HÄPEÄ ESTÄÄ TOTEUTTAMASTA

Keskustelin viime viikolla sparraajani kanssa siitä, mikä minua estää tai hidastaa toteuttamasta monia ideoitani. Sparraus – tai työnohjaus, jollaiseksi sen itse usein ajattelen – on juttu, jota me kaikki yksinyrittäjät ja ohjaavan taikka luovan työn tekijät (eli ihan kaikki) silloin tällöin tarvitsisimme. Mahdollisuutta käydä läpi onnistuneita ja vähemmän onnistuneita tilanteita. Pallotella ideoita, saada rohkaisua ja kannustusta. Päästä eteen ilmaantuneista esteistä yli.

Tällä kertaa kyse oli markkinoinnista. Siitä, kuinka haavoittuvaksi ja epävarmaksi tunnen itseni painaessani enteriä ja julkaistessani milloin tekstiä ja kuvia, toisinaan videoita. Siitä huolimatta, että rakastan itse sisällöntuotantoa. Vaikka kuinka kirjoittaisin ammattimaisesta näkökulmasta, valmennuspalvelujen hyötyjä paukuttaen, annan aina kirjoittaessani palan itsestäni. Ja vaikka olen kertonut tarinaani monessa eri foorumissa ja tilanteessa, siihen epävarmuuden ja jopa pelon tunteeseen, kun on julkaisemassa jotain, ei vain totu.

”Kiinnostaako tämä ketään? Olenko naiivi kirjoittaessani näin? Eikö tämä aihe ole jo käsitelty? Tuonko mitään uutta keskusteluun? Onko tekstini riittävän hyvää? Mitä ihmiset ajattelevat minusta, kun kirjoitan näin? Onko teksti linjassa muun markkinoinnin kanssa? Entä edellisen kirjoituksen kanssa? Osaanko julkaista tämän oikein, jotta linkit toimivat ja se ei liikaa häiritse kenenkään seinää? Onko missään mitään järkeä? Entäs jos joku teilaa tämän täysin? Niin ja ne kuvat Instassakin – sopivatko ne nyt toisiinsa? Luonko täydellistä seinää?”

Esteet ovat sisimmässämme

Esteet, joita kohtaa markkinoidessaan omaa tuotettaan, ei välttämättä olekaan taidoissa tai siinä, ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Kyse on enemmänkin sisimmässä jylläävästä tunteesta, joka on meille kaikille tuttu. Toiset meistä osaa käsitellä sitä ja elää sen kanssa paremmin kuin toiset. Minulla on sen kanssa niin paljon vaikeuksia, että joskus tuntuu, etten sen pelossa uskalla juuri liikkua sohvannurkasta toiseen. Hienoista strategisista suunnitelmista huolimatta.

Häpeä. Eikä vain häpeä itsessään vaan jo pelko, että se on pian ovella.

Se ei niinkään ole pelkoa siitä, että tekee virheitä, jotka voi korjata. Vaan pelkoa siitä, että tulee leimatuksi tietynlaiseksi, kun julkaisee jotain. Siis pelkoa siitä, mitä markkinointi käytännössä on: mielikuvien luomista itsestä, tuotteesta ja palvelusta sekä tavasta toimia. Tuo häpeän pelko pitäisi joka kerta voittaa, kun painaa enteriä. Julkaisun tuottamiin seurauksiin pitäisi varautua. Itselle pitäisi muistuttaa, että on rohkeaa joka tapauksessa tuottaa sisältöä ja tarjota silloin itseäänkin arvioivien silmien alle, vaikka se ei tuottaisikaan heti mitään.

Some on täynnä haavoittuvuutta

Kiitos Brené Brownin, häpeää ja haavoittuneisuutta tutkineen amerikkalaisen sosiologin kirjoitusten ja puheiden, suhtaudun itse tällä hetkellä jokaiseen julkaisuun somessa toisin. Varsinkin, jos näen, että ne ovat yrittäjän itsensä luomia. Näen ne todellisina luovuuden ilmentyminä, joissa yrittäjä tuo esiin myös itseään ja näkemystään. Kertoessaan toiminnastaan ja tuotteistaan hän on päättänyt heittäytyä tavalla, jossa ei välttämättä käy vain hyvin. Hän on rohkaistunut näyttämään haavoittuvuutensa. Jokainen somepostaus ei puhuttele kaikkia. Kaikki eivät tykkää kaikesta. Mutta tästä näkökulmasta katsottuna some on varsinainen rohkeuden tyyssija.

Samalla ymmärrän, miksi toisen luomaa palvelua ja tuotetta on helpompi myydä ja markkinoida kuin omaansa: tunneside puuttuu.

Esteet pienenevät puhumalla

Me kaikki koemme työelämässä silloin tällöin esteitä, jotka vaikuttavat tunnetasolla. Ne herättävät ajatuksia hyväksytyksi tulemisesta ja riittämättömyydestä. Ne vähitellen nakertavat itseluottamustamme sisältäpäin, jos niitä ei pääse käsittelemään. Valmennukset, sparraukset ja työnohjaukset ovat olemassa juuri tällaisia ajatuksia varten. Niissä tilanteita ja kokemuksia puretaan tunnetasolle asti, etsitään uusia näkökulmia esteiden ylittämiseksi ja rohkeuden lisäämiseksi. Jotta emme jättäisi asioita tekemättä siksi, että niiden seuraukset meihin itseemme pelottavat.

Voimme vain arvailla, kuinka paljon ideoita jää toteutumatta, hienoja asioita kuulematta ja kuvia näkemättä siksi, että niiden julkaisua pelätään. Kuitenkin peliin voi osallistua vasta kun astuu kentälle. Se on monelle jo voitto. Niin minullekin. Sparrausta tilatessani ajattelin, että saan pitkän käytännön toimepiteiden listan, miten toteuttaa markkinointia. Sen sijaan kuulin jotain paljon arvokkaampaa ja monet esteet kumoavaa: ”Usko itseesi ja julkaise.”

Jaa