Tietoisuus tietoisuudesta ei ole itsestään selvä asia. Vaikka välillä tuntuukin, että siitä puhutaan kuin se olisi jotain, jonka voi vain ottaa hyllystä ja pukea päälleen. Tiettyjä ajattelumalleja voi oppia, omaa ajatteluaan ja suhtautumistaan asioihin haastaa pyrkimällä katsomaan maailmaa avoimin mielin ja sydämin, erilaisista näkökulmista. Mutta tietoisuus kehittyy vähitellen ja se vie aikaa…koko elämän. Se on juuri niin näkymätöntä kuin hitaan kasvun sanotaan olevan. Usein itsekin havahtuu tietoisuutensa laajenemiseen vasta paljon myöhemmin, kuin se on tapahtunut.
Kuuntelisitko mieluummin?
Integraaliteorian mukaan, joka lainaa tietoisuustasojen määrittelyssään kehityspsykologiaa, ihminen tulee tietoiseksi tietoisuuden eroista vasta, kun se on jo hyvin laajaa ja syvää. Käynyt läpi monta eri vaihetta, lähes kaikki tunnetut. Toisin sanoen ihminen voi kyllä tiedostaa, että on olemassa tietoisuutta. Hän voi myös tiedostaa suunnilleen oman tietoisuutensa tilan ja rajat. Mutta vasta tietyn kehitysvaiheen jälkeen on mahdollista sisäistää ja ymmärtää, ettemme länsimaisessakaan yhteiskunnassa jaa samaa tietoisuuden laajuutta kaikkien kanssa. Emme ole sen suhteen samalla tavalla kehittyneitä. Ja itse asiassa siinä on yksi iso tekijä, joka luo ristiriitoja ihmisten välille. Emme vain näe sitä emmekä ymmärrä ennen kuin sitten joskus näemme ja ymmärrämme. Sen jälkeen oma suhtautuminen moniin maailman ongelmiin saattaa muuttua.
Elämän erilaiset lähtökohdat
Tavallaan sain ensikosketuksen tietoisuuden tasoista lukiessani aikuiskasvatustieteiden kirjoja. Niissä esiteltiin Kohlbergin teoria moraalin kehitystasoista. Muistan silloin jo ajatelleeni, että tämä tieto pitäisi saada hesarin etusivulle. Koska se auttaisi meitä ymmärtämään toisia ihmisiä ja olemaan toisillemme edes himpun verran armollisempia. Ei riitä, että se on joskus koulussa ehkä kerrottu. Myös moraaliin vaikuttaa perimä, vaikka sosiaalisella ympäristöllä ja vuorovaikutuksella onkin suurin vaikutus. Kun puhutaan ihmisistä, toisinaan unohdamme, että kaikki ei ole vain tahdosta, kovasta työstä ja laajasta itsensä sivistämisestä kiinni. Vaikka ne suuresti vaikuttavatkin. Emmehän me oikeasti ole täysin oman onnemme seppiäkään (ja samaan aikaan olemme). 50% kyvystämme tuntea onnellisuutta muodostuu geeneissämme. Se, että tarkoittaako tuo sitä, että lasi on jo alkuun puoliksi täynnä vai tyhjä, saa jokainen itse määrittää. Minulle se tarkoittaa sitä, että meillä on geeniperimältämme erilaiset lähtökohdat elämään. Ja se puolestaan tarkoittaa, että pääsemme kyllä erilaisiin päämääriin lähtökohdista huolimatta, mutta kukin meistä tarvitsee matkallaan erilaisia työkaluja ja keinoja. Itselle sopivimpien löytäminen voi olla toisinaan haastavaa.
Vaikka en sitä useinkaan – en juuri koskaan – ääneen sano, olen nykyisin erityisen huolissani siitä, miten me ymmärrämme ja sen myötä kohtelemme toisiamme. Sekä siitä, miten me kuvittelemme, että samat toiminnat ja teot vaikuttaisivat samoin meihin kaikkiin. Olemme yksilöllisiä, vaikka olemmekin kaikki ihmisiä ja toisiimme vaikuttavia.
