Heinäkuun alussa päätin elää ainakin kuukauden niin, että menisin ja tekisin mahdollisimman paljon asioita hetken mielijohteesta. Sen mukaan, mikä minua aina kutsuu. Suunnittelematta, etukäteen valmistelematta. Ajattelen sellaisen olevan elämän virtaan astumista. Olen jo aiemmin mm. Human Designin kannustamana tehnyt lyhyitä kokeiluja. Niiden aikana olen huomannut, että mitä enemmän suunnittelen, sitä ahdistuneempi olen. Jos vain pysyttelen hetkessä, kaikki tuntuu olevan hyvin. Jos taas alan pohtia, mitä ihmettä ensi kuussa on saatava aikaan, saati sitten seuraavan talven, kaadun pian sohvalle sitä murehtimaan. Mutta on eri asia kokeilla tätä viikko kuin elää näin tässä tavoitteiden, rutiinien ja suunnitelmien maailmassa. Kuukaudesta on hyvä aloittaa. Heinäkuussa kukaan ei yleensä odota minulta mitään. Silloin siis.
Kuuntelisitko mieluummin?
Tartu siihen, mitä tekee mieli
Asetin siis intention, että pyrin aina tarttumaan siihen, mikä minua milloinkin kutsuu, mitä mieli tekee. Toisin sanoen, en yritä järkeillä tai vääräksi todistaa kehoni ja mieleni toiveita taikka tarpeita. Luotin myös siihen, etteivät ne ala pyytää mahdottomuuksia: avaruusmatkoja tai kartanoelämää Rivieralla. Että olen oman elämäni realiteetit sisäistänyt niin hyvin, että ne rajaavat toiveitani ilman, että niistä täytyy itseä erikseen muistuttaa. Olen myös pyrkinyt välttämään odotuksia ja oletuksia siitä, mitä kesällä kuuluu tehdä. Lupasin kuitenkin itselleni, että kaikkiin mieleeni pulpahtaviin ideoihin suhtautuisin vähintäänkin uteliaisuudella. Tutkaillen, mistä ne kertovat ja miten eri tavoin niitä voisi toteuttaa, jos joskus sattuisin pyytämään itseltäni liikoja. Lupasin myös, että silloin kun vähääkään tekee mieli mennä ja tehdä, myös menen ja teen. Sillä eniten pelkäsin, että jos kehoni saisi päättää, viettäisin jälleen yhden surullisen kesän sohvalla tai parvekeloungessani tekemättä mitään.
Tuosta pelosta johtuen heitin myös ilmoille muutaman toiveen intuitiolle tai sisäiselle lapselleni – mikä lie niitä käsitteleekin – huomioitavaksi. Että ainakin silloin tällöin, usein, olisi hyvä, jos lähtisi pois kotoa, sillä silloin hyviä asioita tuppaa tapahtumaan. Että tapaisin myös ystäviäni ja perhettä. Se harvoin onnistuu ilman suunnitelmia tai ainakin aikatauluista sopimista. Siltä osin aikeestani olisi joustettava. Mutta heidänkin kanssaan voisi pyrkiä sopimaan tapaamisia huomiselle tai ylihuomiselle – ei kahden viikon päähän. Haastavaa sekin, huomasin. Ja että tekemiseen sisältyisi kehon liikuttamista. Pelkästään paikallaan istuminen on todellakin pahasta, vaikka sen kuinka tekisi meren rannalla.
Aamu paljastaa, mitä päivä tuo tullessaan
Aamuihin alkoi nopeasti löytyä selvä rytmi, vaikka en sellaista oikeastaan pyytänyt. Hitaista aamuista olen pitänyt aina ja sellaisia pyrin itselleni järjestämään muutenkin usein. Nyt ne tulivat kuin itsestään luoden elämääni hyvinvointia. Heinäkuun ajan olen noustuani syönyt aamupalan parvekeloungessa. Se on ollut hyvä hetki myös vähän someilla, lukea uutisia tai jotain kirjaa. Siinä samalla olen tunnustellut, mikä mahtaa olla päivän agenda. Toisinaan aamukahvin onkin joutunut hörppäämään vähän nopeammin, kun on tehnyt mieli merelle ja nettiä selailemalla on havainnut, että sopiva paatti lähteekin melko pian. Silloin, kun on mentävä, on mentävä.
