Hyvä elämä Itsetuntemus Pintaa syvemmältä

Mieli – milloin siitä tuli pahis?

Tämä vuosi on omalla kohdallani se vuosi, jolloin olen tullut tietoiseksi kehoni viesteistä. Tuntuu oudolta, että vasta nyt, sillä todellisuudessa olen tietämättäni kuunnellut kehoani jo pitkään. Erityisesti silloin, kun joitain vuosia sitten treenasin (amatöörinä) maratonille. Kun joka päivä muuttuvat tuntemukset kehossa muodostivat ohjenuoran harjoittelulle ja koko elämälle: niiden mukaan mieli tulkitsi, millaista treeniä milloinkin tarvittiin vai olisiko ollut levon paikka. Olen jopa työkseni puhunut oman kehon hyväksymisen puolesta. Sisäisesti ja ulkoisesti. Tarjonnut sen apuvälineeksi kehon mukaista pukeutumista, vaatemallivinkkejä ja tukeutumista omaan tyyliin. Silti vasta nyt ymmärrän, miten paljon keho viestii – ja varastoi – sellaista, mihin emme niin kiinnitä huomiota. Alitajuisia tunteita ja ajatuksia.

Sisäinen ääni ja sille herkistyminen

Kun pysähtyy kuuntelemaan kehoa, tulee väistämättä tietoiseksi myös sisäisestä äänestään. Tai sielun, sydämen äänestä – miten kukakin sitä kutsuu. Vähitellen löytää tiensä hyvin kiehtovaan ja koukuttavaan maailmaan – sellainenhan minuus on – jossa saattaa kokea yllätyksiä, tuntea eheytymistä, löytää selityksiä ja ratkaisuja. Ihan itsestään. Kyse on siitä kuuluisasta sisäisestä viisaudesta, intuitiosta, joka meillä jokaisella on. Se, jonka ääntä arjen pyörityksessä on toisinaan niin vaikea kuulla. Mutta jonka kerrotaan tietävän jo ennalta ihan kaiken. Varsinkin sen, mikä meille on hyväksi ja mitä meidän kuuluu tehdä.

Olemme erilaisia siinä, kuinka herkitystyneitä olemme tuolle sisäiselle äänelle. Sekä sen kuulemiselle että ymmärtämiselle. Toisten ei tarvitse juuri kuin laittaa silmät kiinni metron hälinässä ja he jo keskustelevat sujuvasti sisimpänsä kanssa. Sellainen yhteys itseensä on usein myös pitkäaikaisen harjoittelun tulosta. Jos ei jopa lahja. Jos kehon ja sisäisen äänen kuuntelu on aluksi vierasta, saattaa mennä pitkäänkin, että ei kuulu mitään. Silloin voi odotellessa jopa turhautua. Ajatella, että eikö itsellä ole sisäistä ääntä, jonka selvästi kuulisi. Enkö osaa vai olenko viallinen? Itse kuulun juuri näihin jälkimmäisiin. Monissa meditaatioissa ja energiahoidoissa saan kyllä kehooni tuntemuksia, mutta niiden viestit pysyvät niin kryptattuina, etteivät salapoliisintaitoni ole vielä onnistunut niiden sanomaa avaamaan. Sittemmin olen oppinut, että silläkin on merkitystä, kuka minua on auttamassa ja opettamassa tuon sisäisen äänen kuuntelemista.

Mieli – tarvittu ja hyödyllinen

Tässä hyvin lempeässä ja kiehtovassa maailmassa pyöriessäni – odotellessani ja toivoessani, että jokin valaistuminen tapahtuisi – on yksi asia, joka on minua kovasti askarruttanut. Nimittäin se, miten mieli jopa rajataan pois leikistä. Kuin sillä ei olisi mitään muuta tekemistä kuin tuhota kaikki ja estää loppuakin tapahtumasta. Mielellä tällöin viitataan rationaaliseen ajatteluun, egoon tai superegoon (kuka sitä mitenkin kutsuu; itse kutsuisin superegoksi). Minuuden siihen osaan, joka ei usko, että itsestä on mihinkään tai ainakaan siihen, mitä tunteet viestivät totuudeksi. Olen siihen osaan tutustunut itsekin ja antanut sille nimen, joka mielestäni kertoo parhaiten sen olemuksesta: oma rakas sabotöörini. Ja kyllä: sen tehtävänä on sabotoida ihan kaikkea. Niin hyvää kuin pahaakin.

Mutta sabotööri ei ole mielen ainoa olomuoto. Mieli on niin paljon muutakin! Sillä on monta eri tasoa ja roolia. Yksinkertaistaen: tarvitsemme sitä. Emmekä vain äänettömänä yhtiökumppanina. Vaan erityisesti erilaisten kehon ja alitajunnan viestien tulkitsemisessa ja niiden hyödyntämisessä arjessa. Ratkaisujen konkretisoinnissa. Niin, että voisimme oikeasti elää omannäköistä, itselle mieluista elämää itseämme kuunnellen ja tarpeitamme täyttäen.

