Jos minulta nyt kysyttäisiin, mikä on elämäni sana, vastaisin ymmärrys. Se on ollut monessa läsnä. Toiminut draiverina. Ollut eriskummallisella urallani yksi asioita toisiinsa liittävä juttu. Halu ymmärtää on antanut merkityksen monelle tekemiselleni ja suhtautumiselleni. Vaikuttanut hiljaisesti mutta vahvasti siihen, millaisiiin toimenkuviin olen päätynyt ja erityisesti, miten olen niissä toiminut. Välillä se on hämärtynyt ja silloin olen usein joutunut hakoteille. Sen löytäessäni taas saanut langan päästä kiinni. Kuvittelen usein, että elämäni sana olisi oivallus. Sitäkin nimittäin rakastan, oivalluksen hetkiä erityisesti. Mutta ne vaativat ymmärrystä ympärilleen toteutuakseen.
Janoan vastauksia miksi-kysymyksiin
Kun kohtaan jonkin haastavan tilanteen, minulle syntyy nopeasti halu ymmärtää. Ensin omia tunteitani, ajatuksiani ja käytöstäni sitten myös muiden. Haluan löytää selityksiä. Syitä ja seurauksia. Poimin todistusaineistoa pohdintani tueksi eleistä, sanoista, olosuhteista ja tapahtumista. Uskon, että tämä on meille ihmisille luontaista. Luoda erilaisia arkiteorioita elämästä. Aina ei osu oikeaan: ihmismielellä on taipumus etsiä ja havaita ensisijaisesti omaa ajatusta tukevia todisteita.
Vielä ominaisempaa itselleni on kysyä, miksi. Miksi nettisivuilla on palkki, jota en saa pois? Miksi selkääni särkee? Miksi tänään nämä vaatteet eivät tunnu hyvältä? Miksi rakastan vaaleanpunaista? Miksi uuvuin? Miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn? Viimeksi mainittu nousee tarkasteluun erityisesti silloin, kun käyttäytymiseni on nostanut itsessäni häpeän tai katumuksen tunteita.
Näihin vastatessa joutuu usein kuuntelemaan omia tunteitaan, kohdistamaan valot omiin uskomuksiin. Siinä samalla tunnistaa puolustus- ja suojamekanismejaan, joita on rakentanut. Kohtaa jopa traumoja.
Some opettaa ymmärrystä
Somen maailma on halulle ymmärtää oikein kultakaivos. Ehkä siksi siitä on toisinaan otettava myös taukoa. Vaikka ymmärryksellä on paljon hyviä vaikutuksia, sen mekanismi vie usein voimia. Huomaan myös avaavani eri somekanavat erilaisin odotuksin: Instagramissa kuljen tunne edellä, LinkedInissä pyydän järkeä johdattamaan (mikä nykytiedollani on mahdotonta). Ehkä tämä asetelma myös paljastaa, miksi viihdyn Instassa niin hyvin: se on paremmin tasapainossa tämän hetkisen olemukseni kanssa.
Oli kanava mikä tahansa, toisinaan tulee vastaan postauksia, jotka saavat mielen järkkymään, jopa kiehahtamaan. Sen sijaan, että kiirehdin kertomaan niihin oman mielipiteeni, otan etäisyyttä ja kuulostelen, mistä oikein on kyse. Mitkä sanat herättävät reaktioni? Miten kyseiset sanat tulkitsen (koska se on minusta lähtöistä)? Vai vaikuttaako se, kuka sanoo enemmän kuin, että mitä sanotaan? Tunnenko sanojan – voinko sen perusteella tehdä jotain päätelmiä tulkinnastani? Jos sanoja on tuntematon: mistä ihmeestä alitajuntani tekee päätelmiä? (aiemmista postauksista, kuvista, vastausmalleista ja niiden yhteydestä mielentilaani…)
Ja vielä, miksi ihmeessä en voi neutraalisti vain ohittaa? (Olen ihminen.)
Uskon siihen, että tunteilla on aina viestinsä, joka kannattaa kuunnella. Sen jälkeen voi valita, miten niihin reagoi. Silloin kun tunteen ohittaa tai sen jättää huomioimatta, lopputuloksena on paljon useammin käyttäytymistä, joka jälkikäteen kaduttaa tai hävettää. Silloin käy helpommin niin, että toimii tunteen viemänä. Että ne alkavat roihuta ja ottavat vallan. Niillä on kuitenkin lopulta vain yksi toive ja se on sama, mikä meillä ihmisilläkin usein on: tulla kuulluksi.
Halu ymmrätää on asenne
Ajattelen, että halu ymmärtää on minulle arvo. Mutta se on myös asenne. Se ruokkii oppimisen intoani ja uteliaisuuttani. Se laittaa ottamaan selvää, katsomaan kolmannestakin näkökulmasta. Sen myötä skenaarioajattelu tuntuu starttaavan ihan itsestään. Se ei poista sitä, että pidän toisia ajatusmalleja todennäköisimpinä ja oikeampina kuin toisia. Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen. Ja se on inhimillistä. Me kaikki tarvitsemme oman selitysjärjestelmämme, jonka puitteissa toimia ja tulkita maailmaa. Sitä voi ja kannattaa toisinaan kyseenalaistaa.
Mutta halu ymmärtää auttaa minua suhtautumaan maailmaan ja toisiin ihmisiin. Se auttaa tuntemaan empatiaa ja sympatiaa, olemaan vuorovaikutuksessa. Katsomaan asiaa toisen ihmisen näkövinkkelistä. Se auttaa myös olemaan armollisempi sekä itseä että muita kohtaan. Näkemään meidät todella ihmisinä eikä vain koneiston osina. Ihmisinä, joilla on tunteet ja tarpeet. Joilla kullakin on oma tarinansa ja historiansa, joka vaikuttaa siihen, miten tässä hetkessä olemme ja toimimme, mitä valitsemme. Halu ymmärtää on se, joka lopulta laskee puolustusmuurit ja aseet. Aloittaa dialogin.
Auttaa antamaan anteeksi.
Kommentointi on suljettu,