Kuuntelen jälleen televisiosta keskustelua taloustilanteestamme. Jokaisessa puheenvuorossa jotenkin sivutaan sitä, kuinka täytyy kiristää, tehostaa tai kasvattaa. Jos ei muuta niin eläkeikää. Väkisinkin tulee mieleen, että me ihmiset olemme täällä vain työn tekemistä ja talouskasvua varten. Jonkin sellaisen, joka on jo riistäytynyt ihmisyyden toiselle puolen. Ihannoimme ja palvomme molempia ilmiöitä. Olemme jopa uskovaisia sen suhteen, että ne olisivat ainoa tie onnelliseen…

Voisin hyvin olla onnellinen tässä omassa kauneuden ja luovuuden kuplassa. Jossa uppoudun usein taidepäiväkirjan tekemiseen. Välillä surrautan ompelukoneella jonkin vaatteen, luen kauneuden merkityksestä tai Wabi Sabin kaltaisista elämänfilosofioista. Leivon croissantteja ja vahvistan kehoani eri tavoin liikkuen. Jossa voisin säännöllisin väliajoin uppoutua syvään keskusteluun jonkun ihanan ihmisen kanssa. En oikein edes kaipaa minnekään kauas. Koti ja sen lähikulmat riittävät hyvin, kunhan…

Kun sinulta kysytään, mitä sinä osaat, millaisia vastauksia mieleesi alkaa tulvia? Luetteletko ansioluettelosi ammattinimikkeitä tai koulutuksia? Kääntyvätkö ajatuksesi pohtimaan, mitä kaikkea konkreettisesti työssäsi teet? Vai mietitkö, miten hyvä puolustaja jalkapallossa olet, kuinka etevä rotuyhdistyksen rahastonhoitaja? Nyökkäiletkö, miten selvitit strategiataitoja vaativan pelin tai onnistuit voltissa? Ehkä mietit kykyjäsi eli sitä, kuinka hyvä olet kirjoittamaan, puhumaan, laskemaan, piirtämään, kokoamaan huonekaluja, valitsemaan värejä,…