Tietoisuus kehittyy
Mutta mitä on tietoisuus? Miten sen käsitän? En tukeudu tässä mihinkään yksittäiseen teoriaan vaan enemmänkin lähestyn asiaa oman kokemukseni kautta reflektoiden kaikkea sitä, mitä olen lukenut ja oppinut. Sanoitan sitä myös sen mukaan, miten itse asiaa tällä hetkellä käsitän jättäen tilaa omalle muutokselleni. Käsitykseeni on erityisesti vaikuttanut mm. integraaliteoria, josta kirjoitan enemmän täällä ja puhun täällä. Ja siihen kytköksissä oleva spiral dynamics theory (myöh. spiraaliteoria) sekä toisaalta egon kehittymisen malli, jotka tarjosivat itselleni hämmentävän sopivia kuvauksia eri vaiheistani aikuiselämän aikana.
Hyvin hyvin lyhyt oppimäärä: Noiden teorioiden mukaan tietoisuutemme kehittyy 9 tason tai vaiheen kautta. Se alkaa jo lapsuudessa, tottakai. Mutta jatkuu siis aikuisuudessa. Ympäristöstämme, kasvatuksestamme ja koulutuksestamme, omasta elämän polustamme ja itsetuntemuksesta riippuen saatamme jäädä johonkin kehitysvaiheeseen pitkäksikin aikaa. Myös eräänlainen taantuminen on käsittääkseni mahdollista. Uskon, että siinä on kyse tuttuun ja siksi turvalliseen tukeutumisesta. Spiraaliteoriasta on ajatus, että käytännössä seilaamme elämässä 2-3 eri vaiheen välillä, kunnes pysyvästi siirrymme seuraavaan. Käytännössä me kaikki länsimaisen koulujärjestelmän läpikäyneet olemme kokeneet samat alun kehitysvaiheet.
Ei parempi eikä huonompi
Tätä on äärimmäisen vaikea kirjoittaa ilman sitä mielikuvaa, että toinen olisi parempi toista. Mutta paremmuusskaalasta ei ole nyt siis kyse. Vaan ihmisen ajattelun ja ymmärryksen kehittymisestä. Harvoin saan näin harkita sanojani. Vaikka aina vain laajempi tietoisuus on hyvä päämäärä ihmiskunnalle, sen pitäisi tapahtua ilman ajatusta, että tietoisemmat pitävät itseään parempina tai että he määrittävät ylhäältä päin, mikä on oikein tai väärin. Jokaisen tulisi saada kehittyä omaa tahtiaan. Ihan niin kuin lapsenakin. Auttaa toisiamme voimme ja työkaluja tarjota. Ketään emme voi pakottaa kehittymään nopeammin kuin on hänelle luontaista.
Parempi-huonompi -ajatus on yksi aikamme vitsaus ainakin länsimaissa, johon olen itsekin pahasti sortunut. Se sisältyy myös ajatukseen individualismista, joka puolestaan on tavallaan yksi kehitysvaihe. Onko siis kyse vain länsimaisesta kulttuurista, ei niinkään ihmisyydestä? Ehkä, en tiedä. Päivästä yksi alkaen ympäröivä yhteisö ja sen kulttuuri muokkaa ajatteluamme. Tunnetusti Aasian kulttuureissa yhteisöllisyydellä on paljon suurempi merkitys. On vaikea jollei mahdotonta käsittää, miten erilainen oma käsitys maailmasta ja itsestä olisi, jos olisi syntynyt vaikkapa Indonesiaan tai Japaniin. Sinänsä kiehtova, mutta niin vaikea ajatus!
Kun olemme saavuttaneet tietyn tietoisuuden kehitysvaiheen, meillä säilyy se kaikki ymmärrys ja tieto aiemmista. Siksi hän, jonka tietoisuus on laajempi voi ymmärtää toista, jonka tietoisuus on suppeampi. Toisin päin se on haastavaa, jollei mahdotonta. Tämä itsessään jo selittää monta ongelmallista ilmiötä yhteiskunnassamme. Niihin ratkaisu ei ole se, että huudetaan vain kovempaa omaa näkemystä maailmasta. Enemmänkin pitäisi auttaa toisia kehityspolullaan. Me vain tulemme tietoiseksi siitä valitettavan myöhään, kun olemme jo melkein menettäneet toivomme ja äänemme huutaessamme.
