MIKSI MUUTOS JÄÄ KESKEN?

Mietin usein, miksi toivotun muutoksen toteutus on niin vaikeaa. Siitä huolimatta, että meillä on erilaisia tekniikoita ja metodeita apuna enemmän kuin koskaan. Lausahdus ”mikään ei ole pysyvää paitsi muutos” alkaa olla yleisesti hyväksytty totuus maailman tilasta. Yritykset käyttävät yllättävän paljon voimavarojaan muutoksen hallintaan ja läpivientiin. Yksityishenkilöinä lupaamme joka maanantai, että nyt alkaa uusi elämä. Elämäntapamuutoksen onnistuneesti toteuttanutta juhlitaan sankarina samalla, kun lupaamme – taas kerran – että kyllä minäkin vielä. Heti huomenna.

Jos lupaus yksin riittäisi, meillä ei pitäisi olla mitään ongelmia. Meidän todella pitäisi olla maailman onnellisin kansa.

Muutoksen – pienen ja suuremman – hallinnasta ja läpiviennistä on kyse myös ymmärrä-oivalla-toteuta-valmennuksissa. Tosin toivottu muutos voi olla myös sitä, että ylläpitää nykyisen elämäntilanteensa ja vahvistaa sitä. Tilanteessa, kun usko sen kantavuuteen syystä tai toisesta horjuu. Kyse on silloinkin siitä, että nykyiseen olotilaan ja tilanteeseen kaivataan jotain muuta. Tavoiteltujen muutosten ei tarvitse olla suuria. Eivätkä niiden tarvitse myllätä koko elämää. Enemmänkin pienet muutokset usein jo vaikuttavat elämäämme niin merkittävästi, että pian emme enää edes kaipaa suuria muutoksia.

Mutta mikä meitä oikeasti estää viemästä läpi pieniä tai isoja muutoksia?

Tätä mietin jälleen tänään valmistaesssani aamupalaksi pitkästä aikaa vihersmoothieta. Vaikka tiedän, että smoothie tekee minulle kaikin tavoin hyvää: se auttaa päivän kasvisannoksen saamisessa kasaan ja sen myötä olo tuntuu virkeämmältä. Eikä aikaakaan sen valmistukseen kulu kuin muutama minuutti. Vaikka tiedän moisen tavan olevan kaikin tavoin minulle eduksi, miksi ihmeessä sen valmistus ei muutu rutiiniksi?

Motivaatio riippuu onnistumisen uskosta

Yksi merkittävimmistä tekijöistä onnistumisessa on motivaatio. Siihen puolestaan vaikuttaa se, että uskommeko onnistumiseen. Ilman uskoa – sitä, että voi kuvitella itsensä onnistujana toteuttamassa uutta tapaa – on vaikea nousta ja lähteä liikkeelle. Usko onnistumiseen vahvistuu matkalla sen myötä, kun asiat etenevät ja tavoite lähenee. Kun saavuttaa välitavoitteita. Juuri siksi mikä tahansa muutostoive ja tavoite kannattaisi jakaa pienempiin palasiin: kun saavutat välietappeja, tunnet onnistuneesi. Itsevarmuutesi paranee ja tavoite lähenee.

Onnistumisen uskoa ammennetaan myös aiemmasta elämästä, aiemmin tapahtuneista onnistumisista. Eikä niiden tarvitse edes olla samalta elämän osa-alueelta. Henkilö, joka on onnistunut juoksemaan maratonin, voi samaa sitkeyttä, kuin mitä hän tarvinnee seinän tullessa 30 km kohdalla vastaan, hyödyntää myös työelämässä. Emme vain aina tule ajatelleeksi, mitä kaikkia voimavaroja ja onnistumisia meille on kertynyt esim. harrastusten parissa, joita voisimme työelämässä hyödyntää.

En usko, että smoothie jää aamuisin tekemättä siksi, etten uskoisi kykeneväni siihen. Jostain muusta täytyy siis olla kyse.

