Rajat. Kuka ne on sinulle asettanut, kenen äänellä ne puhuvat? Minkä hahmon puhuja mielessäsi ottaa? Oletko se sinä vai joku muu?
Miten suhtaudut rajoihin? Elämistä helpottavina vai olemista ja luomisvoimaasi rajoittavina? Ärsyttävätkö vai mahdollistavatko ne? Auttavatko ne selviytymään vai luovatko lisää painetta?
Suhtaudutko rajoihin aina samoin, tilanteesta riippumatta?
Minkä hahmon rajoittavat uskomuksesi ottavat?
Näitä kysymyksiä kysyin itseltäni tänään kirjoittaessani aamusivuja. Silmieni eteen piirtyi kuva sisäisestä opettajastani. Henkilöstä, joka mielellään ottaa epookkisarjoista tutun opettajan hahmon mustine vaatteineen ja tiukkoine nutturoineen ja joka naputtaa karttakeppiä pöytään vaatiessaan tehtävien täyttämistä. Hänen rangaistuksensa pelottaa minua niin, että haluan kiirehtiä ja ylittää itseni. Joka kerta. Samalla huomaan vain täyttäväni ulkoisia odotuksia. En sitä tehtävää, joka sisältäni nousee.
Nykyisin tunnistan itsessäni tämän syvään juurtuneen pelon ja voin itseni kanssa keskustella siitä. Ilmentyessään se usein naulitsee paikalleen niin, etten oikein uskalla ottaa askeltakaan. Vaikka järkeni kuinka vakuuttelisi, että voin ja osaan.
Tällaiset mielikuvat voivat auttaa meitä tutustumaan sisäisiin uskomuksiimme, jotka rajoittavat meitä tekemästä, tavoittelemasta ja toivomasta. Itselläni tuo hahmo puhuu monella eri äänellä. Se on sekoitus mielikuvaa ja kokemusta. Se auttaa minua ymmärtämään monia asioita omassa toiminnassani ja valinnoissani. Muun muassa sitä, miksi pidän kaksin käsin kiinni yrittäjyydestä ja sen tarjoamasta vapaudesta. Siitä huolimatta, että on päiviä, jotka vaihtaisin pois. Murheita, joita en tahtoisi kantaa.
Rajattomuus on yhtä vaikeaa kuin liian tiukat rajat
Ilman rajoja olisimme hunningolla. Niiden tehtävänä on suojata identiteettiämme, mieltämme että kehoamme. Jotta jaksaisimme ja osaisimme myös nauttia. Erityisesti tarvitsemme rajoja ajan suhteen, toisaalta identiteettimme suhteen. Sen suhteen, mitä me voimme vaatia itseltämme ja muilta, mitä meiltä voi vaatia.
Rajattomuus voi helposti johtaa haahuiluun sinne tänne. Rajojen uhmaamiseen, vaikka niitä ei ole. Turhautumiseen loputtoman valinnanvapauden edessä. Liian tiukat tai vääränlaiset rajat puolestaan voivat viedä pois elinvoimaa, jota tarvitsemme luodaksemme uutta. Ne pakottavat alati sopeutumaan ja ahtautumaan. Silloin valitsee helposti vain välttämättömimmän. Uudistavalle ja vahvistavalle, minuudelle merkitykselliselle, ei enää ole tilaa.
Millaisia rajoja itsellesi asetat?
Minulla rajat ovat asettuneet vinksin vonksin. Opettelen vasta päivärytmiä. Yrittäjän vapaus on minulle pitkään tarkoittanut elämää ilman lukujärjestystä. Se puolestaan on usein johtanut viime hetken paniikkiin ja siitä aiheutuvaan turhaan stressiin. Sellaiseen hetkessä elämiseen, joka vie spontaaniudellaan ja suunnitelmattomuudellaan liikaakin voimia. Nykyisin minullakin on työaika, jonka jälkeen kone pysyy kiinni. Opettelen pyytämään keholtani ja mieleltäni, että erilaiset ideat ja ajatukset nousisivat sen rajoissa tietoisuuteeni. Alitajunta pohtikoot niitä muun ajan miten tahtoo.
Jos ajan suhteen olen ollut rajaton – en ole myöskään osannut arvostaa sitä silloin, kun olen tarjonnut omaani muiden käyttöön – luomisen ja osaamisen suhteen rajat ovatkin tiukassa. Siitä kertovat omat riittämättömyyden tunteeni, joita usein tunnen. En riitä itselleni (koska kuvittelen, etten riitä muille), koska rima on asetettu usein turhan korkealle.
Elämä saattaisi olla helpompaa, jos nämä rajat olisivat toisin päin.
Itseohjautuvuus ja omat rajat
Omat rajat ja sisäiset uskomukset, jotka toimivat myös rajoituksina, ovat merkittävässä asemassa, kun puhutaan itseohjautumisesta ja itsensä johtamisesta. Se vaatii toimiakseen hyvää itsetuntemusta. Sen tiedostamista, miten toimii, milloin ja missä tilanteessa on parhaimmillaan. Milloin itseä täytyy hieman potkia tekemään, milloin on maltin ja rauhoittumisen aika? Joskus rakastavaa armollisuutta itseään kohtaan on myös se, että houkuttelee itseään tekemään, vaikka ei huvittaisi.
Toimintaamme ja kehittymistämme kuitenkin rajoittaa vielä enemmän uskomuksemme siitä, että osaammeko ja voimmeko. Omat ajatuksemme laatutavoitteista ja siitä mikä riittää. Nämä ovat ajan myötä meihin iskostuneet. Niitä ovat olleet luomassa niin vanhempamme kuin opettajamme, esimiehet ja kollegat. Yksikin riittämättömyyden tunnetta ruokkiva palaute, joka osuu itselle merkitykselliseen kohtaan, voi asettaa mieleen esteen, jota on vaikea ylittää. Se muistuu mieleen aina, kun on aika jälleen oppia uutta, ideoida ja kehittää. Se vaikuttaa erityisesti uskoon siitä, että voi, kykenee ja onnistuu.
Esteiden ylitys vaatii niiden kohtaamista
Esteitä voi ylittää vain kohtaamalla ja tiedostamalla ne. Kuulemalla, kenen äänellä ne puhuu ja etsimällä omasta elämästä esimerkkejä, kun tilanne on ollut toisin. Vahvistamalla niitä ääniä, jotka kertovat ihan jotain muuta. Jotka kannustavat ja ruokkivat itsevarmuutta. Jotka muistuttavat, että me kaikki olemme täällä oppimassa. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Nuo toiset äänet ovat usein hyvin lempeitä ja armollisia. Jopa niin, että niiden sanat liikuttavat. Jos itseä on tottunut ruoskimaan, rajoittamaan tai vähättelemään, nuo myötätuntoiset ajatukset ja sanat voivat jopa tuntua uskomattomilta. “Voinko suhtautua itseeni näin, olenko ansainnut tämän?”
Sinä olet.
Henkilökohtaisessa valmennuksessa tutustutaan itseen, omiin ajatuksiin ja toimintatapoihin. Siellä kaadetaan liian rajoittavia aitoja ja toisaalta pystytetään suojaksi uusia. Sen myötä oma itsetuntemus ja luotto omiin voimavaroihin vahvistuu. Lue lisää henkilökohtaisesta valmennuksesta täältä.
Kommentointi on suljettu,