Itsellemme hyvää – tehdäänkö?

Usein kysyessäni ihmisiltä, mitä kaipaat juuri nyt, saan vastaukseksi toiveen rentoutuneesta, rauhallisesta hetkestä. Mielessäni herää aina ajatus, että näin toteava haluaa helliä itseään. Hän tietää, että on tärkeää tehdä itsellemme hyvää. Toive, johon vastaan aina: toivottavasti se järjestyy pian, vaikka heti tänään.

Se on toive, johon on helppo samaistua. Tarjota myötätuntoa. Samalla omissa mielikuvissani matkaan aina merenrannalle kirjoittamaan. Hetkeen, jossa tuuli tuivertaa kasvoillani ja puhdistaa sielua istuessani rantakalliolla muistikirja polvillani. Jos päivä on ollut kiireinen, vain tuo mielikuva riittää siihen, että hengitys hidastuu ja stressi helpottuu. Hymy nousee kasvoille.

Toiveen yleisyys on saanut minut miettimään, onko meillä riittävästi aikaa niille asioille, jotka tekevät meille hyvää? Priorisoimmeko niitä? Tiedämmekö, millä keinoin saamme itsemme rentoutumaan ja rauhoittumaan? Ja vielä, miksi niin usein sille hyvälle täytyy järjestämällä järjestää aikaa? Miksi se ei ole itsestäänselvyys, että haluamme tarjota itsellemme hyvää?

Hyvää tekevät asiat valelevat mieltä ja kehoa

Itsellemme hyvää tekevät asiat valelevat meitä sisältä ja ulkoa. Ne ovat hoivaavia, ravitsevia, palauttavia, rauhoittavia ja kehittäviä. Niiden vaikutus on pitkäaikaisempi, vaikka todellinen yhteytemme niihin kestäisi vain hetken. Ne tekevät hyvää sekä mielen että kehon tasolla. Ne auttavat meitä nollaamaan tilanteita, kestämään kärsimyksiä, käsittelemään kokemuksiamme. Ne ovat meille tärkeitä, merkityksellisiä ja mielekkäitä. Parhaimmillaan pelkkä ajatuskin niistä saa meidät rauhoittumaan ja hymyn nousemaan kasvoille. Ne liittyvät olennaisesti siihen, keitä olemme ja mistä pidämme. Ja juuri siksi, ne tuottavat meille myös nautintoa. Onnellisuuden tunnetta.

Olemme kaikki erilaisia. Se, mikä tekee minulle hyvää, voi toiselle tuottaa ahdistusta. Joskus se vaatii rohkeuttakin vaalia itselle tärkeitä asioita. Pyytää aikaa ja mahdollisuutta johonkin, joka uudistaisi ja ravitsisi.

Onko elämä kärsimyksen välttämistä?

Välillä tuntuu, että elämä on yhtä kärsimyksen minimoimista ja välttämistä. Huomio on silloin väistämättä huonoissa asioissa, toimimattomissa tavoissa ja käytösmalleissa. Kuin elämämme olisi videopeli, jossa taistellaan nopeasti kasvavaa orjantappurapensasta vastaan, joka yrittää saada meidät saaliikseen: aina kun saamme yhden oksan katkaistua, on toinen kiihdyttämässä kasvuaan.

Käytämme hurjasti energiaa siihen, että väärät ajattelumallit pysyvät loitolla. Kun miettii esim. laihdutuskuurien määrää, ton-ton-ton-ruokavalioita, erilaisia lakkoja ja muita välttämisiämme, on vaikea kuvitella, että ei:n sanominen olisi itsellemme jotenkin ongelma. Sanomme niin itsellemme yllättävän usein. Ei. Kiellämme itseltämme jotain, joka yleisten oletuksien, ehkä jopa kokemuksellisten havaintojen, perusteella tekee meille pahaa. Ja joskus jopa poljemme jalkaa, kun emme muka ymmärrä, että itselle sanomamme ei on ei. Ja silti sorrumme. Helppouden, hetken nautinnollisuuden, tottumuksen ja tavan tai erilaisuuden pelon vuoksi. Tai vain siksi, etteivät aivomme ehkä ymmärrä tuota sanaa: ei.

