Miksi on pysähtymistä perusasioiden äärelle

Jokaiselle yrittäjälle, kehittäjälle ja toimijalle tulee toisinaan vastaan tarve kyseenalaistamiselle ja tilanteen kriittiselle tarkastelulle. Silloin tarkistetaan, minne ollaan menossa ja mitä on jo saavutettu. Samalla kysytään, vieläkö määränpää ja tavoite on sama. Tällaisessa tilanteessa olen viettänyt viime viikot. Minua ei lopulta vienyt eteenpäin ratkaisujen pohdinnan parissa pakertaminen tai plus-miinus-listaukset vaan pysähtyminen perusasioiden äärelle ja sen muistuttaminen, miksi teen sitä mitä teen.

Toisten näkemyksien viemää

Koska pelkään, etten yksinyrittäjänä aina näe omassa toiminnassani metsää puilta tai puita metsältä, pyydän usein sparrausta. Niin nytkin. On kyse sitten vetovoiman laista tai vain sattumasta, kuvaan kuuluu, että saa samalla näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia myös pyytämättä. Niiltäkin, joilta en edes kysynyt.

Ja näkemyksiähän riittää. Tuntuu, että kaikilla muilla – paitsi itsellä – on hyvinkin selkeä käsitys, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. On totta, että omat arvioni tilanteesta värittyvät helposti tahtotilalla, itsepäisyydellä ja epäonnistumisen pelolla saaden lisämaustetta jaksamistilanteesta. Mutta myös toisten näkemykset ovat harvoin puolueettomia. Ne puolestaan värittyvät sanojan omilla arvoilla, kokemuksilla ja pelkokertoimilla. Ongelmalliseksi tilanne kääntyy silloin, kun enää ei tiedä, mitä mieltä itse on: päässä pyörivät vain lukuisat äänet, jotka milloin vievät ruusutarhaan ja toisinaan mustaan paksuun liejuun.

Kun eksyt, kysy neuvoa

Miten ihminen käyttäytyy, kun on eksyksissä?

Pyytää neuvoa, kysyy tietä. Niin teinkin. Tällä kertaa vastaukset olivat niin ristiriitaisia, että ne saivat pääni vain enemmän pyörälle. Yritin ottaa yhden ajatuksen sieltä, toisen täältä. Niitä samaan lauseeseen tai edes kappaleeseen sovittaessani, huomasin epätietoisuuden ja ahdistuksen sisälläni vain kasvavan.

Olen tehnyt yrittäjänä todella monta kertaa epävarmuuden hetkellä sen virheen, että olen kuunnellut toisten ajatuksia ja ottanut ne ohjenuorakseni. Kyseenalaistamatta. Ryhtynyt innolla toimeen, iloinnut avautuneesta polusta ja selkeytyneestä määränpäästä. Vain huomatakseni hetken päästä, että olen entistä enemmän eksyksissä.

Niin kävi nytkin. Lopulta olin lähes paniikissa. Säntäilin edestakaisin ja olin valmis jo kutsumaan paikalle pelastushelikopterin, joka vain veisi minut pois tilanteesta. Luovuttaa. Koska en enää uskonut löytäväni uusia ratkaisuja enkä uusia voimia kehittämiseen tai kehittymiseen.

Luovuttaminen tarkoittaa minulle paluuta alkupisteeseen. Siihen, kun pohdin mitä, milloin, miten, missä ja miksi. Olen ollut siellä usein enkä voi sanoa, että nauttisin tilanteesta. Vaikka sitä seuraisikin jälleen uuden löytämisen riemu. Huomasin jo mielessäni rakentavani leiriä, jossa oleskella pitkään ja hartaasti pohtimassa uutta uraa. Siellä ei virtaa flow. Eikä inspiraatio kuki. Se on usein koristeltu pettymyksen ja epäonnistumisen kuvin. Musiikista vastaa huokausten kuoro.

… tai pysähdy ja katso karttaa

Se toinen keino päästä eteenpäin eksyksistä on pysähtyä ja katsoa karttaa. Paikantaa itsensä, etsiä uusi reitti. Käännellä kompanssia, jotta varmistaa, että lähtee varmasti tahtomaansa suuntaan. Kartassa näkyy vaaranpaikkoja, jotka on hyvä kiertää. Niistä vierelläkulkijat ovat vinkanneet. Jostain mielen syvyyksistä nousee myös muistikuvia lähistön upottavista suosta ja puroja ylittävistä silloista: kokemuksia aiemmista elämän suunnistushetkistä. Tilanteita, joihin ei halua uudestaan, joista on halunnut ottaa opiksi. Ja niitä toisia, joista on muodostunut kannattelevia ja uusiin mahdollisuuksiin johtavia voimavaroja.

