Toiveet eivät ole tarpeita

Miettiessämme mitä elämältämme oikein haluamme, määrittelemme usein unelmia ja odotuksia eli toiveita hyvälle elämälle. Unelmointi on monestakin syystä mielellemme hyväksi: se lisää esim. luovuutta ongelmanratkaisussa ja paljastaa sen, mikä on meille tärkeää. Unelmat eivät aina ole kovin konkreettisia. Joskus ne vievät ajatuksemme hyvinkin epärealistisille poluille. Siksi valmennuksissa puhutaan unelmien lisäksi muutostoiveista, toiveista, tavoitteista ja hyvän elämän elementeistä. Näiden termien avulla on jo helpompi luoda realistisempia mielikuvia määränpäistä eli tavoiteltavista elämän- ja asiantiloista. Unelmat ja toiveet eivät siis ole sama asia. Toiveet ovat unelmia konkreettisempia. Ne pystyy usein mielessään kuvittelemaan.

Mihin haluamme voimavarojamme käyttää?

Useimpien meistä on melko helppokin luoda listoja asioista, joita toivoisi elämäänsä. Tai joita toivoisi jonkin toisen tilan sijaan. Arkipuheessa heitämme toiveita ilmaan sen kummin niiden merkitystä pohtien. Kuitenkin ne yleensä kertovat meille merkityksellisistä asioista. Kuten unelmatkin. Niille on yhteistä myös se, kuinka uskomme niiden toteutumiseen. Kaikki toiveet ja unelmat eivät toteudu. Elämänhistoria voi kannustaa meitä unelmoimaan ja toivomaan – tai sitten se saa meidät ajattelemaan, että mitä turhia, kun eivät ne kuitenkaan toteudu.

Meillä on elämässä rajallinen määrä voimavaroja ja resursseja satsata unelmiemme ja toiveidemme toteutukseen. Jos haluamme niiden toteutuvan, ne usein vaativat meiltä tiettyjä tekoja. Jos ei muuta, niin avun pyytämistä, toiveemme sanoittamista ääneen. Jotkin unelmat ja toiveet ovat niin suuria ja sen verran kaukana, että niiden luo päästäkseen on kuljettava jokin reitti. Sen varrella on tehtäviä, välietappeja, haasteita ja esteitä. Riippuen voimavaroistamme ja unelman tai toiveen merkityksellisyydestä, joko selvitämme vastaan tulevat ongelmat ja sisuunnumme niistä tai jätämme asian sikseen – ja etsimme ehkä jonkin toisen unelman.

Pettymyksen pelko riippakivenä

Siitä huolimatta, että meille usein luvataan niin, kaikki toiveemme eivät toteudu. Toiveista ja unelmista puhuttaessa mukana on aina pettymys. Riippuen siitä, kuinka hyvä on käsittelemään ja selviytymään pettymyksistä, pelko voi olla raskaampi tai kevyempi riippakivi mukana matkalla.

Myönnän, että olen itse surkea pettymyksistä nousija. Usein olen sanonut, että pettymysten kiintiöni on täynnä. Kyseinen uskomus myös näkyy siinä, kuinka uskallan unelmoida ja toivoa – ja kuinka hankasti tavoittelen unelmiani ja toiveitani. Jos jo etukäteen ajattelen, etten voi onnistua, en välttämättä halua tuhlata rajallisia resurssejani niiden tavoitteluun. Pettymyksen riippakivi on siis itselläni raskas ja se hidastaa kulkuani. Mutta se ei estä minua unelmoimasta ja toivomasta. Eikä se varsinkaan estä minua kannustamasta muita tavoittelemaan unelmiaan.

Kyse on onnistumisen uskosta, johon vaikuttaa mm. aiemmat kokemuksemme vastaavista tilanteista elämässä: olenko onnistunut saamaan haluamiani asioita vai en? Riippakiveä voidaan työstää ja siten keventää. Mutta harvoin se saadaan kokonaan poistetuksi. Eikä se välttämättä olisi hyväksikään. Joskus pettymyksen pelko pitää meidät liikkeessä. Toisinaan se lamaannutta jo heti alkuunsa.

