Jos olet seurannut minua pidempään, tiedät ehkä jo, että pukeutuminen, tyyli ja muoti ovat yksi elämäni iso intohimo ja kiinnostuksen kohde. Vaikka ne eivät enää täysin määritäkään arkeani ja työni sisältöä, niiden ääreltä löydän usein inspiraationi. Muotikuvia ja -näytösvideoita katsellen palaudun. Ne ovat myös suuri mielihyvän ja nautinnon lähde. Usein, kun tunnen olevani täynnä draivia, se näkyy ensimmäisenä pukeutumisessani. Kun…
Rakas Maarit, Kirjoitan sinulle täältä 16 vuoden päästä. Lohduttaakseni ja voimistaakseni sinua. Kertoakseni jotain, mitä olisin halunnut tietää siinä tilanteessa ja hetkessä, jossa nyt olet. Sanoja sinulle, uupuneelle ja masentuneelle 29-vuotiaalle minälleni. Elämäsi tuntuu menettäneen pohjan. Kaikki se, mihin olet uskonut, on menettänyt merkityksensä. Se, minkä varaan olet identiteettisi ja elämäsi rakentanut, tuntuu murtuneen. Etkä edes ole tuijottamassa tyhjää seinää…
Täytän tänään 45 vuotta. Ja mietin, mihin pari vuotta elämästäni katosi. Siitä ei millään voi olla jo viisi vuotta, kun kilistelin samppanjalaseja nelikymppisilläni. Julistin silloin ilon vuosikymmenen elämässäni alkaneeksi. Erotuksesi siitä edellisestä, jota kamppailu masennuksen kanssa väritti. Paljonpa tiesin. Siltikin, omista kuiluistani ja maailman myllerryksistä huolimatta – tai ehkä niistä johtuen – tunnen elämäni olevan juuri nyt hyvinkin tasapainoista. Sisimpääni…
”Kun maailma ympärillä näyttää harmaalta, tartu iloon. Pieneenkin.” Tuo ajatus mielessäni olen todella tarttunut siihen ilon lähteeseen, jonka usein tietoinen mieleni työntää liiankin kauas ja syvälle. Kauniit asut, pukeutuminen, tyyli ja muoti. Viime aikoina olen taas selaillut tuntikausia kauniita, elegantteja kuvia Pinterestissä, jotka esittelevät minua puhuttelevaa pukeutumistyyliä. Pysähdellyt Instagramissa haukkomaan henkeäni jonkin haute couture-luomuksen edessä. Vain siitä ajatuksesta, että joku…
Kun pitkään piilossa ollut emotionaalinen trauma nousee pintaan Minulla on ollut jo pitkään kova tahtotila kirjoittaa postaus hyväksymisestä. Päivittäin pyytämääni kirjoitusfiilistä ei kuitenkaan ole tullut. En ole päässyt aiheen kanssa siihen olotilaan, jossa usein postaukset syntyvät: kuin ne vain valuisivat minusta näppäimistön kautta julkaistavaksi. Odoteltuani riittävän kauan, pakotin lempeän lujasti houkuttelin itseni koneen äärelle. Saadakseni apua sosiaalisesta paineesta kerroin myös…
Mikä minusta tulee isona? Mikä minusta tulee isona? Entä mikä on kutsumukseni? Ne ovat kysymyksiä, jotka ovat kulkeneet matkassani mukanani aina. Tai ainakin lukiosta asti. Vastauksia etsiessäni olen turvautunut hyvin monenlaisiin menetelmiin ja keinoihin. Toisinaan turhautuneena, joskus myös uteliaan innokkaana. Useimmat niistä ovat nytkäyttäneet prosessiani eteenpäin. Vieneet aina jonkin uuden äärelle. Toiset ovat tuonneet mukanaan valtavia pettymyksiä. Nykyisin ajattelen, että…
Vapaus, arvolähtöisyys, stressittömyys. Sanoja, jotka helposti yhdistyvät ajatukseen omannäköisestä elämästä. Mielikuva työnteosta luonnossa käyskennellen tai muutosta Lappiin tekemään sitä, mitä todella haluaa. Jos vain tietää, mitä haluaa. Omannäköinen elämä on melkein synonyymi ”ei ainakaan oravanpyörää”-ajatukselle. Ehkä jopa yrittäjyydelle, vaikka en halua niin ajatella. Jollekin, joka ei välttämättä taloudellisesti ole niin turvallista, mutta tuottaa paljon mielihyvää, vapautta ja mahdollisuutta todella toteuttaa…
Joulu. Miten ihmeellinen aika. Ei vain mielikuvissa asuvan taianomaisen tunnelmansa takia vaan myös siksi, mitä se tekee meille. En tiedä, odotammeko edes kesälomaa niin kuin joulun tarjoamaa hengähdyshetkeä pimeyden ja kiireen keskellä. Odotamme sitä niin, että se aiheuttaa toisissa ahdistusta. Siihen liittyy hyvin paljon sanomatonta. Oletuksia ja odotuksia. ”Aina ennenkin on tehty näin” ja ”kyllähän nyt jouluna” -ajatuksia. Kun joulun…