Ohitetut ja kielletyt tunteet varastoituvat

Jonkin tunteen tuntemiseen emme voi vaikuttaa. Se on alitajuntamme reaktio ympärillämme tapahtuvaan. Tietoisuuteemme asti pääsee vain pieni osa tunteista ja kun niin tapahtuu, tunteen syntymisestä on kulunut jo aikaa. Vasta tultuamme tietoiseksi tunteesta, voimme päättää, mitä sille teemme: kuuntelemmeko sitä vai kerrommeko kehollemme, että ”ei kiitos” tai ”väärä hälyytys”. Tätä on tunteen käsittely: tulla siitä tietoiseksi ja nimetä se, kuunnella sen viesti ja miettiä sitten, miten sen osalta toimia. Jotta moinen prosessi tapahtuu, tarvitsemme siihen avuksi mieltä. Jopa järkeä. Mutta koska sellainen saattaisi sekoittua tunteiden järkeilyyn niin puhutaan nyt vain mielestä.

Joskus mielemme päättää, että emme halua heränneeseen ja tietoisuuteen noussutta tunnetta kuunnella. Silloin mieli yrittää sammuttaa tai jopa tukahduttaa sitä. Joskus se vain siirtää tunteen sivuun, jättää sen huomioimatta. Tai alkaa järkeillä sitä toiseksi, onnistumatta. Kun tunne sivuutetaan ja jätetään huomioimatta, se ei välttämättä häviä vaan varastoituu. Kehoon, alitajuntaan, sieluun, sydämeen. Sinne jonnekin. Vaikuttaakseen sopivan tilaisuuden tullen alitajuisesti ja huomaamatta. Tekemällä kiusaa, laittamalla kapuloita rattaisiin, estämällä, vaikeuttamalla, ärsyttämällä. Horjuttamalla itsevarmuutta. Silloin se on jo pukeutunut niin tunnistamattomaan asuun, ettei tietoinen mielemme välttämättä osaa sitä heti nimetä.

Tästä näkökulmasta voisi sanoa, että sabotöörini ei olekaan mielen luomus vaan se koostuu tunteista, jotka olen elämän aikana ohittanut ja jättänyt kuulematta. Toki mieli on omassa itsepäisyydessään ja (super)egon käskiessä edesauttanut ko. tunteiden varastoitumista kehoon.

Tietoinen mieli estää haitallista käyttäytymistä

Tietoisissa muutostilanteissa tulee toisinaan vastaan tilanteita, jolloin tietoinen mieli tuntuu omaksuneen uuden (ajattelu)tavan, mutta silti alitajuisesti reagoidessamme olemme yhä kiinni vanhassa. Jos näitä tilanteita oikein tutkittaisiin, todennäköisesti löytäisimme vinkkejä ihmisen lajityypillisestä ajattelusta ja käyttäytymisestä. Sellaiseen kuuluu mm. pyrkimys omien geenien lisäämiseen. Se on meissä jo syntyessä. Silti ihmisen mieli on niin viisas ja taipuvainen – uskomaton suorastaan – että se kykenee ohittamaan ajattelussaan ja käyttäytymisessään nämä meihin syvästi iskostuneet, jopa vaistonvaraiset, tavat tuntea ja käyttäytyä. Hyvässä ja pahassa. Mieli on se, jonka avulla huijaamme itse itseämme. Varmistamme, etteivät tietyt – esim. aggressioon kannustavat tunteet – pääsisi valtaan. Sillä vaikka on hyvä voida tuntea kaikki tunteet, kaikki eivät aina johda hyvään käyttäytymiseen. Tässä välittäjänä ja portinvartijanakin toimii juuri mieli.

Ajatusten, tunteiden ja kehon viihdyttävä vuoropuhelu

Minusta on hauska ajatella ja seurata kehon, tunteiden ja mielen (tai ajattelun) vuoropuhelua. Varsinkin silloin, kun ne eivät aivan ole samaa mieltä. Silloin haluaisin ottaa popcornit esiin ja jäädä katselemaan niiden välistä vuorovaikutusta kuin leffaa. Niin viihdyttävää se parhaimmillaan on. Haluaisin sanoa niille silloin, että kertokaa, kun olette tulleet johonkin lopputulokseen. Jotta voidaan yhdessä tehdä ratkaisu ja toimia. Toimeenpanoa johtaa mieli. Keho toimii usein välineenä. Tunteet puolestaan ovat silloin siirtyneet jo sivummalle valvomaan että kaikki sujuu niin kuin on sovittu. Ja että yhteinen sisäinen vihollinen, sabotööri, pysyy poissa.

Samankaltaisia postauksia

Ei kommentteja

    Jätä vastaus