Kun mietin Café Pausen kesäsarjan jaksoja, yksinäisyys oli aihe, joka ihan ensimmäiseksi nousi mieleeni. Aiheena, joka todella on useampana kesänä ollut elämässäni pinnalla. Sillä yksinäisyys on usein värittänyt kokemustani kesästä. Tässä jaksossa taidan ensimmäistä kertaa puhua yksinäisyydestäni julkisesti. Oikeastaan olen vasta viime aikoina opetellut sanomaan lähimmille ystävälleni, että tunnen toisinaan yksinäisyyttä. Sen sanominen ääneen jo helpottaa, sillä se auttaa hyväksymään tilannetta ja vähentääsiihen liittyvää häpeää.
Minun yksinäisyyteni on erityisesti kumppanuuden kaipuuta. Tarvetta ja halua jakaa jonkun kanssa kaikkea sitä, mitä näen ja koen, tunnen ja ajattelen, erityisesti arjessa. Se nousee usein juuri kesäisin, jolloin niin monet vetäytyvät viettämään aikaa oman perheensä ja omien kumppanien kanssa (ja niin pitää ollakin). Kumppanuuden kaipuuseen liittyy myös läheisyyden tarve, jota ystävien on vaikea täyttää. Niin huolehtivia ja rakastavia kuin he ovatkin.
Puhetta yksinäisyydestä -jakso
Puhetta yksinäisyydestä -podcastjaksossa tarkastelen yksinäisyyttä erityisesti oman tarinani kautta. Se ei pyrikään olemaan tyhjentävä, kaikki yksinäisyyden kokemukset ja muodot kattava pohdinta. Se tuntui tärkeältä tehdä ja oli myös itselleni hyvin tyhjentävä ja vaikuttava kokemus.
Uskon siihen, että yksi keino tehdä maailmastamme parempi, olisi pysähtyä kuulemaan heitä, jotka kärsivät masennuksesta, uupumuksesta, yksinäisyydestä tai ahdistuksesta. Sillä ne ovat tavallaan reaktioita siihen, mikä tässä maailmassamme ja kulttuurissamme on pielessä. Se on myös syy, miksi haluan näitä aiheita pitää esillä. Puhua niistä. Myös uskoen ja luottaen, että osa aikamme ongelmista olisi korjattavissa, jos todella haluaisimme niitä kohdata.
Podcast etenee seuraavasti:
- Ensimmäinen puheeni yksinäisyydestä – taustaa jaksolle
- Yksinäisyys, voinko siitä puhua?
- Kuunnellaan masennusta, uupumusta, yksinäisyyttä ja ahdistusta kokevia ja tehdään maailmasta parempi
- Yksinäisyyteni ja kesä
- Nuoruuden yksinäisyyden ja yksin jäämisen pelko
- Masennus puhkeaa työuupumuksen ja avioeron aiheuttaman identiteettikriisin myötä
- Seuran puute kesäisin
- Joka kesä paheneva masennus
- Yrittäjyys ja rahapula
- Yksinäisyyden pelko ja kaksi tapaa reagoida
- Yltiösosiaalinen sopeutuja – aina menossa ja tekemässä
- Yksinäisyyteen ja eristyksiin vetäytyjä
- Oppia olemaan yksin
- Omien tarpeiden kuuntelu ja rehellisyys niitä kohtaan
- Sano ei kutsuille, joihin sanoisi kyllä vain yksinäisyyden pelosta
- Yksinäisyys on tunne
- Ahdistuksen ympärille rakentuva, toivoon vahvasti vaikuttava
- Hyljätyksi tuleminen ja hylkääminen
- Suru, että elämä – ja kesä – jää kokematta
- ”En osaa elää tätä elämää oikein”
- Kipuna tuntuva yksinäisyys johtaa tarpeen luo
- Ulkopuolisuus:
- Tuntea yhtä aikaa iloa toisten puolesta ja surua omasta
- Joskus kysyttävä itseltä: haluaako edes tulla kuulluksi ja nähdyksi?
- Miten olen selvinnyt?
- Mielekäs ja merkityksellinen tekeminen
- Niiden ihmissuhteiden vaaliminen, joissa kohtaamista tapahtuu
- Olen tekojen ja nautintojen arvoinen
- Omien tarpeiden tunnistaminen ja niiden täyttäminen
- Tarve vs. halu
- Mitä voimme yksinäisyyden vähtämiseksi tehdä?
- Pienet eleet ratkaisevat: esimerkki matkailusta
- Yksin olo helpoksi
- Kurssit mahdollisuutena kohdata samoista asioista kiinnostuneita
- Aikamme haaste: olla yhtä aika vahvasti omalla puolella, mutta yhdessä toisten kanssa
- Kysy, mitä haluaisit tehdä?
Keinoja selviytymiseen
Itselleni yksi parhaista keinoista käsitellä yksinäisyyttäni on ollut kirjoittaminen. Purkaa kynän kautta sanoja paperille hyvin intuitiivisesti. Se auttaa vähentämään tunteessa vellomista, ahdistusta ja surua, joka minulla yksinäisyyteen liittyy. Kun pahimman olon on saanut purettua, on ollut helpompi miettiä, mitä sitten. Merkityksellisen tekemisen löytäminen on ollut kaikkein tärkeintä. Silloin, kun tiedän eläväni aikoja, jolloin yksinäisyys helposti yllättää, yritän pitää itseni tekemisen touhussa. Kuitenkin niin, että huomaan ja havaitsen omat tuntemukseni – ja tarvittaessa kohtaan ne. Tekemisen kautta ei ole tarkoitus paeta yksinäisyyttä vaan osoittaa itselleni, että olen arvokas, merkityksellinen ja tärkeä. Vaikka sitten tekojen kautta.
Myös jos elämässä on yksikin ihmissuhde, jossa tuntee tulevansa kohdatuksi, on ollut tärkeä vaalia sitä olemalla myös itse aktiivinen. Kuitenkin muistaen, että meillä ihmisillä on elämässä paljon meneillään. Se, että jos ei heti saa viesteihinsä vastausta, ei tarkoita sitä, että itse olisi viallinen. Vaan sitä, että toisella ei ole sillä hetkellä ollut mahdollisuutta olla kuulolla. Tämän muistaminen on usein erityisen tärkeää omanarvontunnon kannalta. Emme aina voi vaikuttaa toisten ihmisten tekemisiin. Mutta voimme vaikuttaa siihen, millaisia tulkintoja niistä teemme.
Tänä kesänä erityisesti olen opetellut tekemään asioita, joista olen aiemmin helposti ajatellut, että ”en mä vain itseäni varten viitsi.” Kuin en olisi teon arvoinen ihan itsekseni. Kakkujen, mustikkapiirakoiden ja savusaunan lämmittämisen ei välttämättä tarvitse odottaa toisia saapuvaksi. Olet itse niiden tekojen arvoinen, jotka tuottaisivat mielihyvää. Jos aina odottaa toisten läsnäoloa, jotta itse saa nauttia, on kovin riippuvainen toisten ihmisten tulemisista ja menemisistä. Eikä sekään ole varmaa, että heillä on se sama mieliteko kuin itsellä juuri sillä hetkellä.
Kommentointi on suljettu,