Mitä ajattelen tietoisuuden olevan?
Ajattelen tietoisuuden olevan ymmärrystä maailmasta ja siinä vallitsevista erilaisista prosesseista, ilmiöistä ja kehityksestä. Se on luonteeltaan laajenevaa ja syvenevää. Se kätkee sisälleen suhtautumisen tunnettuihin selitysjärjestelmiin, kuten uskontoihin ja tieteeseen. Mutta siihen sisältyy erityisesti tietoisuus itsestä, kokemus itsestä suhteessa muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan, tunne itsen ja muiden samanlaisuudesta-erilaisuudesta, näkemys omista vaikutusmahdollisuuksista sekä vaikkapa sen, mitä ajattelee auktoriteeteista ja johtajista. Moraali kehittyy tietoisuuden mukana (ja/tai päin vastoin). Kuten mielestäni kehittyy myös kyky tarkastella asioita eri näkökulmista, nähdä vivahteita ja erotella vaikuttavia tekijöitä. Tämä kaikki vaikuttaa mm. kykyymme ymmärtää toisiamme ja tuntea myötätuntoa toisiamme kohtaan.
Itse ajattelen, että tietoisuuden kehittyminen huomioi kaikki ympäröivän maailman ja todellisuuden yksiköt ja toiminnot. Integraaliteorian nelikenttä tiivistää ne yksilön sisäiseksi maailmaksi (itsetuntemus, arvot, henkinen ja henkilökohtainen kasvu, eheytyminen), yksilön ulkoiseksi maailmaksi (biologia, ihminen osana luontoa), yhteisön sisäiseksi maailmaksi (kieli ja kulttuuri sekä siinä vaikuttavat arvot ja uskomukset) sekä yhteisön ulkoiseksi maailmaksi (markkinatalous, instituutiot, organisaatiot, teknologinen kehitys jne.) Unohtamatta suhdettamme luontoon, koko maapalloon ja universumiin! Käytän tätä jaottelua nykyisin usein, koska se esittää oman maailmankuvani hienosti. Tietoisuus ei siis ole vain sitä, että tulee tietoiseksi näkymättömistä hengistä ja energioista, maailmankaikkeuden voimista tai edes itsestä. Kehittyy erityisen hyväksi markkinatalouden tai tekoälyn osaajaksi, kielen ja kulttuurin taitajaksi. Vaan laajentuvaa ja syventyvää ymmärrystä ihan koko systeemistä, eri osien vaikutuksista toisiinsa ja itsestä sen osana.
Parhaan tiedon mukaan
Tietoisuus on siis kykyä havainnoida, hyväksyä ja selittää maailmaa sekä omaa roolia siinä. Vaiheesta riippuen voimme olla hyvinkin ehdottomia oman näkemyksemme ja selitysmallimme kanssa, että se on ainoa oikea. Ja ihmetellä mennessämme, miksi muut eivät näe asiaa kuten itse näkee. Elämän ja oman kehityksen kautta saatamme myöhemmin jopa hävetä omaa ajatteluamme ja toimintaamme tietyssä menneisyyden elämänvaiheessa. Moittia itseämme siitä, ettemme ole aiemmin perehtyneet johonkin tietoon ja ottaneet jotain työkalua käyttöömme. Mutta se on todellakin turhaa: toimimme aina parhaan tietomme mukaan. Me muutumme. Kaikki muutkin muuttuvat. Kukaan ei ole tänään sama ihminen, kuin oli 10 vuotta sitten. Sallimmeko sen?
