Kuuntelen jälleen televisiosta keskustelua taloustilanteestamme. Jokaisessa puheenvuorossa jotenkin sivutaan sitä, kuinka täytyy kiristää, tehostaa tai kasvattaa. Jos ei muuta niin eläkeikää. Väkisinkin tulee mieleen, että me ihmiset olemme täällä vain työn tekemistä ja talouskasvua varten. Jonkin sellaisen, joka on jo riistäytynyt ihmisyyden toiselle puolen. Ihannoimme ja palvomme molempia ilmiöitä. Olemme jopa uskovaisia sen suhteen, että ne olisivat ainoa tie onnelliseen…

Café Pause -podcastin viides jakso pureutuu inhimillisyyden pohdintaan. Vaadimmeko me jo itseltämme ja toisiltamme liikaa? Ovatko masennus ja uupumus merkkejä siitä, että ihmisen valtava sopeutumis- ja muutoskyky on tullut tiensä päähän? Huomioimmeko riittävästi kehittäessämme yhteiskuntaa, työelämää, ja itseämme psykologisia ja biologisia lainalaisuuksia vai yritämmekö koko ajan ylittää ne? Mm. tällaisia pohdin tässä jaksossa, jossa on ehkä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.…

Minulla on usein tarve olla kirjoittamalla luova, mutta mieleni on hiljaa. Jostain tuntemattomasta syystä se ei tällä hetkellä tuota valmiita tekstejä, jotka voisin vain syöttää sormieni kautta koneelle, niin kuin ennen. En ole huolissani. Tiedän sen joskus palaavan. Niin kuin moni muukin asia elämässäni palaa. Kun ovat ensin ottaneet etäisyyttä. Silti istun kahvilassa ja lähes pakotan sormeni näppäimistölle. Kirjoittamaan siitä…