Tänään on yritykseni syntymäpäivä. 14 vuotta sitten olin muutamaa päivää aiemmin kiikuttanut perustamispaperit PRH:n. Jännitin erityisesti, menisikö nimi CocoStyle läpi. Olin ehtinyt siihen jo kiintyä. Tämä vuosi on ollut yrittäjäurani raskain. Siitä huolimatta, että mukaan on mahtunut parikin talouskriisiä ja liikevaihdon nollaantumista. Kahdesti olen palanut yrittäjänä loppuun ja ollut pitkällä sairaslomalla – virallisella tai omaehtoisella. Silti vasta nyt olen ensimmäistä kertaa tosissani miettinyt, pitäisikö minun siirtyä palkkatyöhön. Tiedän jo vastauksen, mutta ajatus kummittelee yhä toisinaan mielessäni.

Ei, minulle sopii parhaiten tekeminen ja toimiminen yrittäjänä.

Uupumuksesta intohimon pariin

Uupumisesta kaikki alkoi. Ehkä siksi se on värittänyt niin kaikki nämä vuodet yrittäjyyttäni. Siitä toipuminen, sen pelko, sen välttäminen. Jouduin irtisanoutumaan työstäni, koska pelkäsin sairauslomalla niin paluuta työhön. Toipuminen ei lähtenyt käyntiin. En tiennyt yhtään, mitä tekisin ja mihin pyrkisin. Ollessani irtisanoutumisen aktiivinen osapuoli olin myös karenssissa tukien suhteen. Minulle on ollut aina tärkeä arvo elättää itse itseni ja se tuntui entistä tärkemmältä tuossa hetkessä. Ja olinhan haaveillut yrittäjyydestä jo kauan. Käsillä oli nyt tai ei koskaan -hetki.

Olin myös jo pitkään halunnut vaatealalle, muodin, intohimoni pariin. Mutta minusta ei ollut malliksi enkä uskonut piirustustaitojeni riittävän suunnittelijauraan. Ompelin jo silloin, omaksi ilokseni ja vähän muidenkin. Ja shoppailin. Olin jo aiemmin lukenut artikkelin suuressa maailmassa tarjottavasta shoppailuterapiasta, joka mielestäni enemmänkin oli personal shopper -toimintaa. Sen innoittamana olin haaveillen etsinyt netistä tietoa jostain koulutuksesta, jolla pääsisin murtautumaan muodin alalle.

En silloin vielä lähtenyt Milanoon, mutta hakeuduin Suomessa stylistikurssille. Sen ensimmäisellä viikolla päädyimme työharjotteluun Suski Vilkkulan muotinäytöksen takahuoneeseen. Siitä alkoi yhteistyömme, joka jatkuu yhä. Hänen kanssaan pääsin tekemään kaikkia Suomen suurimpia muotinäytöksiä ja kokeilemaan kuvausjärjestelyjen tekemistä. Showt ovat pienentyneet ja moninaistuneet. Sydämessäni tiedän, että ilman Suskia en olisi ikinä ollut vaatealalla – enkä yrittäjänä – mitään.

Muotinäytökset olivat kuitenkin vain ”sivubisnes”, vaikkakin todellisuudessa elättivät minut. Pääjuttuni oli tarjota tyylikonsultaatiota ja personal shopper -palveluita. Asioita, joiden kuvittelin olevan vain vaatteiden valintaa asiakkaille. Pian ymmärsin olevani tekemisessä ennen kaikkea ihmisten itsetunnon ja itsevarmuuden vahvistamisen kanssa. Siksi en halunnut sanoa, että stailaan. Se kuulosti jotenkin ulkoiselta. Enemmänkin autoin heitä löytämään oman tyylin. Sen, joka kumpuaa omasta sisimmästä ja jossa on hyvä olla.

Minä, multipassionate -yrittäjä

Sanon usein, että yrittäjällä kannattaisi olla ainakin kolme tukijalkaa, kolme erilaista asiakaskuntaa, joista tulolähteet muodostuvat. Minulla noita tukijalkoja on parhaimmillaan ollut jopa kuusi tai seitsemän. Olen todella multipassionate -yrittäjä, joka on myös paljon kipuillut, että miten järjestää ne kaikki jonkinlaiseksi hallittavaksi kokonaisuudeksi. Se nimittäin helpottaisi markkinointia. Roolista toiseen siirtyminen on sekä antoisaa (saa käyttää kaikkea osaamistaan) että kuluttavaa. Ja vaikka ovathan ne hyviä tarinoita kerrottavaksi, kuinka olen suunnittelut yrittäjäkoulutuksen seuraavan päivän sisältöä samalla kun olen lyhentänyt tapahtumatyöntekijöiden 30 mekkoa eteisen lattialla, niin… Usein olen toivonut, että minulla olisi vain yksi suuri intohimo, johon uppoutua. Sellainen, jonka ympärille saisi helposti myytäviä palvelutuotteita luotua. Ja sitten bisnes vain pyörisi.

