Olen Huvilateltassa Carla Brunin keikalla. Ennen kuin hän ehtii kunnolla aloittamaan, pyyhin jo kyyneleitä vaivihkaa silmäkulmastani. Siksi, että olen uskaltautunut paikalle, vaikken saanut seuraa. Olen kerrankin ollut oman maun puolella ja kuunnellut noussutta tunnetta, että ”tuon haluan nähdä ja kuulla”, vaikkei kukaan muu haluaisikaan. Aivan viime hetkillä olen myös hakeutunut lavan eteen. Ennen ajattelin, että ne paikat on varattu toisille,…