Muistan hetken, kun ensimmäisen kerran kohtasin asian, josta sittemmin on tullut merkittävä voimavara: myötätunto itseä kohtaan. Minulle sitä tarjoiltiin termillä ‘rakastava armollisuus itseään kohtaan’. Sen tärkein viesti oli antaa itselle lupa alituisen itsensä ruoskimisen, mollaamisen ja kohtuuttoman vaatimuslistan sijaan sanoa: “Riität sellaisena kuin olet, aina ei tarvitse jaksaa, saat olla myös heikko.” Miten se tuntuikaan uupuneelle sielulle balsamilta, joka voiteli ja hoivasi.
Meni pitkään, ennen kuin opin laittamaan henkisen ruoskani sivuun. Käytännössä jonkun ulkopuolisen – terapeutin – piti se kädestäni ottaa ja laittaa pois. Niin kuin dekkareissa poliisit riisuvat rikolliset aseista. Kuten nuo leffojen rikolliset, löysin itselleni uuden ruoskan vielä moneen kertaan. Vasta kun tajusin, että itseni armoton eteenpäin ruoskiminen ei lopulta vie minua kuin uupumuksesta toiseen, ymmärsin, että on olemassa paljon tehokkaampiakin työkaluja merkityksellisen elämän saavuttamiseen. Sen myötä uskalsin päästää irti haitallisista uskomuksista, jotka olivat määrittäneet sitä, miten käyttäytymällä ja toimimalla olisin muka menestyvä. Samalla mieleen raivaitui tilaa jollekin muulle: laadulle, hidastamiselle ja myötätunnolle.
Mitä enemmän myötätuntoa ajattelen ja siihen tutustun, sitä enemmän minusta tuntuu, että sitä pitäisi opettaa jo koulussa. Ja että nimenomaan myötätunto on lääke tämän hetken moniin työelämän ongelmiin. Sekä muihin kohdistuvana – joka tavallaan on itsestäänselvyys – mutta ennen kaikkea itseä kohtaan koettuna ja harjoitettuna.
Myötätunto itseä kohtaan tekee merkitykselliset asiat näkyviksi
Myötätuntoa itseämme kohtaan harjoittaessamme annamme vallan jollekin, joka ei välttämättä ole saanut aina rellestää. Sen myötä opettelemme sanomaan: “Ei haittaa, aina ei tarvitse osata eikä jaksaa.” Virheistä tulee (muutenkin kuin vain valmennuspuheissa) lahjoja, jotka mahdollistavat oppimisen ja kehittymisen. Myötätunnon myötä opimme sanomaan ei. Opimme tekemään omat rajamme näkyväksi ja sen myötä opimme kunnioittamaan myös toisten rajoja. Vapaa-ajasta tulee itselle merkityksellistä. Ei vain kokemusten ja elämysten tarjoajana vaan palauttavana, työkykyä ja elämän iloa ylläpitävänä tekijänä. Myötätunto opettaa meitä kuuntelemaan itseämme, mieltämme ja kehoamme, tarpeitamme. Ymmärtämään paremmin, mikä on itselle liikaa, milloin kannattaa tyytyä riittävän hyvään – ja milloin ponnistelu on resurssien niukkuudesta huolimatta palkitsevaa.
Myötätunnon paras kaveri on hyvä itsetuntemus. Ne kävelevät käsi kädessä tuottaen toisilleen tietoa. Ymmärrys ja tietoisuus omista voimavaroista ja käyttäytymisestä erilaisissa tilanteissa auttaa olemaan itselle myötätuntoinen. Se puolestaan muistuttaa, että riitämme sellaisina kuin olemme. Että kun hyväksymme itsemme, muiden hyväksynnällä ei ole niin merkitystä. Ja kun rakastamme itseämme, myös muiden on helpompi rakastaa meitä.
Myötätunto tuo mukanaan hengähdyshetkiä
Itseään kohtaan tunnetun myötätunnon parasta antia on se, että se antaa luvan höllentää otetta ohjaksista. Sen myötä päiviin tulee hengähdyshetkiä. Itselle merkityksellisille asioille alkaa löytyä kalenterista tilaa. Tulee tehtyä enemmän valintoja, jotka ovat linjassa oman identiteetin ja arvomaailman kanssa. Ajattelu ja suhtautuminen erilaisiin tilanteisiin on joustavampaa. Asioiden tarkastelu erilaisista näkökulmista on helpompaa. Siten myös toisia ihmisiä kohtaan on myötätuntoisempi ja joustavampi. Ymmärtäväisempi.
Myötätunnon ajatuksen sisäistäminen ei kuitenkaan vielä kadota kaikkia ruoskia elämästä. Riippuen omasta historiasta, armoton vaativuus itseä kohtaan voi olla hyvinkin opittu tapa. Selkärankaan juurtunut. Sen korvautuminen toisella vie aikaa. Myötätunto onkin asia, jota täytyy harjoitella enemmän tai vähemmän koko ajan. Toisille se on luontevampaa kuin toisille. Jos itsensä henkinen ruoskinta on itselle ominaista, myötätunnon harjoittaminen voi aluksi tuntua erityisen vaikealta. Se voi jopa sattua, koska se vapauttaa voimavaroja. Tarvitsemme silloin – ja myös myöhemmin – tueksemme merkityksellisiä ihmisiä, jotka oikealla hetkellä tulevat komppaamaan myötätuntoisia ajatuksiamme. Ihmisiä, jotka sanovat: “Vaadit nyt liikaa itseltäsi.” Että riität.
Myötätunto on avain omannäköiseen, onnelliseen elämään
Myötätunnon harjoittamista itseä kohtaan kannattaa kuitenkin opetella. Koska se tuo mukanaan palkintoja. Sellaisia, joiden saavuttaminen joskus tuntuu mahdottomalta. Nykytiedon mukaan kyky myötätuntoon ja koettu onnellisuus korreloivat keskenään*. Ahdistus ja stressi vähenee. Mielenrauha ja tyytyväisyys elämään kohoaa. Kyky elää omannäköistä elämää – sitä, joka tuottaa tunnetta, että elää täydellä sydämellä – vahvistuu.
Mistä myötätunnon harjoittamisen voi aloittaa? Tunnistamalla hetket, jolloin itsensä henkinen ruoskinta alkaa. Sanomalla siinä hetkessä itselle: “Stop, tämä on turhaa.” Ajattelemalla päälle, mitä hyvää on onnistunut tekemään. Suomalla itselle asioita, joita tuntee sillä hetkellä tarvitsevansa.
*) kts. esim. Emma Seppälä: “Elä onnellisemmin.”
Kommentointi on suljettu,