Paluu perusasioiden äärelle

Näitä pysähtymisen hetkiä kutsun Back to Basics -hetkiksi. Silloin käännyn luvalla ja tietoisesti itseeni palauttaen kosketuksen todelliseen minääni. Niistä on muodostunut kaiken hyvinvointini perusta. Nykyisin iloitsen, että osaan ne ottaa käyttööni kuin vasaran ja naulan työkalupakista halutessani ripustaa taulun seinälle. Kyse on omien perimmäisten tarpeiden kuuntelusta ja niiden täyttämisestä mahdollisimman hyvin. Tämä vaatii aikaa. Usein enemmän kuin tunnin tai kaksi. Itse pyhitin kokonaisen viikonlopun läsnäololle itseni kanssa. Mutta toisaalta: tällä kertaa en tarvinnut sen enempää.

Sen sijaan, että olisin jatkanut mieleni sisäistä eipäs-juupas-keskustelua ja vastannut ahdistuksen vaatimuksiin pikaisista ratkaisuista ja päätöksistä tulevaisuutta kohden, päätinkin siis pysähtyä ja hiljentää mieleni. Kulkeutua jälleen perusasioiden äärelle. Se ei ole helppoa minullekaan. Vaikka käytössäni oli liuta keinoja. Totuuden nimissä kaikki tuli myös kokeiltua: meditaatiosta kahviin ja kirjoittamiseen, kävelystä kankaiden hypistelyyn ja ompeluun.

Tarve vastauksille ja sisäisen ristiriidan ratkaisemiselle oli kova. Siitä kertoivat mielen pyrkimykset kerta toisensa jälkeen keskeyttää hyvin alkanut rauhoittumisen hetki myllertävällä ajatusten oravanpyörällä. Se vaatii järkiratkaisua. Tässä ja heti. Luoden tunnetta, että mielenrauha olisi mahdollinen vasta, kun jotain olisi päätetty. Siitä huolimatta, että aiemmasta tiesin, ettei tässä mielentilassa ollut oikea aika päättää mitään.

Enkä oikein edes tiennyt, mikä oli se kysymys, mikä todellisuudessa piti ratkaista.

Lopulta keksin mielikuvissani puhutella sisäistä lastani ja kysyä häneltä, mitä hän toivoisi ja tarvitsisi. Vastaus tuli mieleeni nopeasti ja vahvasti: ”Nyt ei kuunnella podcasteja tai lueta ajatuksia herättäviä kirjoja. Nyt mennään ulos, merenrantaan. Ihastellaan syksyn keltaisuutta, tunnetaan puista irtoavat lehdet päälaella ja hypitään lehtikasoissa. Ollaan vain ja hengitetään. Katsotaan ympäröivää maailmaa.”

Olin kertonut itselleni, mitä eniten tarvitsisin. En pakottamista työntekoon, uuden keksimistä, ratkaisujen etsimistä. Tarvitsin ennen kaikkea läsnäoloa itseni kanssa. Omien tarpeiden ja toiveiden kuulemista. Jotta se oli mahdollista, minun tuli raivata ne näkyville pettymyksien, epäonnistumisen ja häpeän pelon, epätoivon ja -varmuuden kerroksien alta. Vähitellen pääsin myös perusasioiden äärelle. Niiden, jotka saavat tuntemaan olon tasapainoiseksi, hallituksi – jopa onnelliseksi.

Vain itse tiedät, miksi

Miksi – miksi teen sitä mitä teen?

Yrittäjän ja monen toimijan tärkein kysymys. Siihen ei kukaan muu voi vastata kuin ihminen itse. Vain hän voi arvottaa oman vastauksensa. Aina välillä se hautautuu kaiken muun alle. Sitä katsotaan erilaisten linssien läpi. Sitä koetellaan ja kyseenalaistetaan. Se lakkaa olemasta näkyvä. Mutta itse tiedämme siihen vastauksen, kun vain uskallamme – tai huomaamme – kysyä. Samalla saamme voimia etsiä vastauksia moniin muihinkin kysymyksiin. Niihinkin, jotka vievät toisinaan ahdistuksen partaalle.

Ei, en ole luovuttamassa. Tiedän, miksi teen tätä, mitä teen. Vaikka en ihan tiedä, minkä muodon se ottaa. Mutta tarvitseeko sitä kaikkea vielä tietääkään?


Lisää keinoja päästä eteenpäin tilanteissa, jolloin asiat eivät sujukaan odotetulla tavalla tai kohtaat esteitä tavoitteidesi toteutumisen tiellä saat mm. henkilökohtaisessa valmennuksessa.

Jaa