Siinä samalla saatamme vahingossa sanoa ei myös asioille, jotka tekisivät meille hyvää.

Mutta jos jokin poistuu elämästäsi, mitä tulee tilalle? Jos saat huonon toimintatavan poistettua elämästäsi, tuleeko sen tilalle automaattisesti hyvää? Tuleeko sen tilalle neutraali tyhjyys? Uskaltaisin väittää, että ei. Jos huomio pysyy asioiden välttämisessä, tilalle tulevat vain uudet vältettävät aiheet. Koska sillä tavalla saamme elämäämme haastetta ja tekemistä. Projekteja. Ajatuksen siitä, että meistä voi tulle parempia ihmisiä.

Mutta jos elämässä pyrkiikin keskittymään niihin asioihin, jotka tekevät itselle hyvää, mikä silloin on toisin? Jos niitä oikein haalii elämäänsä, millaiselta elämä silloin tuntuisi ja näyttäisi?

Vältätkö vai haalitko?

Elämällä on realiteettinsa. Siksi ajatus siitä, että elämä koostuisi vain hyvää tekevistä hetkistä on myös vaikea. Jopa absurdi. Elannon järjestäminen ja yhteiselo toisten ihmisten kanssa vaatii joustavuutta ja sopeutumista. Ne myös tuovat väistämättä vastaan tilanteita, jotka eivät ole vain mukavia. Ajatuksen tasolla voimme kuitenkin päättää asioiden tärkeysjärjestyksestä. Siitä, mihin huomiomme kohdistuu: kärsimyksen välttämiseen vai mielenrauhan ja merkityksellisyyden, mielihyvän tuottamiseen.

Meillä on lupa tehdä itsellemme hyvää. Yhtä lailla, kun teemme toisille hyvää. Koska olemme sen arvoisia. Sinäkin olet.

Haaste: hyvää tekevät tapahtumat kalenteriin ensin

Ajattelin heittää sinulle haasteen. Että seuraavaan viikkosuunnitelmaasi kirjaisit ensin ne tapahtumat, jotka nykyelämässäsi tekevät sinulle hyvää. Varmistaisit, että niille on riittävästi aikaa ja tilaa. Ja suhtautuisit niihin kalenteriin kirjattuna niin kuin suhtaudut velvollisuuksiisi: on itsestäänselvää, että ne toteutuu. Vasta tämän jälkeen kirjaisit kaikki velvollisuutesi. Miltä viikkosi näyttäisi? Miltä se tuntuisi?

Mukavasta tekemisestäkin tarvitaan lepoa

Kun kirjoitan tätä, on perjantai. Edessä on viikonloppu, joka meistä monille tarkoittaa lepoa ja rentoutumista. Se myös tarkoittaa sosiaalisia suhteita, harrastuksia ja kotitöitä. Kaikki vapaa-aika ei aina ole palauttavaa, vaikka se tuottaisi pääasiassa iloa ja intoa. Mukavan tekemisenkin keskellä toisinaan kaipaa rauhaa. Puhdasta hengittämistä. Jotta kaikki mukava tuntuu jatkossakin mukavalta. Sitä minä toivon sinulle. Että viikonloppusi ja vapaapäiviisi mahtuisi myös hetkiä, kun et tee mitään. Hengität vain ja annat ajatusten tulla ja mennä. Omaan tahtiin.

Hetkiä, jotka tekevät sinulle hyvää.


Itselle hyvää tekeviä asioita voidaan kartoittaa myös ratkaisukeskeisessä valmennuksessa ja etsiä ratkaisuja siihen, että elämä rakentuisi yhä vankemmin näiden asioiden ympärille. Valmennus vahvistamaan itsetuntemustasi ja tunnistamaan voimavarojasi. Lue lisää valmennuksista täältä.

Jaa