Tag

tavoitteet

Browsing

Tavoitteeton vuosi. Voiko se olla mahdollista? Jäänkö lähtötelineisiin, saanko mitään aikaan? Tuleeko minusta sinne tänne säntäilevä jänis, haahuileva haaveilija vai mestarillinen kynänpyörittäjä? Pohdiskeltuani liian pitkään ja syvällisesti erilaisia tavoitteita tälle vuodelle, päätin luopua niistä. Kaikki tuntuivat liian sitovilta ja ahdistavilta, tältä hetkeltä ja luomisen kokemukselta voimaa vieviltä. Sinänsä en usko, että voimme ottaa askeltakaan, jos ei ole suuntaa. Mutta sana…

Elämme aikaa, jolloin uudet tavoitteet määrittyvät ja asettuvat vauhdilla. Vaikka tätä vuotta on vielä viikkoja jäljellä, moni on jo kääntänyt katseensa tulevaan ja aloittanut pohdinnat, mitä siltä odottaa. Se on ymmärrettävää: ajatukset uuden vuoden uusista kujeista tuntuvat ihanan raikkailta ja piristäviltä. Niiden ansiosta jaksetaan viedä tämäkin vuosi loppuun. Ja toki, kun suunnitelmat ovat valmiina, voidaan heti ensimmäisenä tammikuuta aloittaa uusi,…

Miettiessämme mitä elämältämme oikein haluamme, määrittelemme usein unelmia ja odotuksia eli toiveita hyvälle elämälle. Unelmointi on monestakin syystä mielellemme hyväksi: se lisää esim. luovuutta ongelmanratkaisussa ja paljastaa sen, mikä on meille tärkeää. Unelmat eivät aina ole kovin konkreettisia. Joskus ne vievät ajatuksemme hyvinkin epärealistisille poluille. Siksi valmennuksissa puhutaan unelmien lisäksi muutostoiveista, toiveista, tavoitteista ja hyvän elämän elementeistä. Näiden termien avulla…