Café Pause -podcastin viides jakso pureutuu inhimillisyyden pohdintaan. Vaadimmeko me jo itseltämme ja toisiltamme liikaa? Ovatko masennus ja uupumus merkkejä siitä, että ihmisen valtava sopeutumis- ja muutoskyky on tullut tiensä päähän? Huomioimmeko riittävästi kehittäessämme yhteiskuntaa, työelämää, ja itseämme psykologisia ja biologisia lainalaisuuksia vai yritämmekö koko ajan ylittää ne? Mm. tällaisia pohdin tässä jaksossa, jossa on ehkä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tarkoituksenani on herättää ajattelemaan inhimillisyyttä ja sen rajoja.
Hitaampikin elämä vaatii tekoja
Siitä asti, kun itse olen kulkenut itsetuntemuksen polkua, olen myös tutustunut henkisen ja henkilökohtaisen kasvun maailmaan. Niissä armollisuuden käsite on keskeisenä. Yhdessä pehmeiden arvojen kanssa sen voisi kuvitella muodostavan erityisen lempeän ja leppoisan elinympäristön. Kuitenkin aina välillä tuntuu, että myös hitaampi elämä vaatii aktiivisia tekoja, varsinkin luopumisia. Eivätkä ne kaikki ole niin helppoja ja yksinkertaisia toteuttaa, sillä ne ovat vahvasti osa ihmisyyttä. Tällaisia ovat mm. egon kieltäminen, uskomuksista luopuminen, suorittamisen pitäminen yksin pahana asiana. Kuten myös vertailu toisiin ihmisiin ja olla välittämättä toisten ihmisten ajatuksista. Kaikki ovat ilmiöitä, joilla on positiivinen aie. Tervettä egoa tarvitsemme jo siihen, että pääsemme sängystä ylös. Suorittamisen taito voi olla joskus hyödyksi, kun on ”pakko” muuttaa käyttäytymistään esim. terveytensä vuoksi. Ja uskomuksiakin on monenlaisia: tärkeämpää kuin niistä luopuminen tai lopettaa niiden kuuntelu, olisi kyetä erottamaan oma sisäinen ääni haitallisista uskomuksista ja korvaamaan jälkimmäiset paremmin omaa elämää palvelevilla.
Erikoisin asia, minkä itsetuntemuksen polulla olen kuullut, on ollut onnellisuuden tavoittelusta luopuminen. Silloinkin, kun tavoitellaan hyvää, tasapainoista elämää. Siitä puhuttaessa tuntuu, että onnellisuus yhdistetään johonkin pinnalliseen tai nopeasti saavutettavaan pikavoittoon. Onni ja onnellisuus ovat tunteita ja kokemuksia, joita yhtenä päivänä on enemmän, toisena vähemmän. Erilaiset asiat vaikuttavat niiden kokemiseen. Kyse ei ole asiantilasta, joka saavutetaan ja sitten se on, kuten usein kuvitellaan. Onnellisuuden tematiikkaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä tieteen näkökulmasta esittelee mm. Yalen yliopiston kaikkien aikojen suosituin kurssi the Science of Well-Being, johon kuka tahansa voi osallistua Courseran kautta.
Inhimillisyys ja yhteiskunta
Kysymys siitä, että ottaako yhteiskuntamme lopulta päätöksenteossaan riittävästi huomioon myös ihmisen psykologian on pohdituttanut minua pitkään. Itse olisin kaivannut esimerkiksi aikoinaan koronainfoihin mukaan psykologin, joka olisi voinut tarjota työkaluja resilienssin vahvistamiseen ja epävarmuuden kanssa pärjäämiseen. Siitä huolimatta, että jämäkkä päätöksenteko ja siitä viestiminen olivat omiaan luomaan turvallisuuden tunnetta. Mutta käytämmekö riittävästi hyväksi esim. tietoa siitä, miten ihmisiä voidaan motivoida? Tai sitä, miten tunteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja ajatteluun? Ymmärrämmekö, millainen tunneolento ihminen oikein on?
Oma käsitykseni on, että psykologia ja ihmisille lajityypillinen käyttäytyminen tarjoavat moneen yhteiskunnalliseen ilmiöön, varsinkin niihin negatiivisiin, selityksiä ja ymmärrystä. En tarkoita, että ko. epäkohtia tarvitsisi sen myötä hyväksyä jonain, mille ei voi tehdä mitään. Vaan enemmänkin käyttää tietoa apuna etsittäessä ratkaisuja ko. ongelmiin. Kohtaammeko me esim. palvelutarjonnassa ihmiset siellä, missä he tällä hetkellä ovat tietoineen ja tietoisuuksineen? Vai pakotammeko ihmiset ajattelemaan tietyistä asioista tavalla, johon he eivät oman kehityskaarensa myötä ole vielä valmiita? Kyse ei ole arvostelusta vaan asian näkemisestä niin kuin se on sekä ihmisten kohtaamisesta ja arvostamisesta sellaisina kuin he ovat.
Potentiaalin käyttäminen tuottaa voimavaroja
Ajattelen, että omaan potentiaaliin pyrkiminen tuottaa enemmän hyvää kuin kuluttaa. Se, että ihminen saa käyttää osaamistaan ja saa kehittyä niissä asioissa, jotka kokee mielekkäiksi, vaikuttaa myös mielen hyvinvointiin. Mutta sen on tapahduttava yhteistyössä kehon ja mielen eli biologian ja psykologian kanssa. Ei inhimillisyyttä liiaksi koetellen.
Yrittäjyyteni aikana olen toisinaan kokenut, että minusta osa jää käyttämättä. Omaa potentiaaliaan on vaikea täyttää, saati sitten kilvoitella ilman toisten ihmisten tukea ja kannustusta. Yksin toimiessa jää helposti mukavuusalueelle hyörimään siitä huolimatta, että tietää flow-kokemuksen syntyvän siitä, kun omaa osaamistaan hieman ylittää. Toisaalta elämässäni on ollut kausia, kun minua yritetään toppuutella ja huomiotani siirtää omien heikkouksieni vahvistamiseen. Silloin, kun niihin ei liity sisäistä motivaatiota, kyseinen toppuuttelu saattaa tuottaa vain kaikille osapuolille harmia.
Tässä yhteydessä mietin myös, että olisiko jo aika muuttaa ajatusta ”enemmän, paremmin, kovempaa ja korkeammalle”. Niin, että se palvelisi tämän päivän ihmistä ja ottaisi huomioon myös inhimillisyyden. Että saisimmko nyky-yhteiskunnassa parempia tuloksia hyvinvointia uhraamatta, jos kehittäisimmekin asioita teemalla ”viisaammin, inhimillisemmin ja tietoisemmin?” Entä olisiko jo aika pyrkiä ottamaan se tieto, mikä meillä on mielen toiminnasta, keho-mieli-yhteydestä ja psykologiasta samalla tavalla osaksi kaikkea toimintaamme, kuin miten käytämme tiedettä kehittäessämme uusia teknologisia ratkaisuja?
Jakson lopussa mainitsen neuroestetiikan, koska tällä hetkellä se kiehtoo minua kovin. Siitä kuitenkin enemmän toisella kertaa.
Jaksossa mainittuja lähteitä ja kirjoja:
Yale University: the Science of Well-being -kurssi. Courseran välittämä.
Lauri Nummenmaa: Tunnekartasto: Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä.
Anjan Chatterjee: The Aesthetic Brain.
Mihaly Csikszentmihalyi: Flow.
Spiral Dynamics -teoria (kehityspsykologian alalta) mm. täältä
Kommentointi on suljettu,