Tähän Café Pausen bonusjaksoon pyysin mukaan hyvän ystäväni, Human Design taitajan, TRE-ohjaajan Tiina Miinalaisen. Hän haastattelee minua aiheista, jotka ovat nousseet kuulijoiden kanssa käymissäni keskusteluissa yleisimmin esille. Ensin käymme läpi silmänliiketerapian prosessin. Sen jälkeen puhumme sisäisestä pyöreän pöydän kokouksesta. Lopuksi vielä haaveilemme. Kaikki kolme ovat hyvin eheyttäviä tekniikoita mielen kanssa toimittaessa. Silmänliiketerapia prosessina Olen täällä blogissani kirjoittanut silmänliiketerapiasta, jonka koen…

Café Pause -podcastin viides jakso pureutuu inhimillisyyden pohdintaan. Vaadimmeko me jo itseltämme ja toisiltamme liikaa? Ovatko masennus ja uupumus merkkejä siitä, että ihmisen valtava sopeutumis- ja muutoskyky on tullut tiensä päähän? Huomioimmeko riittävästi kehittäessämme yhteiskuntaa, työelämää, ja itseämme psykologisia ja biologisia lainalaisuuksia vai yritämmekö koko ajan ylittää ne? Mm. tällaisia pohdin tässä jaksossa, jossa on ehkä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.…

Tämä Café Pausen podcast-jakso liittyy enemmän tai vähemmän teemaan “ihminen tarvitsee ihmistä.” Se pureutuu kaikkein syvimmin yksilön ja merkityksellisten muiden väliseen suhteeseen. Pohtien myös sellaisia yleisesti kuultuja kehotuksia, kuten “älä välitä siitä, mitä toiset ihmiset ajattelevat” tai “älä vertaa itseäsi toisiin.” Molemmat ovat ihmisyyteen kuuluvia ilmiöitä. Sellaisia, joita on käytännössä mahdotonta välttää. Ehdotankin, että sanoisimme sen niiden sijaan: “Valitse viisaasti,…

Aloitan jo neljännen kerran kirjoittamisen alusta samasta aiheesta. Tunnen selvästi olevani haavoittuvainen kirjoittaessani haavoittuvaisuudesta. Tunteesta, joka on tiedostamattakin läsnä jokaisessa sosiaalisessa kohtaamisessa, vaikka arjen tunnesanakirjan top10:n se terminä tuskin mahtuu. Sillä tämäkin kirjoittamisprosessi on sosiaalinen tilanne. En kirjoita tätä flirttaillakseni algoritmien kanssa. Kirjoitan sinulle, joka tätä luet. Jos se auttaisi jälleen jossain itsesi kanssa meneillään olevassa, josta en edes tiedä.…

Sisimmässäni kiehuu. Hengitys on pinnallista mutta raskasta. Kyyneleet pyrkivät silmiin, kurkussa on pala. Kaikki energia menee itsensä pitämiseen aisoissa niin, että saa suustaan ulos edes jossain määrin rakentavia sanoja. Mieli tuottaa ajatuksia, jotka kiihdyttävät tilaa. Ne vellovat. Silmät etsivät syyllistä olotilaan, käsi valmistautuu koko mitallaan osoittamaan sitä. Samaan aikaan tahdon pois tilanteesta, lähteä karkuun. Jotta oloni voisi helpottua, keho ja…

Tunne, kun elämä ei etene. Kun ei oikein tiedä, minne olisi menossa ja mitä tavoittelisi. Itselleni niin tuttu. Mieli ja keho kaipaavat useinkin pysähtymistä, jolloin omaa suuntaa on mahdollisuus tarkistaa. Samalla tulee käytyä läpi resurssit ja retkieväät. Mutta kun ajatusta tai ideaa uusista kohteista elämässä ei ilmaannukaan kirkkaana mieleen, alkaa turhauttaa. “Odota, kyllä se sieltä tulee”, toiset sanovat ja jatkavat…

Minulla on usein tarve olla kirjoittamalla luova, mutta mieleni on hiljaa. Jostain tuntemattomasta syystä se ei tällä hetkellä tuota valmiita tekstejä, jotka voisin vain syöttää sormieni kautta koneelle, niin kuin ennen. En ole huolissani. Tiedän sen joskus palaavan. Niin kuin moni muukin asia elämässäni palaa. Kun ovat ensin ottaneet etäisyyttä. Silti istun kahvilassa ja lähes pakotan sormeni näppäimistölle. Kirjoittamaan siitä…

Kun pitkään piilossa ollut emotionaalinen trauma nousee pintaan Minulla on ollut jo pitkään kova tahtotila kirjoittaa postaus hyväksymisestä. Päivittäin pyytämääni kirjoitusfiilistä ei kuitenkaan ole tullut. En ole päässyt aiheen kanssa siihen olotilaan, jossa usein postaukset syntyvät: kuin ne vain valuisivat minusta näppäimistön kautta julkaistavaksi. Odoteltuani riittävän kauan, pakotin lempeän lujasti houkuttelin itseni koneen äärelle. Saadakseni apua sosiaalisesta paineesta kerroin myös…

Kun tätä kirjoitan, olemme eläneet vuoden ja kaksi kuukautta koronapandemian kourissa. Minulle se on tarkoittanut paljon ylimääräistä vapaa-aikaa miettiä ja pohtia elämän seuraavia askeleita. Pandemialockdown ei ehkä ole se hetki, jolloin isoja elämänmuutoksia tehdään. Mutta se on mahdollistanut oman elämän objektiivisen tarkastelun: Mikä kaikki on hyvin? Mihin tahdon muutosta? Mistä unelmoin? Kysymys, joka on yksi merkki siitä, että masennuksen kanssa…

Tämän irti masennuksesta -kirjoitussarjan neljännen osan teema on anteeksianto ja hyväksyminen. Miten olen niitä työstänyt ja miksi ne ovat nousseet niin merkityksellisiksi? 6. Anteeksianto Vaikka elämässäni on ollut ja on paljon hyvää, en ole selvinnyt tästä kaikesta – neljästä uupumuksesta ja 15 vuoden masennusputkesta – ilman katkeruutta. Tiedostan hyvin, miten syövyttävää ja jumittavaa se on. Miten paljon huonoa oloa se…