että mahdollisuuteni vaikuttaa katukuvaamme pukeutumisen keinoin, ovat rajalliset. Helsinki ei muuttuisi Pariisiksi, vaikka kuinka yrittäisin.

Silti yhä, jos minulta kysytään mitä tekisin, jos mikä tahansa olisi mahdollista, vastaisin: ”Lähtisin johtamaan muotitaloa Pariisiin.” Ranskan kieltä taitamattomana, omalle sohvalle jumiutuneena ja itsekin vähin äänin kotipukeutumisessa mekoista olohousuihin vaihtaneena tuo ajatus ei tunnu kovin realistiselta. Mutta kun todella pysähtyy miettimään, mitä lause sisältää, huomaakin sen kertovan paljon minusta ja niistä asioista, joita kaipaan. Tyyliä, upeita vaatteita, tiettyä visuaalista maailmaa, johtajuuden kokemista, vaikuttamista – ja Pariisin inspiroivaa tunnelmaa.

Sillä unelmat kertovat etenkin siitä, mitä tarvitsemme ja mikä on meille tärkeää, mitä sielumme janoaa.

Pysähtyminen ja jopa jumitila ovat toisinaan tarpeellisia. Ihmismielelle ja varsinkin keholle jopa hyväksi. Ongelmaksi ne muuttuvat, kun pysähtyminen muuttuu pysähtyneisyydeksi, tilapäinen jumi jumittuneisuudeksi. Itse tunnistan syventyneen olotilan turhautumisesta. On ärsyttävää ja jopa energiaa vievää pysyä paikoillaan silloin, kun kaipaa eloa, eteenpäin menoa ja muutosta. Jos ei tiedä, minne on menossa, on kuitenkin hankala ottaa ensimmäistäkään askelta. Se vahvistaa jumiutuneisuuden kokemusta.

On kaksi tapaa lähteä purkamaan jumia. Ne eivät sulje toisiaan pois ja niitä voidaan toteuttaa yhtä aikaa. Toinen on toiminta. Toinen on blokin eli jumin perimmäisen syyn etsintä, käsittely ja hyväksyntä. Ensimmäinen voi tuottaa tulosta nopeastikin. Perimmäisen syyn löytäminen puolestaan vaatii kärsivällisyyttä, mitä ei välttämättä turhautumisen olotilassa ole. Tässä postauksessa keskityn toimintaan.

Tekeminen luo tekemistä

Tekemisen on taipumus tuottaa lisää tekemistä. Siksi on hyvä pitää itsensä käynnissä. Vaikka ei näkisi, mihin kaikki toiminta johtaa. Voi olla, että tekemistään ei silloin kykene laittamaan yhden nimikkeen alle. Tai selittämään edes parhaalle ystävälleen. Mutta se on silti eteenpäin vievää ja toimijuuden kokemusta vahvistavaa. Jälkimmäinen on minuudelle ja hyvinvoinnille erityisen tärkeää. Se tuo tunteen siitä, että elämän langat on omissa käsissä.

Toimijuutta vahvistettaessa ja itseään aktivoitaessa vaarana – ainakin itselläni – on, että ajautuu tekemään kaikkea mahdollista, mitä muut ehdottavat tai pyytävät itseä tekemään. Kunhan vain on tekemistä! Yrittäjänä helposti ajattelee myös: ”Kunhan vain saan kassavirtaa.” Toiset ihmiset ovat peilejämme. Se, että joku ehdottaa jotain toimea, senhän täytyy tarkoittaa sitä, että hän näkee minun olevan hyvä siinä, eikö? Toisinaan niin on. Mutta toisinaan ehdotuksiin tarttuminen vain syventää jumissa olemisen kokemusta tuoden mukanaan tunteen, että on riippuvainen toisten näkemyksistä ja armopaloista. Tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi, elää meissä kaikissa vahvana. Mutta se ei saisi johtaa siihen, että on valmis tekemään mitä vain, jotta niin tapahtuisi. Oman sisimmän kuuntelua siitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, ei tulisi koskaan jättää tekemättä.

Nykyisin valitsen tarkkaan, millaisella toiminnalla pyrin luomaan elämääni lisää actionia. Olen siis opetellut sanomaan ei. Mutta koska elämässä on paljon asioita, joiden soveltuvuutta itselle ei voi tietää kokeilematta, olen myös opetellut testaamaan. Muistaen, että voin aloittaa ja piankin lopettaa, jos jokin ei tunnu omalta. Niin taisi käydä podcast-uralleni, jota tosin en ole ajatuksissani täysin haudannut.