Tavoitteen on oltava itsellemme tärkeä

Toinen asia, joka estää meitä onnistumasta muutosprosesseissa, on se, että toivomamme tavoite tai muutos ei ole meille riittävän tärkeä. Syystä tai toisesta. Olemme ehkä pärjänneet riittävän hyvin ilmankin. Tai kyseinen tavoite ei alunperin ole edes meidän omasta mielestämme ja suusta peräisin. Siksi emme ole sitä sisäistäneet ja ottaneet täysin omaksemme. Voi olla, että olemme tavoittelemassa jotain vain miellyttääksemme, jolloin motivaattorina toimii mahdollisen palkinnon lisäksi liuta pelkoja. Halu enemmänkin välttää kuin saavuttaa. Voi myös olla, että tavoite on yksinkertaisesti liian kaukana. Sen saavuttaminen vaatii meiltä uusien taitojen opettelua tavalla, joka kauhistuttaa. Tai se on muuten epärealistinen.

Unelmat, toiveet ja tavoitteet – ne epärealistisimmatkin – kertovat meidän arvoista. Ne paljastavat asioita, jotka ovat meille merkityksellisiä. Siksi on tärkeää unelmoida ja lausua niitä myös ääneen. Mutta unelmoidakin voi (ainakin) kahdella tapaa: omasta sisimmästä lähtöisin tai toteuttaakseen hyvän elämän yleistä ihannetta. Jälkimmäinen voi tuntua erityisen kiehtovalta sen tarjoaman hyväksytyksi tulemisen ja porukkaan kuulumisen lupauksen vuoksi. Mutta onko silloin vaarana vain päätyä kierteeseen, jossa mikään ei riitä? Jossa aina täytyy tavoitella uutta, jotta kelpaa?

Hyvä itsetuntemus auttaa tunnistamaan ja erottelemaan omat unelmat niistä, jotka on meihin ulkopäin istutettu. Tuntemalla itsensä, arvomaailmansa ja voimavaransa on helpompi luoda itselle merkityksellisiä tavoitteita. Sellaisia, joiden saavuttaminen ei ole sidottu millään tavalla muiden tarjoamaan hyväksyntään.

Toisin sanoen, hyvältä ulospäin näyttävä ei riitä. Ennemmin tai myöhemmin tavoiteltujen asioiden täytyy tarjota meille muutakin sisältöä elämään, jotta ne muuttuvat vallitseviksi.

Hmm… Entäs se smoothie. Sanon kyllä, että terveys ja hyvinvointi ovat minulle tärkeitä. Mutta se ei näyttäydy välttämättä valinnoissani. Myönnän, että huonommillakin elämäntavoilla on pärjätty liian hyvin, liian pitkään. Neljänkympin ylitettyäni tilanne alkaa kuitenkin muuttua. Voisiko terveydestä tulla oikeasti motivaattori?

Onnistumisen jakaminen avaa oven empatialle

Kolmas usein havaitsemani tekijä on yleinen jakamisen puute. Eikö tämä ole ristiriidassa hyväksynnän haun problemaattisuuden kanssa? Ei. On eri asia jakaa onnistumisia kuin pyrkiä niihin saadakseen hyväksyntää. Ero voi tuntua pieneltä ja näyttäytyä hyvin samanlaisena ulospäin. Mutta se on todella suuri.

Tarkoitan sitä, että meidän on vaikea kertoa onnistumisistamme muille. Jaamme niitä toki aivan läheisimpien kanssa, mutta voisimme hyödyntää laajemminkin ystäviämme. Pelko kateudesta, ”oman kehun haisemisesta” – siitä, että tulee painetuksi alas, takaisin maanpinnalle – estää meitä usein iloitsemasta onnistumisista. Hehkuttamasta, vaikka se on sallittua ja onnistumisen uskon näkökulmasta toivottua. Samainen pelko estää meitä myös kertomasta muille tavoitteistamme ja toiveistamme.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Jakaminen tarjoaa mahdollisuuden empatialle, jota ei ole varattu vain ikäviä tunteita varten. Empatia puolestaan on lääke mm. häpeään ja riittämättömyyden tunteeseen, epävarmuuteen. Se vahvistaa kuuluvuuden ja ymmärretyksi tulemisen tunnetta. Ne puolestaan ovat elinehtoja elinvoimalle.

Tätä päätän kokeilla heti smoothien kanssa. Lataan henkilökohtaiseen instaani stooriin kuvan smoothiesta. Niin tehdessäni mietin, mitäköhän muut ajattelevat kuvan nähdessään. En odota empatiaa. Mutta toivon, että edes joku seuraajani ja kuvan katsoja nyökyttelee ja hymyilee. Ja salaa toivon, että saan inspiroitua jotakuta myös pyöräyttämään itselleen smoothien. Siitä myös on kannustamisessa kyse: inspiraation jakamisesta.

Jaa