Useammin on kuitenkin käynyt niin, että tuorepuuron viimeisen lusikallisen nieltyäni onkin jo luonnostaan tehnyt mieli siirtyä jonkin muun äärelle. Usein taidepäiväkirjaa tekemään tai kirjoittamaan. Toisaalta silloin, kun ei ole lähdössä mihinkään, on saattanut hetken mielijohteesta, huomaamattaan tarttua keskeneräiseen hameeseen ja vasta myöhemmin havahtua siihen, että se valmistuu kuin itsestään. Mm. tällä tavoin sisäisiä mielitekoja seuraten on päätynyt useana päivänä todelliseen flowtilaan, jossa kaikki tuntuu vain sujuvan ja ajantaju menevän.
Oikassa paikassa, oikeaan aikaan
Muutamia huomioita kokeilustani:
- Olen aina oikeassa paikassa, oikeaan aikaan tekemässä oikeita asioita. Minulla on ollut hyvin vähän jos lainkaan ajatuksia ja tuntemuksia siitä, että elämä tapahtuu jossain muualla ja minut on jätetty sen ulkopuolelle. Että olen viallinen, koska en olekaan joka hetki ”nauttimassa ja kokemassa” jossain jotain. Olen useamman kesän viettänyt sellaisten tuntemusten kanssa, ne ovat aika yksinäisyyteen ja arvottomuuteen vetäviä. Enemmänkin olen oppinut hyväksymään sen, että monet sellaiset asiat, joita aidosti haluan tehdä, tapahtuvat kotonani. Kunhan välillä hakee ulkopuolelta inspiraatiota.
- Pienetkin ”pitäisi tehdä” -ajatukset tuottavat ahdistusta. Viikkojen päähän ulottuvat suunnitelmat erityisesti. Kuin ne olisivat häiritsemässä elämääni, joka tapahtuu tässä ja nyt. Eivät niinkään tuomassa siihen vakautta. Sitä vasten ymmärrän aina vain paremmin, miksi tavoitteiden, aikataulujen ja suunnitelmien täyttämä ”sit kun” -elämä aikoinaan vei minut niin pahaan kuntoon. Mutta me olemme erilaisia. Osa nimenomaan tarvitsee suunnitelmallisuutta ja se on ok. Tosin en enää aio olla se, joka aina aikatauluissa joustaa. Totuuden nimissä uskon, että monelle sellaiselle, joka nyt täyttää viikkojen päähän kalenteriaan, tekisi hyvää elää hetki ex tempore.
- Minusta tuntuu, että minulla on koko ajan jotain tekemistä. Useimpina päivinä en edes ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä mieli tekisi. Ystävälleni totesin, että tarvitsisin päivääni 38 tuntia, ainakin. Jos etukäteen pelkäsin jumittuvani sohvalle, aivan päin vastainen onkin ollut totta: en ole oikein ehtinyt sohvalle. Haasteena ei suinkaan ole ollut se, ettei saisi itseään liikkeelle tekemään niitä asioita, joita tekee mieli. Enemmänkin se, että joutuu toppuuttelemaan, jottei vahingossa jo määrittelisi ja suunnittelisi seuraavaa päivää ennalta, koska yhtenä ei ole saanut kaikkea kivaa tehtyä. Näin ei ole ollut vuosiin uupumuksista ja masennuksista toipuessani. Silloin yritin saada juurikin suunnitelmilla ja mukavilla asioilla houkuttelemalla itseni toimimaan. Lopputuloksena usein oli vain huono omatunto ja syyttävät ajatukset laiskuudesta, kun en siinä onnistunut. Kävikö tässä siis niin, että kun luovuin tekemisen suunnittelusta, sainkin päiväni täyteen tekemistä?
- Usein illalla jo odotan, että saan herätä uuteen päivään ja näen, mitä se tuo tullessaan. Tästä tiedän, että teen nyt jotain oikein.