Merkit toimijuutta vahvistavasta tekemisestä

Mistä tiedän, millainen tekeminen luo toimintaa? Millainen tekeminen on toimijuuttani vahvistavaa? Näitä merkkejä itse seuraan: Ilo ja innostus, flow, mielen vaeltelu ja halu tietää lisää.

Ilo ja innostus, inspiraatio

Kaikki tekeminen, jossa olen hyvä, ei tuota itselleni tässä hetkessä iloa. Siksi yksistään omien taitojen ja osaamisen pariin siirtyminen ei välttämättä ole se, mitä jumissa ollessa kaipaa. Siitä huolimatta, että taitojaan käyttämällä usein onnistuu ja se on ilonkin näkökulmasta tärkeää. Ilman onnistumisen tunnetta on harvoin iloa – ja ilo puolestaan auttaa onnistumaan. Osaaminen ja onnistuminen eivät kuitenkaan ole yhtä kuin ilo. Tämä on myös syy sille, miksi pelkkä tekeminen – minkä vaan tekeminen – ei välttämättä johda pois jumissa olemisen syövereistä. Se kun ymmärrettäisiin myös yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla, olisimme huomattavasti motivoituneempia ja voisimme kollektiivisestikin paremmin.

Olen onnekas, sillä voin usein suunnitella päiväni itseltäni kysyen: ”Mitä minun tekee mieli tehdä? Mitä kohtaan tänään tunnen innostusta?” Yrittäjän vapauksia. Aina en saa itseltäni vastausta. Silloin turvaudun tietoon siitä, mikä aiemmin on itselleni tuottanut iloa tai etsin inspiraatiota ulkoisesta maailmasta. Somea selatessa nopeasti huomaa, mikä tänään puhuttelee. Sille tunteelle yritän opetella olemaan uskollinen.

Flow

On kahdenlaista flowta ja ne molemmat ovat omalle hyvinvoinnilleni merkityksellisiä. Toinen on elämän virta. Se tuo eteeni erilaisia asioita ja kokemuksia, joista osaan tartun, toiset ohitan. Elämän virran tuomien mahdollisuuksien näkeminen kysyy uteliaisuutta, rohkeutta ja avoimuutta. Uskoa siihen, että mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa. Myönnän, että se on toisinaan itselleni vaikeaa. Ajattelen, että siinä on kyse myös luottamuksesta elämän kantamiseen. Nykyisin huomaan, että mitä enemmän uskallan heittäytyä elämän virtaan miettimättä sitä, mihin se oikein minua vie, sitä useammin tunnen onnen tunnetta ja mielenrauhaa. Kuitenkin huomioiden eri motivaattorit eri asioihin heittäytymisen taustalla. Kutkuttava uteliaisuus, kiehtovuus on hyvä tunne. Paine olla samanlainen kuin muut ei niinkään.

Se toinen flow on psykologienkin tutkima ilmiö. Tila, johon pääsemme, kun teemme jotain itseä erityisesti kiinnostavaa, joka haastaa kulkeutumaan aavistuksen oman osaamisen ulkopuolelle eli kehittymään. Flowtilassa on niin keskittynyt ja innoissaan, että ajantaju katoaa. Silloin ei oikein näe eikä kuule mitään muuta kuin sen asian, mitä on tekemässä. Ihana olotila, mutta itsellä nykyisin kovin harvinainen. Flow ei kuluta, se vahvistaa (vaikka illalla voikin olla sen jäljiltä väsynyt). Ja se tarjoaa vahvoja merkkejä siitä, minkä parissa aikaa kannattaisi viettää enemmän.

Mielen vaeltelu

Kun heittäydyt sohvalle ja rentoudut, millaisissa asioissa mielesi vaeltelee? Ensin ehkä arkisissa kysymyksissä, kuten mitä tänään syötäisiin. Voi olla, että jokin akuutti ongelma kaipaa sen jälkeen huomiotasi. Mutta kun päästät niistä irti, mihin mielesi hakeutuu? Jos olet kovin elämän rasittama, voi olla, että haaveilet päiväunista riippukeinussa mökin pihalla. Mitä tahansa mieleesi pulpahtaakin, ne kertovat paljon niistä tarpeista, mitä sinulla sillä hetkellä on. Sekä tarpeista, jotka auttavat voimaan hyvin. Tekemisensä kanssa jumissa olevalle voi tässä hetkessä avautua mielikuvia siitä, mitä elämältään seuraavaksi toivoisi. Millaista elämää haluaisi elää?

