Hyvä elämä Pintaa syvemmältä

ONNEN TAVOITTELU TAVOITTEEKSI

Mihin elämässäsi keskityt: Tilkitsemään mahdollisia aukkoja, välttämään virheitä ja varmistamaan tulevaisuutta, jotta ei tulisi sanomista? Korjaamaan rikki mennyttä, eheytymään ja nollautumaan menneen koettelemuksista? Vai rakentamaan uutta, mahdollistamaan kasvua ja kukoistusta, etsimään uusia tapoja hyödyntää omia vahvuuksiasi, löytämään onnen? Todellisuudessa elämään mahtuu kaikkea tätä ja paljon muuta. Silti oman ajattelun ja toiminnan perusvire voi helposti kiteytyä yhteen näistä. Jos saisit valita, mikä ottaisit?

Vältämmekö vaikeuksia vai tavoittelemmeko onnea?

Keskeinen kysymys on, että voinko virheitä välttämällä ja eheytymällä saavuttaa onnen? Mitä enemmän asiaa pohdin ja sen tueksi onnellisuusteorioita luen, ajattelen, että en. Niillä pääsee vain neutraaliin olotilaan. Sellaiseen, jossa paha on ehkä poistunut, mutta hyvän ei ole annettu vielä virrata tilalle. Tämä on pitkään ollut myös masennuksen hoidossa tavoite: poistaa masennus, ei löytää onnellisuutta. Ikäänkuin ihminen olisi masennuksen poistuttua saavuttanut nollatilan, jonka jälkeen hänen tulisi osata rakentaa itse onnensa. Jos siihen ei ole työkaluja eikä tiedä, mistä onni löytyy, aloittaa matkan tavallaan alusta. Jos onnistumisien ketjuun ei heti pääse kiinni, ollaan pian luisumassa uudelleen masennuksen tielle.

Mutta entäs jos se, että keskittyisi hyvään eli asioihin, jotka tuottavat onnen tunnetta, eheyttäisivät siinä samalla? Entäs jos ne saisivat luomaan sellaisen olotilan, jossa varmistelulle ei enää ole tarvetta? Että kyky luoda ja ylläpitää onnen tunnetta olisi se elämäntaito, joka ehkäisisi masennuksia syntymästä, uupumuksia tapahtumasta. Että sen kyvyn ansiosta pääsisimme aina pudotuksista ja vastoinkäymisistä nopeammin jaloillemme. Että sen myötä meillä jo varhain muodostuisi sellainen itsevarmuus ja -arvostus, että tiedämme olevamme kaiken hyvän arvioisia.

Näkökulma muuttuu

Kyse on näkökulman erosta. Mutta juuri tällainen muutos ajattelussa ravistelee nyt myös minua. Ihmistä, joka on 15 vuotta vain pyrkinyt ensin nousemaan jaloilleen ja sitten pysymään jotenkin pystyssä. Jonka jokainen onnen hetki on varustettu sitä varten, että se torjuu masennusta. Jonka unelmien tavoittelut ja isot päätökset elämässä ovat myös pyrkineet samaan. En ole edes yrittänyt luoda onnellista tulevaisuutta, koska voimavarani ovat kuluneet joko masennuksesta toipumiseen tai sen loitolla pitämiseen.

Sitä ennenkin olin keskittynyt tilkitsemään ja varmistamaan. Välttämään virheitä, siis suorittamaan. Tekemään paljon töitä, jotta kellään ei varmasti olisi sanomista. Ajatus siitä, että joku löytäisi minusta jonkin kehittymistarpeen tuntui epäonnistumiselta. Vain siksi, että se osoitti, etten ollut osannut ajatella ja kontrolloida kaikkea, tilkitä jokaista kulmaa. Halusin kyllä kehittyä, mutta halusin tehdä sen puhtaasti omaehtoisesti. Vaikka tuollainen lähestymistapa teki minusta osaavan ja taitavan, se myös uuvutti. Pahasti.

Samat työkalut, eri tarkoitus ja tavoite

Ikävän poistamisen ja onnen rakentamisen työkalut ovat usein samat. Tarkoitus ja tavoite ovat vain eri. Onnen rakentaminen ei poista tarvetta käydä läpi traumoja. Tunnistaa niitä, sanoittaa niitä uusiksi. Mutta sen sijaan, että oma identiteetti rakentuisi traumoista selviytymisen ympärille, niistä voisikin tulla oman kukoistuksen rakennusaineita. Syitä sille, että onni on mahdollinen. Sillä traumojen käsittely mahdollistaa sisäisen äänen kuulemisen. Sen ymmärtämisen, mikä itselle on kaikkein merkityksellisintä.

Pääosassa onnen rakennuksessa on kuitenkin kaikki se hyvä, mitä jo on. Omat vahvuudet ja niiden hyödyntäminen, niiden vahvistaminen. Niiden merkityksen ymmärtäminen, niiden näkeminen. Se vaatii joskus anteeksiantamista, oman uskon vahvistamista, epämukavuuden sietämistä. Sillä onni ei merkitse sitä, että kaikki tulee helposti, kuin itsestään. Koska elämä ei aina mene niin: helposti ja itsestään. Vaan sitä, että jokin asia on itselle niin merkityksellinen, tärkeä ja syvää onnen tunnetta luovaa, että sen äärellä on tilapäisesti valmis sietämään vaikeuksia ja takapakkeja.

On hyvä tietää, mistä oma onni koostuu ja miten sitä voi vahvistaa. Miten sen tielle löytää uudestaan, jos välillä harhautuu? Sillä onni on tekoja ja vaihtuvia olotiloja. Se on asia, jota voi oppia luomaan ja ylläpitämään. Sen vuoksi joutuu toisinaan työskentelemään, kovaakin. Mutta se ei tunnu työltä, koska se tuottaa niin paljon hyvää. Eikä vain itselle.

Samankaltaisia postauksia

Ei kommentteja

    Jätä vastaus