Asetan kaavan pöydälle levitetylle kankaalle ja itken. Toteutumattomia unelmia, suunnittelematonta surua. Putoilevat pisarat kastelevat ohutta paperia ja rypistävät sitä. En tunne itkeväni, mutta kyyneleet valuvat silti. Epäergonominen asentoni pöydän yllä aiheuttaa selkään kipua. Niissä kohdin, joiden kuuluisi kannatella minua ja auttaa minut lentoon. On pakko suoristua joka viidennen nuppineulan jälkeen. ”Mikä minulla on”, kysyn. ”Minähän rakastan vaatteiden tekemistä. Olen odottanut…