On kaksi kysymystä, joihin palaan aika ajoin. ”Kuka minä olen ja miten elämäni ilmentää sitä, kuka minä olen?” Kysymykset, jotka pysäyttävät hetkeksi paikalleen ja auttavat juurtumaan. Niissä kyse ei ole siitä, mitä tällä hetkellä tunnen ja mitä valintoja arjessa teen, onko elämäni mielekästä vai ei. Ne vievät hetkessä syvälle, perustuksiin asti. Tarkistamaan oman olemisen ja tekemisen asetuksia.
Usein pohdin noita kysymyksiä osana itseni valmennusta. Silloin, kun kysyn, mitä minulle oikeasti kuuluu. Toisinaan ne nousevat kaikkien muiden ajatusten ja tunteiden läpi tietoisuuteeni. Raivaten itselleen tietä arjen murheiden välistä.
Nykyisin tiedän, että kun ne nousevat väkisin mieleeni, on muutoksen aika.
Minulla nuo kysymykset ovat olleet avainasemassa aloittamassa muutosta jokaisessa uupumuskokemuksessa. Ne ovat saaneet hakeutumaan lopulta lääkäriin. Ymmärtämään, ettei oma olotila ole enää normaali. Ne ovat saaneet kyseenalaistamaan, että onko se, mitä kulloinkin olen tehnyt, ollut sen kokonaisvaltaisen väsymyksen ja kaikkien itkujen arvoisia. Ovatko ne ihmiset, joiden takia olen yrittänyt ja väkertänyt itselleni tärkeämpiä kuin minä itse?
Unelmien minä ja sabotööri taistelevat
Minussa elää ainakin neljä minää. Joidenkin ystävieni mukaan vielä useampi. On unelmien minä. Sellainen, joka täyttää kaikki hyvän ihmisen ulkoiset kriteerit, jos sellaisia on. Hän juoksee viisi kertaa viikossa. Kuudentena tekee lihaskuntoa. Aloittaa aamunsa smoothiella ja menee illalla kymmeneltä nukkumaan. Ja on aina iloinen. Koska tekee oikeita asioita. Hänen päivänsä ovat aikataulutetut niin, että saan mahdollisimman paljon aikaiseksi. Mutta koska ne kaikki ovat itselle mieluisia asioita, hän ei tunne sitä taakaksi. Hänellä on paljon ystäviä ja menoja, harrastuksia ja hulinaa. Matkoja kaksi kertaa vuodessa. Ja rakkautta. Sitä piisaa.
Sitten on se, joka tehokkaasti estää lenkille lähdön. Kutsun häntä sabotööriksi. Hän on se, joka muistuttaa usein ja kovaa, että et kuitenkaan kykyene. Ettei itsestä ole mihinkään. Ettei itsestä pidetä. Hän saa sohvan näyttämään mukavammalta kuin lenkkipolun, oikeuttaa neljännen tunnin Netflixia putkeen. Hän auttaa tulkitsemaan epäonnistumiset omasta huonoudesta käsin. Rajoittaa menemisiä ja tekemisiä ajatuksella, etteivät ne kuitenkaan tuota iloa…. Hän…Hän on ollut kovin kovaääninen viime aikoina.
Todellinen minä ja oikea minä
Kumpikaan näistä ei (toivottavasti) pyöritä arkeani. Saa aikaan asioita, tee valintoja kaupassa. Sitä osaa minusta, joka luo arjen rytmin, valitsee työskentelytavan ja on yhteydessä ystäviin, kutsun todelliseksi minäksi. Se on se tyyppi, jonka muut näkevät. Silloin, kun se ei ole pukeutunut rooliin. Todellinen minä saa koko ajan ehdotuksia sekä unelmien minältä että sabotööriltä. Sen vallassa on, miten ne toteutuvat. Niiden lisäksi todellinen minä mukautuu muiden toiveisiin, palautteisiin ja eleisiin. Huomioi ja tulkitsee niitä. Kehittää itseään ja tekemisiään (myös) niiden pohjalta.
Se neljäs minä on oikea minä. Pohjimmainen minä. Se, joka tietää totuuden. Se on usein hiljaa. Se ei huutele eikä rajoita. Enemmänkin usein itsekseen myhäilee jossain. Se ei moiti eikä rankaise. Puhuu vain, kun kysytään. Ja sen vastauksia joutuu usein pysähtyä kuuntelemaan. ”Kuka minä olen” on kysymys, joka on suunnattu juuri sille.
(Huomatteko: sabötööriin ja unelmien minään viittaan pronominilla ’hän’. Todelliseen ja oikeaan minään ’se’. Mitä tästäkin pitäisi ajatella.)
Oikea minä tietää, miten elämä saadaan itsesi näköiseksi
Kun todellinen, näkyvä minä on linjassa oikean minän kanssa, on hyvä olla. Elämä tuntuu hallitulta ja tasapainoiselta. Tuon yhteyden usein katkaisee ulkoiset toiveet ja odotukset. Maailma ja muut ihmiset ympärillämme. Kulttuurissamme vallitsevat hyveet. Toisten ihmisten sanomiset. Inhimillinen tarve tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Rakastetuksi. Siksi toisinaan on hyvä varmistaa, että arjessa toimiva ja valintoja tekevä minä saa yhä valtuutuksensa ainoalta oikealta lähteeltä, aidolta minältä.
Silloin, kun kaipaa pysyvää muutosta, on hyvä varata audienssi sisimmässä asuvalta oikealta minältä. Käydä sen kanssa keskusteluja. Kuunnella sen viisautta. Se voi olla, että joutuu toteamaan unelmien minän olevan itselle liian vaativa: se ei korreloikaan omien arvojen kanssa. Tai joutuu myöntämään, että sabotöörillakin on toisinaan hetkensä. Mutta tuo keskustelu auttaa tekemään valintoja. Sellaisia, jotka tuntuvat omilta ja jotka tekevät itselle hyvää.
Sisimmässä asti.
Kommentointi on suljettu,