Tarpeiden täyttäminen on tärkeää

Ajattelen, että meillä on sisäänrakennettu marssijärjestys sille, mihin asioihin rajallisia (joskin myös yllättävän suuria) voimavarojamme käytämme. Riippumatta siitä uskooko Maslowin tarvehierarkiaan tai Frank Martelankin esittelemään pyskologiseen perustarpeiden jaotteluun, tietyt tarpeemme täytyvät olla tyydytetyt, jotta voidaan edes toivoa unelmien täyttymistä. Tämä ajatus selittää itselleni sitä, miksi niin moni toive ja unelma jää toteutumatta.

Toive ja unelma ei ole tarve. Toiveet ja unelmat voivat liittyä myös johonkin ihan muuhun kuin todellisuudessa koettuun tarpeeseen. Ne paljastavat arvojamme, kyllä. Mutta me voimme tunnistaa nuo arvot ja miettiä niille myös toisenlaisia, joskus ehkä helpommin saavutettavia ilmentämistapoja. Mitä lähemmin toiveet ja unelmat liittyvvät tarpeisiimme, sitä todennäköisimmin myös ponnistelemme niiden täyttämiseksi. Tarpeiden tulisi tulla täytetyiksi, jotta me voimme tuntea olevamme eheitä ja tasapainossa. Ja vielä: hyvin usein jonkin ikävän, vaikeasti käsiteltävän tunteen tai ikävän käyttäytymismallin taustalta löytyykin täyttymätön tarve.

Tarpeiden tunnistaminen on toisinaan yhtä haasteellista kun tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen. Sitä ei myöskään helpoita se, että monen tarpeen – kuten tunteenkin – taustalle piiloutuu joukko toisia tarpeita. Miettiessä omia unelmia ja toiveita, tavoitteitakin, hyötyanalyysi voi auttaa siihen, että tunnistaa myös asiaan liittyviä tarpeita ja arvoja. Hyötyanalyysissa mietitään, mitä hyötyä unelman tai toiveen toteutumisesta on itselle ja muille. Kun pohdintaa jatketaan riittävän syvälle, pääsemme kiinni todellisiin syihin, jotka saavat meidät toimimaan. Ne siis toimivat motivaattoreina.

Hyötyanalyysi nimeää tarpeita ja arvoja

Hyötyanalyysi tapahtuu yksinkertaisimmillaan näin:

  • Mitä hyötyä toiveestani on minulle/muille?
  • Mitä hyötyä tuosta hyödystä on minulle/muille?
  • Mitä hyötyä tuosta hyödyn hyödystä on minulle/muille?
  • Jne…

Esimerkiksi työnteon yhdeksi hyödyksi mainitaa usein raha. Tarvitsemme rahaa ja siis toivomme saavamme rahaa. Raha itsessään ei kuitenkaan riitä aina motivaattoriksi silloin, kun työelämä koettelee. Kun mietitään, mitä hyötyä rahasta on itselle (mahdollisuus turvata perustarpeet ja lisäksi ostaa ja tehdä mieleisiä asioita) ja mitä hyötyä näistä hyödyistä on itselle (terveyden ja hyvinvoinnin ylläpito, vapaus, elämyksellisyys, inspiraatio) päästään kiinni vielä merkityksellisempiin ja myös tunnetasolla vaikuttaviin tekijöihin. Tarpeisiin ja arvoihin. Kun ne tunnistetaan, on helpompi miettiä, miten muuten, ko. tarpeita ja arvoja voisi toteuttaa. Onko se mahdollista?

Unelmat ja toiveet muuttuvat

Kun unelmia ja toiveita tavoitellaan, usein käy niin, että matkan varrella alkuperäinen määränpää muuttuu eikä se enää tunnukaan merkitykselliseltä. Tämä voi johtua olosuhteiden muutoksesta, johon meidän on reagoitava ja joka siis muuttaa asioiden merkityksiä. Tai sitten olemme jo löytäneet tarpeillemme ja arvoillemme riittävän toteutuskeinon. Kyse ei olekaan unelman ja toiveen toteutuksesta juuri niin, kuin sen ensin on kuvitellut. Vaan siitä, että tuntee elävänsä merkityksellistä, hyvää elämää. Siihen usein riittää, että tarpeet ovat täytetyt ja elämä ilmentää itselle tärkeitä arvoja.

Toisin sanoen, meidän ei pitäisikään pohtia, että ”olenko saavuttanut elämässäni unelmiani, ovatko toiveeni toteutuneet?” Vaan enemmänkin: ”ovatko tarpeeni tuleet täytetyiksi?” Unelmat ja toiveet kuulostavat vain hienommilta tavoiteltavilta asioita.

Jaa