Elämäntapa Hyvä elämä Pintaa syvemmältä

Onnellisuus on totista totta!

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että vastaus kysymykseesi onkin löytynyt lähempää kuin koskaan olisit voinut kuvitella? Se on ehkä lojunut vieressäsi siinä nurkassa, jonka olet päättäväisenä ja tietäväisenä päivittäin ohittanut. Kun olet kuvitellut, että se on jotain vaikeaa. Ainakin se on sellaisessa muodossa, että ihmisjärjellä se ei ole ymmärrettävissä. Jollet ole jo luopunut toivosta ennen kuin olet aloittanutkaan. Vähätellyt sen merkitystä mennessäsi, koska ajattelet, että se on vain huhupuhetta tai kuvitelmaa, josta ei ole mitään hyötyä. Ja kuitenkin olet tiedostanut, että toiset ovat siinä onnistuneet. Onnellisuus – olen vastikään havainnut, että se on minulle juuri tällainen juttu.

Entäs jos onnellisuus ei olekaan höttöä?

Järkevänä ihmisenä olen ajatellut onnellisuuden olevan jotain höttöä: hyvin katoavaista ja vaikea saavuttaa. En ole oikein halunnut sitä ajatella, enkä siitä puhua. Koska koen, etten ole sitä saavuttanut. En ole mielestäni käynyt edes lähellä, vaikka olen yrittänyt kovin ja monella eri tavalla. Ajatteluani olen vahvistanut sellaisilla teorioilla, jotka eivät nyt ehkä sulje sitä pois, mutta puhuvat mieluummin jostain muusta. Kuten hyvästä elämästä tai merkityksellisyydestä. Niin minäkin.

Kuitenkin kun törmäsin netissä Yalen yliopiston kaikkien aikojen suosituimpaan kurssiin ’The Science of Well-Being’, jokin minussa värähti. Sen luvattiin tarjoavan tieteellistä näkökulmaa onnellisuuteen ja sen saavuttamiseen. Samalla kun rekisteröidyin kurssille huomasin odottavani saavani lisätietoa kiitollisuuden ja itsemyötätunnon saloista. Sen nimittäin onnellisuustutkimuksesta ennalta tiesin. Niiden muutaman rekisteröitymisminuutin aikana ehdinkin moittia itseäni, ettei minulla ole rutiinina kirjoittaa joka ilta kiitollisuuden aiheita muistiin (nyt tiedän, että kerran viikossa voi olla jopa tehokkaampaa). Muistutin itseäni myös siitä, että onnellisuushan on vain asenteesta kiinni. Sen kun päättäväisesti joka aamu valitsen toisin ja naks, elämä on toisin. (Noup.)

Hienoisesta hymähtelevästä asenteestani huolimatta, jokin veti minua magneetin lailla tuossa kurssissa puoleensa. Olin kuunnellut ensimmäistä luentoa n. 5 minuuttia kun tajusin olevani täysin koukussa. Sekä aiheeseen että tapaan, jolla asioista puhuttiin. Minusta tuntui, että minulle tarjottiin juuri sitä, mitä olen kaivannut: avaimia ymmärrykseen siitä, miten ihmismieli toimii ja miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme. Kuinka hullunkurisesti ajattelemmekaan siitä, mikä tekee meistä onnellisia!

Onnellisuus lisääntyy tietoisesti harjoittelemalla

Muutama tärkeä oppi aiheesta heti alkuun:

  • Onnellisuus ei ole on-off, se on jatkumo. Se ei ole myöskään mitään, mikä saavutetaan sitten joskus kun… Se ei ole piilotettu autiomaan luolastoon tai meren pohjaan, josta se löytyy vain jos läpäiset labyrintin. Olet tänäänkin jollain tasolla onnellinen. Voi olla, että olet enemmän tai vähemmän kuin eilen, mutta olet. Ja sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tuohon tunteeseen.
  • Voidakseen kokea enemmän onnellisuutta, täytyy harjoitella ja etsiä itselle sopivimmat tavat. Se vaatii kykyä havainnoida itseä eli lisätä tietoisuutta itsestä sekä eri toimintojen ja ajatusmallien vaikutuksesta itseensä.
  • Se, että tuntee itsensä useammin onnelliseksi ei poista, että ikäviäkin asioita elämässä tapahtuu tai että tuntee ikäviä tunteita. Onnellisempana niihin vain ehkä reagoi ja niitä käsittelee toisin…
  • Onnellisuuden tunne vaikuttaa positiivisesti niin moneen asiaan: itsevarmuuteen, motivaatioon, resilienssiin, kykyyn olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, stressiin, verenpaineeseen jne. Miksi siis pitäisi tyytyä ihan ok elämään, jos voi tietoisesti lisätä onnellisuuden tunnetta elämässään?
  • Ja vielä: moni mielen mekanismi, jotka vaikuttavat siihen, kuinka onnelliseksi itsensä tuntee, vaikuttavat myös niin moneen muuhunkin asiaan. Erityisesti siihen, millaisia valintoja teemme tehdäksemme itsellemme hyvää – oikeasti tai kuvitellusti. Kuten työpaikan valintaan, työhyvinvointiin, suhtautumiseen markkinointiin, ostopäätöksiin…
Elämäni uusi päämäärä

En jaksa enää kärvistellä. Enkä elää sen ajatuksen kanssa, että minut on tuomittu olemaan lopunikääni uupumuksille altis, masennukseen taipuvainen. Minulle ei riitä enää se, että pärjään elämässä, selviydyn. En vain suostu, jos kerran minulla on vaihtoehto. Ja se on vielä ihan lähellä: se on minussa, itsessäni. Siinä, mihin suuntaan huomioni ja millaisia valintoja teen arjessani. Kyse on ajatteluni harjaannuttamisesta ja tiettyjen asioiden vahvistamisesta elämässäni.

Useampia niistä olen jo pitkään toteuttanut elämässäni. Näkökulmani on vain ollut toinen: olen käyttänyt niitä poistaakseni ja neutraloidakseni pahaa sen sijaan, että olisin lisännyt niillä hyvää!

Onnellisuuteni ei lisäänny vain sormia napsauttamalla. Se vaatii työtä. Mutta toisaalta: se ei vaadi minua omaksumaan uutta selitysjärjestelmää, sen takia minun ei tarvitse heittää koko elämääni roskiin tai muuttaa koko identiteettiäni. Riittää, että olen ja vahvistan niitä asioita, jotka tekevät jo nyt minulle aidosti hyvää samalla kun opin uusia.

Jo se, että olen toivottanut onnellisuuden tervetulleeksi elämääni on saanut fiilikseni muuttumaan ihan toiseksi. Kuin katselisin maailmaa toisin silmin. Tässä tilassa voin hyvillä mielin sanoa olleeni väärässä: onnellisuus ei ole höttöä. Se on totista totta.


Haluatko lisätä onnellisuuden tunnetta elämässäsi? Löytää sinulle sopivat strategiat? Ota yhteyttä niin katsotaan sinulle sopiva valmennuspaketti.

Samankaltaisia postauksia

Ei kommentteja

    Jätä vastaus