Tietoisuus on myös eri asia kuin kognitiiviset taidot. Vaikka aivojen käytöstä molemmissa on kyse. Ihminen saattaa olla todella kyvykäs esim. ratkomaan matemaattisia ongelmia, nero strategisessa ajattelussa. Mutta hän voi katsoa maailmaa suppeammasta tietoisuudesta käsin. Silloin hän käyttää taitojaan ja esim. nykyteknologiaa myös sen mukaan. Yksi Eurooppaa tällä hetkellä järisyttävä ja tuhoava tilanne saattaa osin johtua tällaisesta ristiriidasta. Emme toki voi tietää varmasti. Siinä on kyse myös kollektiivisten kulttuureissa vallitsevien tietoisuuksien törmäyksestä. Valitettavasti vain räjähtävä rauta on yhä rakkautta voimakkaampaa, vaikka kuinka haluaisimme toisin.
Henkilökohtainen ja kollektiivinen tietoisuus
Erottelen siis myös ihmisen oman, henkilökohtaisen tietoisuuden ja yhteisössä vallitsevan kollektiivisen tietoisuuden. Jälkimmäisessä on kyse omalla tavallaan vallitsevasta kulttuurista tai ilmapiiristä. Yleistyksistä ja oletuksista, joita arkipuheissa viljellään. Olen tietoinen myös maailmankaikkeuden tasoisesta kollektiivisesta tietoisuudesta, mutta jätän sen nyt käsittelemättä.
Jos henkilökohtainen tietoisuus ja yhteisössä vallitseva kollektiivinen tietoisuus poikkeaa paljon toisistaan – suuntaan tai toiseen – ihminen saattaa tuntea ristiriitaa ja ahdistusta, mahdollisesti myös erilaisuutta ja pelkoa. Silloin pyrkimys voi olla kehitysvaiheesta riippuen yritys muuttaa kollektiivista ilmapiiriä tai omaa yksilöllistä ajattelua. Ristiriita ei kuitenkaan välttämättä johda siihen, että kehitytään vaan myös, että takerrutaan entistä tiukemmin johonkin tuttuun. Toisinaan se johtaa tilanteen hyväksymiseen ja oman olemisen sopeuttamisesta. Valtaosa kulkee kollektiivisen tietoisuuden kanssa yhtä matkaa tai ainakin hyvin lähellä sitä. Sillä eihän se muuten olisi yhteisössä vallitseva yleinen käsitys tämän ajan hengestä.
Henkilökohtaisen kasvuni vaiheet
Olin ajatellut kirjoittaa postauksen tietoisuudesta oman kehitykseni ja henkilökohtaisen kasvuni kautta. Mutta aihe olikin jo muodostunut itselleni paljon suuremmaksi kuin kuvittelin. Siksi olen jakanut sen useampaan osaan. Kuinka moneen, sen aika näyttää. Olen nimittäin lakannut suunnittelemasta. Tämä postaus siis aloittaa sarjan, jossa kerron myös millaisia kehitysvaiheita nyt tunnistan aikuiselämässäni olleen? Missä olen nyt? Tarkoitus ei kuitenkaan ole käydä läpi Integraaliteoriaankin viitaten jokaista kehitystasoa, jotka tunnistan. Enemmänkin tarkastella kolmea isoa vaihetta, jotka olen itse nimennyt odotusten mukaiseksi elämäksi, itsetuntemuksen maailmaksi sekä yhteyden vaiheeksi. Seuraavassa postauksessa kerron kahdesta ensimmäisestä. Myöhemmin kirjoitan yhteyden vaiheesta, johon tunnen vähitellen siirtyneeni viimeisen n. puolentoista vuoden aikana. Sen mukana elämään on myös tullut aivan uudenlainen rauha. Jossain välissä myös kerron, miten omaa tietoisuuttaan voi kilvoitella ja miksi se ehkä kannattaa.
Tähän postaukseen vaikuttaneita kirjoja ja artikkeleita:
Ken Willber: The Theory of Everything. 2001.
Antoinette Braks: The Spectrum Stage Shift. The 10 Insights into Vertical Evolution in 2020. (artikkeli)
Susanne R. Cook-Greuter: Nine Levels of Increasing Embrace in Ego Development. (artikkeli)
Sonja Lyubomirsky: The How of Happiness. 2007.
Martin Seligman: The Authentic Happiness. 2002.
Eeva Kallio: Ajattelun kehitys aikuisuudessa. 2016.
Kommentointi on suljettu,