Kaikki tärkeä tapahtuu
- Kun intuitio tai sisäinen lapsi päättää, mitä tehdään, kaikki tärkeät asiat tulevat tehdyksi. Koska sillä on suora yhteys todellisiin tarpeisiin. Niihin kuuluu myös itselläni tarve täyttää velvollisuuteni. Mielenkiintoista, että myös ne asiat tulevat tehtyä, joista en niin välitä, paitsi siivous. Pakottamatta ja maanittelematta. Samalla sellaiset asiat, joita ei sillä hetkellä tarvitse, jäävät luontevasti pois. Olen ennenkin ajatellut, että aika ja sen rajallisuus on hyvä rajojen asettaja. Nyt allekirjoitan sitä vielä vahvemmin. Sen sijaan, että olisin järjellä miettinyt, miten aikani täytän, annoinkin intuition ja elämän virran sen määrittää. Hyvin sen tekivätkin.
- Olen saanut enemmän kutsuja nähdä ex tempore. Ystäväni ovat siis ottaneet kokeiluni huomioon, suurkiitos siitä. Vähitellen olen myös uskaltanut itse kysyä heiltä hetken mielijohteesta, että nähdäänkö, mennäänkö, tehdäänkö. Hämmentävän usein ne onnistuvat – ja tuntuu, että silloin olemme molemmat eri tavoin läsnä kohtaamisessa kuin jos olisimme pitkään tapaamista suunnitelleet.
- Tiedostan, että tällainen kokeilu on helpompi toteuttaa tällaisessa elämäntilanteessa, jossa elää yksin. Jotain etuja siinäkin elämässä on oltava. 😉 Jakamisen ja kohtaamisen tarve ei ole kadonnut, päin vastoin. Mutta enää en jää odottamaan, että saan seuraa, jos haluan jotain kokea.
- Olen elänyt ihanan, kauniin ja lempeän kesän. Ensimmäisen aikoihin. Pysähdellyt hetkiin, uppoutunut niihin. Tallettanut niitä muistiin muutenkin kuin kameran kautta. Olen hengittänyt, nauranut ja ollut luova. Voiko sitä muuta edes toivoa?
Arki alkaa
Elokuu on astinlauta arkeen. Se vääjäämättä lipuu minunkin elämääni. Kun ympärillä ihmiset alkavat jälleen elää kiireistä elämäänsä, Itsellekin tulee tunne, että täytyy alkaa tehdä jotain järkevää. Ulkoinen paine muuttuu sisäiseksi paineeksi. Silti kysyn, voisiko myös arkeni olla pääosin tällaista?
Ehkä kokeiluni teki entistäkin näkyvämmäksi itselleni sen, että asiat, jotka tekevät minulle hyvää, eivät välttämättä liity mitenkään perinteiseen työelämään. Ehkä ylipäänsä se kiireinen rytmi, aikataulutus ja jopa tavoitteiden asettelu, jota niin ylistämme – eli asiat, joilla yritämme olla tuottavia ja tehokkaita sekä hallita elämäämme – ovat ainakin vähän vastoin ihmisluontoa. Ehkä meidän kuuluisi enemmän soljua elämän virran mukana. Tehdä asioita hetken mielijohteesta. Ehkä silloin yllättyisimme ja ilahtuisimme useammin. Kokisimme elämän kauneutta ilman, että sen äärelle tarvitsee erikseen asettautua tai hakeutua. Huomaisimme, että erilaiset asiat ja hetket koskettavat meitä. Olisimme avoimempia ja alttiimpia niiden hyvälle vaikutukselle. Ja ajautuisimme luontevasti sellaisen tekemisen äärelle, joka valelee sisimpäämme. Auttaisi meitä olemaan oma aito itsemme. Siinä samalla kuulisimme herkemmin kehon viestit tarpeesta hidastaa, levätä ja palautua.
Niin. Ehkä.
Syksyn tullen suunnitelmat – tosin mahdollisimman vähäiset – palaavat myös minun arkeeni. Niitä tarvitaan, jotta voimme yhdessä toimia. Mutta jos vielä hetken kulkisi näin ja katsoisi, mihin se minua vie…
Kommentointi on suljettu,