Mielen vaeltelua ja unelmiani tarkkaillessani olen jo pitkään huomannut, että en niinkään haaveile töihin liittyvistä asioista. Enemmänkin siitä, millaista toivoisin elämäni olevan. Missä asuisin, millaisessa talossa ja olotilassa eläisin, millainen ihminen olisin? Ne tuntuvat täysin mahdollisilta toteuttaa, mutta vaativat tiettyjä resursseja. Siis rahaa. Ja sitä yleensä saa työtä tekemällä. Kysymys unelmatyöstä onkin mielessäni vaihtunut kysymykseen siitä, mitä tekemällä turvaan sellaisen toimeentulon, että haaveeni voivat toteutua. Työunelmien puuttuessa kysymys siitä, että mihin seuraavaksi suuntaisin, tuntuu erityisen haastavalta. Unelma kun tuo usein mukanaan valmiiksi kirjoitetun mission ja vision, intohimon ja palon. Vaikka ne puuttuisivat, sillä miten ja minkä parissa päivänsä viettää, on suuri merkitys.

Halu tietää lisää

Ystävieni kesken se on jo vitsi, että kun tunnen olevani jumissa, alan opiskella jotain. Kieltämättä olen siten kerryttänyt itselleni melko vaikuttavan – enemmänkin lavean kuin syvän – koulutus-cv:n. Se on ollut yksi keino käynnistää itseni tietyissä tilanteissa, vahvistaa toimijuuttani. Sittemmin olen vannonut, etten enää tutkintoon tähtäävään koulutukseen hakeutuisi (taidan kuvitella vain). Lyhytkestoiset kurssit ja itseopiskelu kirjallisuuden avulla vastaavat tällä hetkellä hyvin kehittymisen ja tiedon tarpeisiin.

Maailma on täynnä kiinnostavia kirjoja. Kirjallisuuden avulla voi hakeutua oikeastaan minkä aihealueen pariin tahansa. Verkkokurssien maailma tätä vain täydentää. Minkä pariin suuntaat? Minkä tunnet kiehtovan sinua? Millaisiin kirjoihin tartut, mitkä luet loppuun ja miksi? Se ei ole sattumaa. Jos jonkun aihealueen tai näkökulman teokset tai kurssit jäävät aina vain kesken, se voi kertoa paljonkin siitä, mikä oma suuntasi on. Joskus on myös hyödyllistä tietää, mikä ei ainakaan ole.

Valmennus ja ymmärrys

Viimeistään silloin, kun oma jumitilani kääntyy turhautumiseksi, etsin itselleni valmentajan. Uskon valmennukseen ja coachaukseen! Olenhan halunnut sitä myös itse tarjota – ja haluan yhä. Tulen varmasti käyttämään valmennusta ajatusten ja tunteiden jäsennyksen tukena koko loppuelämäni. Uskon myös siihen, että erilaisia valmennustyökaluja käyttämällä oma suunta on mahdollista kirkastaa. Lopputuloksen kannalta merkityksellisintä kuitenkin on valmentajan ja valmennettavan välinen suhde. Ja se, että valmentaja todella tavoittaa sen olotilan, miltä jumiutuneisuus voi itsestä tuntua. Kun tuntuu, että koko maailma kiiruhtaa ohi samalla, kun itse on käpertyneenä omalle sohvalle.

Pitkään hakeuduin valmennuksiin janoten selkeyttä elämän tarkoituksesta. Ajattelin, että kunhan sen tiedän, niin tiedän myös, minne olen menossa. Se puolestaan automaattisesti toisi itselleni ammattinimikkeen ja palvelut, joita tarjoaisin. Vihdoin olen ymmärtänyt luopua moisesta havaittuani, kuinka paljon ahdistusta tuollainen oletus itselleni tuottaa. Tällä hetkellä ajattelen, että tarkoitukseni tässä elämässä on antaa esimerkki yhdenlaisesta omannäköisestä elämästä. Niin voin tehdä vasta, kun hyväksyn oman elämäni sellaisena kuin se on ja lakkaan kaipaamasta jotain toista elämää. Jotain, joka ehkä olisi muiden helpompi hyväksyä ja joka olisi helpompi kuvata nykyisin käytössä olevin termein. Kun hyväksyn elämäni, hyväksyn myös sen multipurpose ja -passionatemeiningin. Sen, ettei minulla ehkä koskaan tule olemaan yhtä ammattinimikettä. Eikä sellaista yritystä, joka tarjoaisi vain yhden alan tuotteita. Niin tehdessäni huomaan myös muotoilevani elämäni isoimman kysymykset uudestaan.

Opettelen olemaan kysymättä ”mikä minusta tulee isona tai edes, mitä minun on tarkoitus tehdä.” Enemmänkin kysyn: ”Millä mielekkäällä ja merkityksellisellä toiminnalla takaan sellaisen toimeentulon, jotta haluamani elämä tunteita myöten on mahdollinen?”

Jaa