Nykyisin tiedän, että vaikka sellaisen keksisin, en jäisi siihen. Multipassionate on yksi niistä asioista, jotka on pitänyt vain hyväksyä.

Oppini yrittäjänä

Miten nyt evästäisin 29-vuotiasta minääni, aloittelevaa yrittäjää? Tässä kolme keskeisintä oppia:

Niistä ensimmäinen ja tärkein on asiakkaat. Et voi koskaan tietää, mitä kautta todellisuudessa asiakkaita löydät ja kenestä tulee se kaikkein paras, tuottavin. Tavattuani ensimmäistä kertaa pitkäaikaisimman (ja siten tuottoisimman) asiakkaani ajattelin, että olin huono. Todella huono. Että en varmasti näe häntä uudestaan. Mutta toisin kävi. Siksi, että olin täyttänyt hänen odotuksensa ja tarpeensa. Hänen kanssaan emme shoppaileet uusimpia designluomuksia, vaan arkeen kestäviä ja helposti yhdisteltäviä luottovaatteita. En välttämättä päässyt toteuttamaan omia intohimojani niitä valitessani, mutta sain todella tuntea, miltä tuntuu, kun odotukset ja tarjonta kohtaavat. Häneltä opin paljon asiakkaiden kuuntelemisesta.

Toinen liittyy omiin rajoihin. Minulla on ollut aikoja, kun sanon kaikkeen joo. Aikoja, kun olen sanonut kaikkeen ei. Kumpikaan ei edistä bisnestä. Toinen saa palamaan loppuun, toinen lopettaa toiminnan. Koska roolini ovat olleet niin moninaiset, olen väkisinkin ollut joustava. Välillä olen ajatellut, että olen omaksunut ajatuksen ”asiakkaat ensin” vähän liiankin hyvin. Omista rajoista esim. aikataulujen suhteen on hyvä pitää kiiinni. Mutta samalla on hyvä tiedostaa, milloin kannattaa joustaa. Ja kun sen tekee, tekee ilolla ja hyvillä mielin. Joskus juuri se jousto nimittäin avaa oven jättipottiin…

Kolmas liittyy myyntiin: jos et itse yrittäjänä tiedä, mitä myyt, sitä eivät myöskään asiakkaasi tiedä. Voi olla, että elämääsi kävelee silti ihmisiä, jotka pyytävät sinulta lähes mitä tahansa. Tuollaisiin kutsuihin vastatessa saattaa päätyä tekemään elämänsä keikat. Löytämään itsestä uusia puolia ja toisia polkuja. Mutta ne eivät välttämättä ole ikuisia eivätkä niitä sinulle oikeita. Niiden loppuessa on yhtä kokemusta (ja pankkitilille ropisseita euroja) rikkaampi, mutta yhtä eksyksissä. Multipassionate-yrittäjäkin tarvitsee sen jonkin ytimen, jonka ympärille kaikki muu asettuu. Sen, joka määrittää eniten sitä, kuka olet. Jonka myötä päätoimialasi ei ole ”muualla luokittelemattomat palvelut”.

Voi olla, että vaikka kuinka olisit kokenut yrittäjä, näiden kanssa on välillä hukassa.

Murroksen vuosi

Tästä tulee murroksen vuosi. Enkä vieläkään tiedä miten. Yrittäjyyttäni, minua, motivaatiotani ja idearikkauttani koetellaan nyt kaikin tavoin. Välillä olen luovuttamassa. Sitten taas muistan, että tämä on minun tapani elää ja olla. Että tästäkin selvitään ja joku päivä vain herään vahvasti tiedostaen, mitä seuraavaksi. Se liittyy ihmisyyteen, mieleen ja käyttäytymiseemme. Mutta sen toteutus etsii vielä muotoaan. Siihen asti valmennan – ja teen tapahtumatuotantoa.

Ai, mitä kävi vaateunelmalle? Kulutin sen unelman loppuun. Johan ehdin 10 vuotta shoppailla. Vaatteet tuottavat yhä minulle paljon iloa, niiden ompelu erityisesti. Oli vain aika antaa seuraavalle intohimolle enemmän tilaa. Tosin ihan viime aikoina mielessäni on pyörinyt ajatus pienen vaatemalliston suunnittelusta ja tekemisestä. Ikuisuushaaveko? Saas nähdä…

Kommentointi on suljettu,